3.6.2017

Sävelmä
6. säv.

Helluntainedellinen lauantai

Vainajien muistelupäivä, sielujen lauantai

m:t Lukillianos ja Paula (+ 270)

Epistola
Ap. t. 28:1–31
1. Tess. 4:13–17 (vainajat)

Ap. t. 28:1–31

1 Päästyämme turvaan saimme tietää, että saari oli Malta. 2 Saaren asukkaat kohtelivat meitä tavattoman ystävällisesti. He sytyttivät nuotion ja kutsuivat meidät kaikki sen ääreen, sillä ilma oli kylmä ja oli alkanut sataa. 3 Paavali keräsi sylyksen risuja ja pani ne nuotioon, mutta kuumuus ajoi sieltä esiin kyyn, ja se kävi kiinni Paavalin käteen. 4 Kun saarelaiset näkivät käärmeen riippuvan hänen kädessään, he sanoivat toisilleen: "Tuo on varmaankin murhamies. Merestä hän pelastui, mutta kostotar ei sallinut hänen elää." 5 Mutta Paavali ravisti käärmeen tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään, 6 vaikka saarelaiset odottivat käden ajettuvan tai Paavalin kaatuvan äkkiä kuolleena maahan. Kun he olivat aikansa odottaneet ja näkivät, ettei Paavalille tapahtunut mitään merkillistä, he tulivat toisiin ajatuksiin ja sanoivat: "Hän on joku jumala." 7 Lähistöllä oli maatiloja, jotka omisti Publius, saaren ylin virkamies. Hän otti meidät luokseen ja piti meitä ystävällisesti vierainaan kolmen päivän ajan. 8 Publiuksen isä makasi vuoteenomana hänellä oli kuumetta ja paha vatsatauti. Paavali meni hänen luokseen, rukoili, pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet. 9 Tämän jälkeen tulivat saaren muutkin sairaat Paavalin luo, ja he saivat avun vaivoihinsa. 10 Monin tavoin he sitten osoittivat meille kunnioitustaan, ja kun taas jatkoimme matkaa, he antoivat meille kaikkea, mitä tarvitsimme. 11 Kolmen kuukauden kuluttua lähdimme merelle laivassa, joka oli talvehtinut saarella. Laiva oli aleksandrialainen, ja sen keulassa oli Castorin ja Polluxin kuvat. 12 Tulimme Syrakusaan ja viivyimme siellä kolme päivää. 13 Sitten lähdimme taas purjehtimaan ja saavuimme Regiumiin. Kun olimme olleet siellä päivän, alkoi puhaltaa etelätuuli, ja me pääsimme kahdessa päivässä Puteoliin. 14 Siellä tapasimme veljiä, ja nämä pyysivät meitä jäämään viikoksi luokseen. Näin me saavuimme Roomaan. 15 Siellä asuvat veljet olivat jo kuulleet meistä ja tulivat meitä vastaan Forum Appiin ja Tres Tabernaen pikkukaupunkeihin saakka. Nähdessään heidät Paavali kiitti Jumalaa ja sai lisää rohkeutta. 16 Kun sitten olimme perillä Roomassa, Paavalille annettiin lupa asua omassa asunnossa yhdessä häntä vartioivan sotilaan kanssa. 17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on tuotu vangittuna tänne. 18 Roomalaiset kyllä olisivat kuulustelun jälkeen päästäneet minut vapaaksi, koska en ollut tehnyt mitään, mistä olisin ansainnut kuolemanrangaistuksen, 19 mutta juutalaiset olivat sitä vastaan. Niinpä minun oli vedottava keisariin -- ei kuitenkaan siinä mielessä, että mitenkään tahtoisin syyttää kansaani. 20 Tämän kaiken takia minä kutsuin teidät tänne saadakseni tavata teidät ja puhua kanssanne. Olen näet kahleissa Israelin toivon tähden." 21 Juutalaiset vastasivat: "Emme ole saaneet Juudeasta mitään kirjettä, jossa kerrottaisiin sinusta, eikä kukaan veljistä ole täällä käydessään puhunut sinusta pahaa, ei julkisesti eikä yksityisesti. 22 Mielellämme kuitenkin kuulisimme, mitä sinä näistä asioista ajattelet. Sen näet olemme saaneet tästä lahkosta tietää, että se kaikkialla herättää vastustusta." 23 He sopivat Paavalin kanssa uudesta tapaamisesta, ja määräpäivänä heitä tuli useampia hänen majapaikkaansa. Aamuvarhaisesta iltamyöhään Paavali todisti heille Jumalan valtakunnasta ja selitti sitä. Mooseksen lakiin ja profeettoihin vedoten hän yritti taivuttaa heidät uskomaan Jeesukseen. 24 Jotkut vakuuttuivatkin siitä, mitä hän puhui, mutta toiset pysyivät epäuskoisina. 25 He eivät päässeet keskenään yhteisymmärrykseen, ja heidän lähtiessään Paavali sanoi ainoastaan nämä sanat: "Oikein on Pyhä Henki profeetta Jesajan suulla puhunut teidän isistänne: 26 -- Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö. 27 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. 28 Tietäkää siis: Jumala on lähettänyt pelastussanomansa pakanakansoille, ja ne myös kuulevat sitä!" 30 Täydet kaksi vuotta Paavali sitten asui omassa vuokra-asunnossaan ja otti vastaan kaikki, jotka tulivat hänen luokseen. 31 Hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti, kuka Herra Jeesus Kristus on, avoimesti ja kenenkään estämättä.

1. Tess. 4:13–17

13 Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa. 14 Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan. 15 Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. 16 Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. 17 Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.

Joh. 21:15–25
Joh. 5:24–30 (vainajat)

3.6.2017

Joh. 21:15–25

Siihen aikaan, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen, 15 hän sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani." 16 Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani." 17 Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. 18 Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo." 19 Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: "Seuraa minua." 20 Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: "Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?" 21 Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: "Entä hän, Herra?" 22 Jeesus vastasi: "Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua." 23 Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: "Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?" 24 Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava. 25 Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

Sielujen lauantai

Joh. 5:24–30

[Jeesus sanoi:] 24 "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään. 25 Totisesti, totisesti: tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää, 26 sillä Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen. 27 Isä on myös antanut hänelle tuomiovallan, koska hän on Ihmisen Poika. 28 Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä. 29 He nousevat haudoistaan -- hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen. 30 "Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään. Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon.

Päivän synaksario

Pyhät marttyyri Lukillianos ja lapsimarttyyrit Klaudios, Hypatios, Paavali ja Dionysios sekä marttyyri Paula

Keisari Aurelianuksen aikana (270–275) Nikomedeian maaherralle Silvanukselle kanneltiin, että niiden kansalaisten määrä, jotka luopuivat Zeuksen ja Hermeksen palvonnasta ja ottivat vastaan kristinuskon, oli hälyttävästi kasvamassa. Syynä tähän arveltiin olevan, että Zeuksen temppelin pappi Lukillianos oli pari vuotta aikaisemmin kääntynyt kristinuskoon eikä enää uhrannut jumalille valtakunnan menestyksen hyväksi.

Raivostunut Silvanus määräsi, että temppelissä oli tehtävä tarpeelliset valmistelut uhraamista varten, ja lupasi arvokkaimman aseman hallintopalatsissaan sille, joka luovuttaisi Lukillianoksen hänen käsiinsä. Juutalaissyntyinen Simeon paljasti suurta summaa vastaan parin kilometrin päässä kaupungista paikan, missä Lukillianoksen ja muiden uskovien oli tapana kokoontua. Vahva sotilasosasto lähetettiin sinne vangitsemaan Lukillianosta.

Seuraavana aamuna Lukillianos, joka oli erotettu kumppaneistaan, tuotiin Silvanuksen eteen. Maaherra käski häntä ankarasti ja julmilla kidutuksilla uhkaillen kieltämään Ristiinnaulitun ja uhraamaan taas jumalille. Pyhä vastasi: ”En koskaan tule luopumaan toivosta, jonka olen löytänyt Kristuksessa, uhratakseni kuolleille kiville ja epäpuhtaille demoneille. Olen jo menettänyt tarpeeksi monta vuotta elämästäni niitä turhaan palvellessani. Anna minulle mikä rangaistus tahansa ja niin nopeasti kuin mahdollista. Mikään ei saa minua muuttamaan mieltäni!” Maaherran käskystä sotamiehet raastoivat hänen kasvojaan, sitoivat hänet neljään paaluun ja pieksivät häntä kaksi tuntia. Sen jälkeen he käänsivät hänet ylösalaisin pää maata kohden. Lukillianos oli kuin kidutukset eivät olisi ollenkaan koskettaneet häntä. Maaherraa hän piti Saatanan kätyrinä ja Jumalan vihollisena.

Filosofi Crispus suositteli Silvanukselle, ettei tämä tarpeettomasti pitkittäisi kidutuksia, vaan lähettäisi Lukillianoksen nopeasti vankilaan. Hän näet pelkäsi, että marttyyrin lujuus saisi lisää ihmisiä kääntymään kristityiksi. Lukillianos pantiin selliin, jossa ennestään oli jo neljä lasta: Klaudios, Hypatios, Paavali ja Dionysios. Heidätkin oli vangittu siksi, että he olivat kristittyjä. Nähdessään Lukillianoksen pojat lankesivat hänen jalkoihinsa pyytäen häntä rukoilemaan, että hekin saisivat katoamattoman marttyyriseppeleen.

Seuraavana aamuna kaikki viisi vietiin sodanjumalan Marsin temppeliin. Silvanus istui jo siellä ja määräsi heidät uhraamaan jumalille tai muussa tapauksessa heidät heitettäisiin tuleen. Pyhä Lukillianos tunnusti taas palavasti uskonsa ja sanoi, ettei hänellä ollut mitään pelättävää lyhytaikaisessa tulessa, kun taas Silvanus joutuisi ikuiseen tuleen. Lapset toistivat hänen sanojaan ja julistivat rukoilevansa vain Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Silvanuksen raivo kasvoi, kun hän näki, että lapsetkin vastustivat häntä rohkeasti. Hän määräsi, että heidät kaikki oli heitettävä tuleen. Mutta marttyyrien rukoillessa taivaalta tuli rankka sadekuuro, joka sammutti tulen. Aivan kuin kolme nuorukaista Babylonin pätsissä hekin seisoivat vahingoittumattomina sammuneiden liekkien keskellä Jumalaa ylistäen.

Tämän jälkeen Silvanus vei heidät Khalkedoniin saadakseen heidät siellä uhraamaan Zeukselle. Lapsille hän lupasi runsaita lahjoja ja ylellisiä vaatteita. He vastasivat yhteen ääneen: ”Menkööt lahjasi kadotukseen sinun kanssasi!” Silloin Silvanus siirsi heidät Byzantionin kaupunkiin, jossa lapset mestattiin ja pyhä Lukillianos ristiinnaulittiin autiolla paikalla. Hänen päähänsä, rintaansa, polviinsa ja sukupuolielimiinsä lyötiin nauloja.

Kristitty neito nimeltä Paula, jolle oli uskottu tehtäväksi huolehtia pidätetyistä kristityistä, oli pelottomasti seurannut marttyyreja ja hoitanut heidän haavojaan. Uhkailuista välittämättä hän kokosi marttyyrien pyhät jäännökset. Paula pidätettiin Nikomedeiassa ja ilmiannettiin Silvanukselle. Tuomioistuimen edessä hän ilmoitti, että Lukillianos oli johtanut hänet uskoon. Kun Paula ei suostunut uhraamaan epäjumalille, hänet riisuttiin alasti ja häntä lyötiin ensin nahkaremmeillä ja sitten kepeillä. Lyöntien keskellä hän lauloi psalmien säkeitä: ”Koko päivän minua kuritetaan, mutta Sinä, Herra, olet minun vahva turvani.” Lopulta häntä hakattiin ryhmysauvoilla, niin että hänen kaikki raajansa murtuivat. Mutta hänen rukoillessaan enkeli saapui hänen luokseen ja paransi hänet. Enkeli ilmoitti Paulalle pyhän Lukillianoksen ja neljän lapsimarttyyrin rukoilevan koko ajan hänen puolestaan, että hän pysyisi lujana uskossa.

Paula vietiin uudelleen Silvanuksen eteen elinvoimaa säteilevän näköisenä. Hän vakuutti kuulustelijalleen, että hänellä oli kiire saada marttyyrin voitonmerkit. Tämän kuultuaan Silvanus löi häneltä leuan murskaksi ja heitti hänet takaisin vankilaan. Kolmannen kuulustelukerran lopuksi Paula heitettiin tuleen, mutta enkeli suojeli häntä ja hän kesti tulen liekin. Lopulta Paula vietiin Byzantionin kaupungin liepeille, missä hänet mestattiin samalla paikalla, jolla pyhä Lukillianoskin oli kärsinyt marttyyrikuoleman.

Pyhät marttyyriveljekset Pergentinus ja Laurentinus Toscanalaiset

Kristittyjä vainottiin julmasti 200-luvun puolivälissä, kun keisari Decius pääsi valtaan ja päätti kitkeä kristinuskon kokonaan. Arezzossa, Italian Toscanassa marttyyrikuoleman kärsineiden uhrien joukossa olivat veljekset Pergentinus ja Laurentinus. He olivat nuoria opiskelijoita, kun heidät pidätettiin ja vietiin konsuli Tiburtiuksen eteen syytettyinä kristinuskon harjoittamisesta ja pakanoiden käännyttämisestä. Pergentinus ja Laurentinus tunnustivat syyllisyytensä, mutta tuomari vapautti heidät heidän ylhäisen sukuperänsä ja ehkä myös heidän nuoruutensa takia. Tuomari käski heidän luopua uskostaan ja uhkasi antaa heidät kidutettaviksi, jos heitä vastaan nostettaisiin uusia kanteita. Nuorukaiset eivät suinkaan antaneet periksi vaan kilvoittelivat entistä innokkaammin saaden monia kääntymään kristinuskoon.

Pyhät veljesmarttyyrit Pergentinus ja Laurentinus pidätettiin uudelleen, ja kun he kieltäytyivät uhraamasta epäjumalille, heidät mestattiin vuonna 251. Heitä kunnioitetaan yhä Arezzon suojeluspyhinä.

Pyhä Akhillas, Aleksandrian arkkipiispa

Pyhä Akhillas vihittiin vuonna 311 Aleksandrian piispaksi, kun edellinen piispa Pietari oli surmattu kristittyjen vainoissa. Akhillas oli kahdeksastoista piispa apostoli Markuksen istuimella.

Akhillas oli korkeasti oppinut ja alkoi johtaa kaupungin katekeettista koulua. Myöhemmin Athanasios Suuri käytti hänestä kunnioittavaa nimitystä ”Akhillas Suuri”. Hänen kautensa jäi kuitenkin vain kahden vuoden mittaiseksi, sillä hän nukkui pois vuonna 313.

Pyhä Klotilde, frankkien kuningatar

Pyhän Klotilden (Klotilda) isä oli Kilperik, joka oli yhdessä kahden veljensä kanssa Burgundin kuningas. Klotilde syntyi vuoden 475 tienoilla, jolloin Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen burgundit, visigootit, frankit ja alemannit jakoivat Galliaa keskenään. Klotilde oli äitinsä kautta tullut kirkon jäseneksi, vaikka muut Burgundin kuninkaalliset olivatkin areiolaisia. Vanhempiensa kuoleman jälkeen hän joutui lähtemään Geneveen maanpakoon.

Frankkien kuningas Klodvig I pyysi kauniin prinsessan kättä vuonna 492, ja avioliitto sinetöi liiton frankkien ja burgundien välillä. Lempeytensä ja hurskaan elämänsä esimerkin ansiosta Klotildella oli vaikutusvaltaa Klodvigiin. Tämä suostui kastattamaan heidän sairaan lapsensa, joka parani äitinsä rukousten ansiosta.

Klodvig itse pysyi kuurona Klotilden kehotuksille, kunnes hänen oli määrä taistella alemanneja vastaan Tolbiacissa, Reinin toisella puolen. Suunniltaan pelosta vastustajan ylivoiman edessä hän kääntyi ”Klotilden Jumalan” puoleen ja lupasi ottaa kasteen, jos voittaisi taistelun. Frankit voittivat, ja katekumeeniopetuksen jälkeen Reimsin piispa pyhä Remigius (1.10.) kastoi Klodvigin joulupäivänä 496. Klodvigin ja kolmentuhannen frankkilaisen ylimyksen ja sotilaan kaste avasi tien koko kansan kääntymykselle kristinuskoon.

Kuningatar Klotilde rakennutti Pariisiin basilikamallisen Pyhien apostolien kirkon. Sinne haudattiin hänen kunnioittamansa pyhä Genevieve Pariisilainen (3.1.), jolle kirkko myöhemmin omistettiin. Klodvigin kuoltua noin 40-vuotias kuningatar vetäytyi Toursiin Pyhän Martinuksen basilikan lähelle ja vietti lopun elämäänsä palvellen Jumalaa. Hän jakoi valtavan omaisuutensa kirkoille ja luostareille.

Vanhimman pojan Klodomerin kaaduttua sodassa burgundeja vastaan Klotilde otti hänen nuoret poikansa suojelukseensa Toursiin. Kun hänen poikansa Klotar ja Kildebert pyysivät Klotildea lähettämään orpopojat heidän luokseen Pariisiin hovissa kasvatettaviksi, hän suostui pahaa aavistamatta, mutta sai pian kauhukseen tietää, että poikien sedät olivat julmasti salamurhanneet heidät ja vain yksi heistä, Klodovald, oli onnistunut pakenemaan Nogentin luostariin Pariisin lähelle. Samoihin aikoihin kuoli Klotilden tytär, joka oli joutunut visigoottien julman ja väkivaltaisen kuninkaan Amalarikin puolisoksi.

Näin Klotilde oli menettänyt kaiken maallisen lohdutuksensa. Hän omisti loppuelämänsä Jumalalle ja pyhän Martinus Laupiaan (11.11.) kunnioittamiselle. Kun hänen poikansa ryhtyivät sotimaan toisiaan vastaan vuonna 534, Klotilde heittäytyi pyhän haudalle anoen tämän esirukousta. Ihmeellisesti nousi sellainen myrsky, että se erotti armeijat toisistaan ja sai veljekset tekemään sovinnon.

Tuntiessaan loppunsa lähestyvän Klotilde kutsui poikansa Klotarin ja Kildebertin luokseen ja kehotti heitä elämään kristillisessä rakkaudessa. Paljastettuaan heille tulevia tapahtumia hän antoi rauhassa sielunsa Jumalan käsiin 3. kesäkuuta 545 Pyhää Kolminaisuutta ylistäen.

Pyhä Klotilde on kristillisen lesken esikuva, ja häntä on kunnioitettu myös Ranskan monarkian perustajana ja suojelijana. Kerrotaan, että hän enkelin ilmestyksen seurauksena antoi Klodvigille taistelua varten kilven, jonka koristeena oli kolme liljaa Pyhän Kolminaisuuden symbolina, ja tästä ranskanliljasta (fleur de lis) tuli Ranskan monarkian symboli.

Pyhittäjä Caoimhghin Glendaloughilainen

Pyhittäjä Caoimhghin (Coemgen), jonka nimen englanninkielinen muoto on Kevin, syntyi irlantilaiseen kuninkaalliseen sukuun vuoden 498 tienoilla. Kerrotaan, että enkeli oli ilmoittanut hänen syntymänsä etukäteen hänen äidilleen. Kasteen jälkeen Caoimhghin annettiin seitsenvuotiaana Cillnamanaghin luostarin munkkien koulutettavaksi.

Kun Caoimhghin oli vihitty papiksi, hän vetäytyi yksinäisyyteen syrjäiseen Glendaloughiin eli ”kahden järven laaksoon” Dublinin eteläpuolelle. Kenenkään tietämättä hän vietti siellä täysin Jumalalle omistautunutta elämää pukeutuen eläinten nahkoihin ja syöden pelkästään nokkosia ja suolaheinää. Caoimhghin vietti kokonaisia öitä seisten järven hyisessä vedessä ja psalmeja lukien. Legendan mukaan järvessä asui hirviö.

Caoimhghin vietti paikalla seitsemän vuotta erakkona seisten usein rukoilemassa käsivarret ristin muodossa. Kerrotaan, että kerran hänen ollessaan liikkumattomana rukouksessa lintu rakensi pesän hänen kämmenelleen, eikä hän laskenut käsiään alas ennen kuin poikaset olivat kuoriutuneet ja lähteneet lentoon. Kilvoittelullaan Caoimhghin ansaitsi sellaisen Jumalan suosion, että enkelit saattoivat hänen rukouksiaan ja puut näyttivät taivuttavan oksiaan hänen ohi kulkiessaan.

Jumalan miehen ympärille alkoi kerääntyä oppilaita, jotka halusivat pyrkiä yhtä taivaalliseen elämään kuin hänkin. Koska Caoimhghinin ainoa huoli oli rukouksessa pysyminen, Herra huolehti heidän tarpeistaan. Joka päivä saukko toi heille tuoreen lohen. Ennen pitkää yksi munkeista alkoi ajatella tappavansa saukon sen kauniin turkin takia, minkä jälkeen saukko ei enää tullut.

Kun Caoimhghin siirsi yhteisönsä vähän kauemmaksi, luostarista tuli suoranainen luostarikaupunki: hengellinen keskus, jonne tuhansien munkkien sanotaan kerääntyneen. He levittivät kristillistä kulttuuria Irlannin itäosissa. Caoimhghin kävi pyhiinvaelluksella Roomassa. Palatessaan hän toi mukanaan runsaasti pyhien reliikkejä, joiden kautta tapahtui ihmeitä.

Vietettyään monia vuosia ohjaten oppilaitaan ja muita ihmisiä Glendaloughin luostarin johtaja pyhä Caoimhghin nukkui pois rauhassa 120 vuoden iässä, ilmeisesti vuonna 618. Hän nousi suurten irlantilaisten pyhien joukkoon, ja hänen luostaristaan tuli yksi Irlannin neljästä pyhiinvaelluskeskuksesta. Sanottiin, että seitsemän pyhiinvaellusta Glendaloughiin vastasi yhtä käyntiä Roomassa.

Pyhä marttyyri Iisak Cordobalainen

Cordoban monien marttyyrien joukossa arvostetuimpana pidetään pyhää marttyyri Iisakia. Hän oli hurskas kristitty, mutta osasi niin hyvin arabiaa, että pääsi notaariksi maurien hallintoon. Pian hän kuitenkin vetäytyi muutamiksi vuosiksi luostariin, jota johti hänen sukulaisensa Martin.

Aikanaan Iisak palasi kaupunkiin ja haastoi islamilaisen tuomarin keskusteluun uskonnollisista kysymyksistä. Kun tuomari ylisti Muhammadia, Iisak kielsi kiivaasti väärän profeetan, jolloin hänen vastustajansa raivostuivat ja pidättivät hänet. Oikeudenkäynnin aikana häntä kidutettiin ja lopulta hänet tuomittiin kuolemaan. Tämä tapahtui vuonna 852. Teloituksen jälkeen pyhän marttyyri Iisak Cordobalaisen ruumis lävistettiin seipäällä ja asetettiin pää alaspäin näytteille Guadalquivirjoen varteen.

Pyhittäjä Athanasios Ihmeidentekijä

Pyhittäjä Athanasios oli kotoisin tavallisesta perheestä Vähän-Aasian Kibyrraiotoksesta. Vartuttuaan hän katkaisi kaikki siteensä maailmaan ja alkoi viettää kiertelevän munkin elämää 900-luvun alussa. Hän vaelsi paikasta toiseen etsien hengellisiä miehiä, joiden esimerkistä ja puheista saattoi saada hyötyä.

Eräs entinen senaattori oli perustanut Sangariosjoen varrelle Bityniaan omilla varoillaan luostarin, jota nimitettiin Traianoksen luostariksi. Hän asettui itsekin asumaan luostariinsa, mutta veljestön munkit olivat käytökseltään niin tottelemattomia ja karkeita, että hän ei jaksanut elää siellä vaan joutui jättämään paikan. Matkalla mies tapasi pyhittäjä Athanasioksen, jolle hän kevensi sydäntään, ja piti tapaamista Jumalan järjestämänä. Athanasios onnistui vakuuttamaan senaattorin siitä, että hänen pitäisi palata perustamaansa luostariin, ja lähti itsekin hänen mukaansa.

Athanasios oli jo saavuttanut hengellisen kypsyyden ja onnistui niin olemuksensa kuin opetustensakin voimalla johtamaan Traianoksen luostarin karkeat munkit katumukseen ja Jumalan pelkoon. Hän oli itse heille esimerkkinä siitä, miten hänen hengellisiä opetuksiaan oli noudatettava.

Traianoksen luostarissa Athanasios vihittiin suuren skeeman munkiksi ja papiksi. Hänen kuuliaisuustehtävänään oli toimittaa pyhää liturgiaa ja kopioida kirjoja. Athanasioksen askeettisena sääntönä oli syödä vain kerran vuorokaudessa, illalla. Hän oli täysin kuuliainen ja kertoi hengelliselle ohjaajalleen salaiset ajatuksensa. Näin hän saavutti himottomuuden.

Ahkera kirjojen kopioiminen pilasi lopulta Athanasioksen näön. Murheissaan hän sulkeutui ahtaaseen keljaan ja rukoili: ”Herra, en ansaitse sitä, mutta suo minulle näköni, niin annan kaikki työstäni saamani rahat köyhille.” Jumala kuuli hänen pyyntönsä, ja saatuaan näkönsä hän kopioi käsikirjoituksia vielä 28 vuotta. Kaikki saamansa rahat hän antoi lupauksensa mukaan köyhille. Arkipäivänsä hän vietti yksinäisyydessä Jumalan ja Hänen pyhiensä seurassa. Vain sunnuntaisin ja juhlapäivinä Athanasios puhui ihmisten kanssa ja opetti heitä.

Pyhittäjä Athanasios eli hyvin vanhaksi. Hänen kuolinpäivänään pyhittäjä Kosmas (5.10.) – saman joen varrella sijainneen toisen luostarin igumeni – näki näyn, jossa apostoleja Andreasta ja Johannesta käskettiin hakemaan pyhän Athanasioksen sielu taivaaseen.

Pyhä uusmarttyyri Joosef, Tessalonikan metropoliitta

Pyhä Joosef syntyi Dimitsanan pikkukaupungissa Peloponnesoksella. Opintojensa jälkeen hänet vihittiin diakoniksi Efesoksen hiippakuntaan ja myöhemmin papiksi. Vuonna 1787 hänet valittiin Draaman metropoliitaksi Makedonian maakuntaan. Hänen sydäntään lähellä oli kansan hengellinen valistus. Pyhä Nikodemos Athosvuorelainen (14.7.) käänsi hänen innoittamanaan Synaksarionin eli pyhien elämäkertakokoelman vanhasta kreikasta kansalle ymmärrettävämmälle kreikan kielelle. Nikodemoksen kuoltua Joosef huolehti teoksen painattamisesta.

Vuonna 1810 Joosef valittiin Tessalonikan arkkipiispaksi. Noina levottomina Kreikan vapaussotaa enteilevinä aikoina hän yritti hillitä itsenäisyysliikkeitä, joita hän piti liian uhkarohkeina ja vaarallisina. Heti kun saapui tieto Tonavan alueiden ja Peloponnesoksen kansannoususta maaliskuussa 1821, sulttaani määräsi, että Nikomedeian piispa Athanasios ja Ankhialoksen piispa Eugenios, joiden vaikutusvaltaa hän pelkäsi, oli vangittava ja tuotava Konstantinopoliin. Siellä heidät teloitettiin samaan aikaan pyhän patriarkka Gregorios V:n (10.4.) kanssa.

Arkkipiispa Joosef vangittiin pian tämän jälkeen yhdessä piispakollegoidensa Derkonin Gregorioksen, Trnovon Joannikioksen ja Adrianopoliksen Doroteoksen kanssa. Ensin heitä pidettiin jonkin aikaa vankilassa. Mutta kun kreikkalaiset polttivat turkkilaisen laivan Lesboksen satamassa, kaikki neljä piispaa hirtettiin turkkilaisten kostotoimenpiteenä Bosporin Euroopan puoleisella rannalla 3.6.1821.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.