3.5.2017

Sävelmä
2. säv.
Paasto
Öljy sallittu

m:t Timoteos Lukija ja Maura (+ 300-l.)

pt. Feodosi, Kiovan luolaluostarin igumeni (+ 1074)

pt:t Juliana (+ 1393) ja Jevpraksia (+ 1394) Moskovalaiset

Epistola
Ap. t. 8:18–25

Ap. t. 8:18–25

18 Kun Simon näki, että ne, joiden päälle apostolit panivat kätensä, saivat Hengen, hän tarjosi heille rahaa 19 ja sanoi: "Antakaa minullekin tuollainen valta, että kenen päälle panen käteni, se saa Pyhän Hengen." 20 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Kadotukseen joudut rahoinesi, kun luulet, että Jumalan lahja on rahalla ostettavissa! 21 Sinulla ei ole tässä osaa eikä arpaa, sillä sinä et ole vilpitön Jumalan edessä. 22 Käänny siis tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa! Kenties hän antaa ajatuksesi anteeksi. 23 Minä näen, että sinä olet myrkkyä täynnä ja vääryys pitää sinua kahleissaan." 24 Silloin Simon sanoi: "Rukoilkaa minun puolestani Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään tuollaista, mitä sanoitte!" 25 Kun apostolit olivat puhuneet Herran sanaa ja todistaneet hänestä, he lähtivät takaisin Jerusalemiin ja julistivat matkalla evankeliumia monissa Samarian kylissä.

Joh. 6:35–39

3.5.2017

Joh. 6:35–39

35 Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. 36 Mutta te, niin kuin olen teille sanonut, olette nähneet minut ettekä kuitenkaan usko. 37 Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. 38 Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. 39 Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki.

Päivän synaksario

Pyhät marttyyrit Timoteos Lukija ja Maura

Pyhä Timoteos oli kotoisin Egyptin sisämaasta ja eli keisari Diocletianuksen hallituskaudella (284–305). Hänen vanhempansa olivat hurskaita kristittyjä, jotka perehdyttivät poikansa pyhiin kirjoituksiin. Hänet vihittiin lukijaksi (joidenkin tietojen mukaan myös papiksi). Hän solmi avioliiton hurskaan Mauran kanssa. He olivat ehtineet olla avioliitossa vain 20 päivää, kun keisari Diocletianus julkaisi kristittyjen vastaisen ediktinsä vuonna 304. Sen johdosta käskynhaltija Arrianos kutsui palavahenkisistä saarnoistaan kuuluisan Timoteoksen luokseen ja käski tämän luovuttaa kristittyjen pyhät kirjat poltettaviksi. Timoteos kieltäytyi sanoen: ”Kuten isä ei voi antaa lapsiaan poltettaviksi, niin en minäkään voi luovuttaa näitä kirjoja, joiden kautta sekä minä itse että muut uskovat saamme vastaanottaa Jumalan armon ja Hänen enkeliensä suojeluksen.”

Tämän vastauksen jälkeen alkoivat kauheat kidutukset. Timoteoksen rumpukalvot puhkaistiin tulikuumilla nauloilla ja hänen silmänsä kaivettiin kuopistaan. Hänet sidottiin kidutuspyörään, joka nylki hänen ihonsa. Jumalan armo paransi kuitenkin hänet ja hän kesti kidutukset huutaen, ettei mikään voi erottaa häntä Kristuksen rakkaudesta (Room. 8:35). Kidutusten jälkeen hänet heitettiin vankilaan.

Seuraavaksi Arrianos pidätti Mauran toivoen tämän kautta voittavansa Timoteoksen vastarinnan. Tavattuaan miehensä vankilassa Maura täyttyi pyhällä innolla. Hän ilmoitti käskynhaltijalle, että hän on itsekin kristitty ja valmis kuolemaan Kristuksen tähden. Maura luovutettiin heti kidutettavaksi. Hänen sormensa leikattiin irti ja hänet heitettiin kiehuvaan veteen. Hän ei kuitenkaan tuntenut veden kuumuutta, vaan kehotti kiduttajiaan hakemaan hänen vanhemmiltaan lisää puita sen lämmittämiseksi. Kun Maura Arrianoksen pyynnöstä loiskautti vettä hänen käsilleen, tämä huudahti kivusta ja sai palovamman. Tämän jälkeen Maura nostettiin vedestä ja hänen kylkiään poltettiin soihduilla.

Lopulta Arrianos määräsi, että sekä Timoteos että Maura on vietävä mestauspaikalle ja sidottava ristiin. Kumpikin syleili hartaasti ristiään ylistäen sitä pelastavaksi puuksi. Heidät ripustettiin riippumaan vastapäätä toisiaan. Näin he riippuivat ristillä vastakkain kokonaista yhdeksän päivää rohkaisten toinen toistaan.

Paholainen yritti vielä kiusata Mauraa ilmestymällä ihmishahmossa ja tarjoamalla hunajalla makeutettua maitoa hänen janoonsa. Kun pyhä torjui tarjouksen, Paholainen vei hänet kuvitteelliseen nautintojen maahan, missä virtasi maitojoki. Maura torjui päättäväisesti nämä harhat ja julisti tahtovansa juoda vain elämän maljasta, jonka Kristus tarjosi hänelle ristillä. Kiusaajan paettua Jumala lähetti enkelinsä näyttämään Mauralle valtaistuimen, jolla häntä odotti kruunu ja juhlapuku. Vähän ylempänä oli samanlainen istuin myös Timoteokselle. Enkeli sanoi: ”Tämä on valmistettu puolisollesi, koska hän on sinunkin pelastuksesi aiheuttaja.” Tultuaan tuntoihinsa Maura kertoi näkynsä Timoteokselle. Näin he yhdessä iloiten antoivat kymmenentenä päivänä sielunsa Jumalan käsiin.

Kreikassa Zakynthoksen saarella Maheradon kylässä sijaitsee Pyhien Timoteoksen ja Mauran kirkko, jossa on ihmeitätekevä pyhän Mauran ikoni. Pyhien juhlapäivänä vuonna 1801 kirkossa säilytettävänä ollut suuri ruutivarasto syttyi yllättäen tuleen. Kuului valtava räjähdys, leimahdus sokaisi ihmiset ja ruutilaatikosta purkautui korkeita liekkejä. Juhliva kirkko oli niin täynnä, että ihmiset eivät pystyneet liikahtamaankaan. Ihmeellisellä tavalla sekä ruutilaatikon metallisirpaleet että tulenlieskat ohjautuivat kuitenkin ulos kirkon ikkunoista eikä kukaan läsnäolijoista vahingoittunut.

Pyhien Timoteoksen ja Mauran muistopäivänä vuonna 1803 nuori lääkäri Ioannis Kapodistrias joutui Korfulla hengenvaaralliseen onnettomuuteen. Hänen hevosensa pillastui ja hän putosi satulasta, jolloin hänen jalkansa tarttui jalustimeen. Hevonen raahasi häntä erään luostarin ohi. Siellä munkki oli toimittamassa aamupalvelusta. Lukiessaan pyhien Timoteoksen ja Mauran kanonia hän tunsi yhtäkkiä, että luostarin ulkopuolella oli tapahtumassa jotakin kauheaa. Niinpä hän keskeytti palveluksen ja meni katsomaan. Pyhiä Timoteosta ja Mauraa avuksi huutaen hänen onnistui rauhoittaa hevonen ja siten pelastaa ratsastaja. Luostarissa lääkäri sai hoitoa ruhjeilleen, ja hän alkoi pitää pyhiä Timoteosta ja Mauraa omina suojeluspyhinään. Myöhemmin Kapodistrias toimi Venäjän diplomaattina ja Kreikan itsenäistyttyä hänestä tuli merkittävä valtiomies, joka uudisti maan talouselämää, koulutusta ja terveydenhuoltoa.

Pyhä suurmarttyyri Ksenia Ihmeidentekijä

Pyhä Ksenia, Kristuksen suurmarttyyri, syntyi vuonna 291 Kalamaissa Peloponnesoksella. Hänen rehelliset ja hurskaat vanhempansa Nikolas ja Despina olivat italialaissyntyistä kristittyä sukua, joka oli paennut kristittyjen vainoja Kreikkaan. Nikolas viljeli maata kaupungin ulkopuolella, missä heidän tyttärensä Ksenia syntyi. Lapsena tyttö pysytteli mieluimmin äitinsä lähellä kuunnellen tämän opetusta.

Ksenia varttui kauniiksi ja viisaaksi neidoksi, jolla oli kullankeltaiset kiharat ja eloisat siniset silmät. Hän oli nöyrä eikä koskaan juorunnut, tuominnut toisia eikä valehdellut. Koska perhe oli köyhä ja matka maatilalta kaupunkiin oli pitkä, Ksenia ei käynyt koulua, mutta hänen äitinsä opetti hänet lukemaan. Ksenia halusi aina kuulla Kristuksen elämästä ja ihmeistä ja oppia erilaisia rukouksia hurskaalta äidiltään. Sunnuntaisin ja juhlina he kävivät kirkossa.

Jo varhain Ksenia alkoi ravita sieluaan paastolla, pidättyvyydellä, vaikenemisella, säännöllisillä rukouksilla, kyynelillä ja valvomisella. Hänen varttuessaan hänen hyveensä enenivät. Hän piti huolta köyhistä, leskistä ja orvoista ja luopui usein omasta ateriastaan antaakseen sen tuntemattomille pyytäjille.

Hänen Jumalalle otollinen elämänsä ei jäänyt Paholaiselta huomaamatta. Se kadehti nuoren naisen edistymistä hyveissä ja aloitti sodan Kseniaa vastaan. Se yritti syöstä puhtaan neidon synnin kuiluun ja saada hänet tuntemaan lihallisia ja epäpuhtaita ajatuksia erästä nuorta miestä kohtaan, mutta Ksenia torjui kiusauksen kokeneen kilvoittelijan tavoin. Silloin vastustaja keksi toisen ansan häntä varten.

Tuohon aikaan Kalamain prefektinä oli Dometianos, väkivaltainen ja pahantahtoinen mies. Kerran metsästysretkeltä palatessaan hän kulki Ksenian vanhempien maatilan kautta ja sattui näkemään neidon. Nuoren naisen kauneuden nähdessään Dometianoksen valtasi lihallinen halu ja hän alkoi miettiä, miten saisi tämän vaimokseen. Hän turvautui seudulla tunnettuun noitaan voittaakseen siveän neidon rakkauden, mutta Ksenia varjeltui kunniallisen ristin voimalla. Silloin Dometianos käski tuoda neidon residenssiinsä.

Kun prefektin miehet veivät Kseniaa tyrannin luokse, hän rukoili ja pyysi Jumalaa, auttajaansa, antamaan hänelle ymmärrystä ja voimaa, jotta hän pysyisi Herralle uskollisena loppuun asti. Päämajassa prefekti kysyi häneltä hänen nimeään, mistä hän oli kotoisin ja mitä uskontoa hän tunnusti. Ksenia teki ristinmerkin ja vastasi rohkeasti: ”Nimeni on Ksenia, olen kristityn perheen tytär kaupungin ulkopuolelta. Rukoilen koko sielustani, että minun sallitaan olla koko maailman Luojan, Herrani Jeesuksen Kristuksen palvelija.”

Läsnäolijat eivät olleet uskoa korviaan kuullessaan näin uskaliaan vastauksen, mutta se vain lisäsi Dometianoksen ennestäänkin jo palavaa lihallista himoa. Hän hillitsi kuitenkin tunteensa, ja ylistäen neidon nuoruutta, kauneutta ja älyä hän kosi Kseniaa luvaten hänelle kalliita lahjoja, loputonta rikkautta, kunniaa ja mainetta, jota jumalat suovat niille, jotka kunnioittavat heitä. Jos neito ei suostuisi avioliittoon, häntä odottaisivat ankarat rangaistukset ja kidutukset ja lopulta kauhea kuolema.

Kun autuas neito kuuli tämän, hän vastasi aivan rauhallisesti: ”Älä turhaan toivo, että voisit erottaa minut Kristuksesta millään lupauksilla tai uhkauksilla, sillä minä en halua ketään toista sulhasta kuin Kristuksen – enkä varsinkaan miestä, joka uskoo käsintehtyihin jumaluuksiin, jotka eivät pysty varjelemaan edes itseään. Mitä julmemmin sinä kidutat minua, sitä enemmän minä toivon, että Jeesus Kristus ylistää minua tulevassa autuudessa, ikuisessa elämässä. En sure tätä ohikiitävää elämääni, koska meidän kaikkien täytyy kuitenkin kuolla. Mielelläni minä luovutan ruumiini innokkaasti kuolemalle kuolemattoman Jumalani puolesta, joka ristiinnaulittiin meidän syntiemme tähden. Äläkä luule, että minä muutan mieleni, sillä mikään voima ei saa minua luopumaan lujasta uskostani ainoaan todelliseen Jumalaan, Pelastajaani, Jeesukseen Kristukseen, johon panen pelastuksen toivoni.”

Dometianos raivostui kuullessaan tämän ja antoi lukita Ksenian pimeään huoneeseen. Tämä ylensi sydämensä ja silmänsä taivasta kohden ja anoi Herralta apua, että pysyisi loppuun asti vakaumuksessaan. Seuraavana päivänä prefekti yhä halusi hänet vaimokseen, vaikka tiesikin hyvin, ettei nainen rakastanut häntä. Niin hän yritti väkivalloin ottaa Kristuksen koskemattoman morsiamen uskoen, että tämä lopulta suostuisi vapaaehtoisesti. Taas neito torjui hänet ja moitti närkästyneenä miehen säälimätöntä käytöstä. Prefekti raivostui, tarttui Kseniaa hiuksista ja raahasi hänet ulos huoneesta. Dometianos käski vartijoita riisumaan hänet ja ripustamaan hänet riippumaan pylväästä, leikkaamaan irti Ksenian rinnat ja polttamaan hänen haavojaan ja koko ruumistaan soihduilla.

Marttyyri rukoili odottaessaan pelottavaa kidutustaan: ”Herrani Jeesus Kristus, Sinä tiedät, että minä kärsin tämän kauhean silpomisen rakkaudesta Sinuun. Älä hylkää palvelijaasi äläkä anna iljettävän miehen voittaa minua ja sitten ylpeillä minun takiani. Katso minut arvolliseksi kestämään loppuun asti, jotta ansaitsisin marttyyrin kruunun.” Prefektin sotilaat tottelivat käskyä, mutta neito ei tuntenut vähäisintäkään tuskaa, koska Herran enkeli ilmestyi hänelle ja auttoi häntä. Kukaan muu ei nähnyt enkeliä, joka virvoitti Kseniaa siinä määrin, että tyranni joutui useita kertoja vaihtamaan kiduttajia heidän uupuessaan raskaasta työstä.

Lopulta tyranni käski irrottaa neidon pylväästä ja viedä hänet takaisin samaan huoneeseen. Hän uskoi yhä, että kovemmat kidutukset saisivat Ksenian muuttamaan mielensä. Kaikista aiheuttamistaan julmista haavoista huolimatta hän yhä toivoi, että neito luopuisi Kristuksesta ja tulisi hänen vaimokseen. Yöllä Ksenia huusi Herraa avukseen. Keskellä yötä hän näki ihanan taivaallisen valon, joka valaisi koko huoneen. Kristus vahvisti häntä sanoen: ”Älä pelkää kidutusta, Ksenia, koska Minun armoni on sinun kanssasi ja vapauttaa sinut kaikista kiusauksista.” Sitten Vapahtaja paransi kaikki hänen haavansa ja tuskansa ja nousi takaisin taivaaseen. Ksenia itki ilon kyyneliä ja kiitti ja ylisti Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta.

Aamulla sotilaat toivat neidon prefektin eteen. Kun mies näki hänet terveenä ja ilman merkkiäkään edellisen päivän kidutuksista ja silpomisista, hän ihmetteli sitä ja sanoi: ”Näetkö nyt, Ksenia, kuinka paljon suuret jumalat rakastavat sinua? He kaipasivat sinun kauneuttasi ja paransivat sinun haavasi. Älä siis ole kiittämätön heitä kohtaan. Tule minun kanssani heidän temppeliinsä kiittämään heitä ja vastaanottamaan vielä suurempia palveluksia heiltä ja runsaita lahjoja minulta.” Neito vastasi: ”Miten olisi mahdollista, että sinun tunnottomat, ihmiskäsin tehdyt jumalasi olisivat pystyneet palauttamaan minut yhdessä yössä ennalleni niin kuin näet tapahtuneen? Ei, minut on parantanut Kristus, tosi Jumala, jota minä palvon kaikesta sielustani ja sydämestäni. Mutta koska kerran sinä haluat minun menevän sinun jumaliesi temppeliin, niin katsotaan, mitä jumalia sinä haluaisit minun palvovan.”

Kuullessaan tämän Dometianos ilahtui kuvitellen, että neito nyt suostuisi kumartamaan jumalia. Siksi hän vei hänet temppeliin. Kun Ksenia astui temppeliin ja seisoi epäjumalankuvien keskellä, hän polvistui ja rukoili tosi Jumalaa: ”Herra Jeesus Kristus minun Jumalani, taivaan ja maan Luoja, joka kuuntelet uskovien rukouksia, kuuntele palvelijatartasi tällä hetkellä ja tuhoa nämä sieluttomat ja petolliset epäjumalankuvat, jotta kaikki läsnäolijat tietäisivät, että sinä yksin olet tosi Jumala.” Jo ennen kuin hän oli edes päättänyt rukoustaan, voimakas maanjäristys pudotti kaikki epäjumalankuvat paikoiltaan, jolloin ne pirstoutuivat. Dometianos ei kuitenkaan uskonut todelliseen Jumalaan, vaikka näkikin tämän ihmeen, vaan suuttui ja käski rangaista Kseniaa uudelleen. Taas häntä poltettiin soihduilla, tällä kertaa vielä pahemmin ja monen päivän ajan, mutta turhaan, sillä naisella oli auttajanaan Kristus, joka paransi hänet joka kerran niin kuin ensimmäiselläkin kerralla.

Jatkuvien kidutusten aikana marttyyri iloitsi ja ylisti Jumalaa, joka auttoi häntä kestämään kärsimyksiä Hänen pyhässä nimessään. Prefekti tunsi tulleensa nöyryytetyksi, kun ei pystynyt voittamaan yhtä maalaistyttöä. Yhä hän toivoi, että neito väsyisi ja suostuisi kieltämään Kristuksen. Siksi hän käski miestensä tuoda villihevosen ja sitoa Ksenia jaloista hevosen taakse ja antaa hevosen raahata häntä perässään kallioita pitkin, niin että terävät kivet repisivät häntä ja aiheuttaisivat julman kuoleman. Mutta hyvä Jumala sääti toisin. Vaikka sotilaat kannustivat hevosta, se ei lähtenyt ravaamaan villisti ympäriinsä, niin kuin tyranni oli odottanut, vaan jökötti liikkumatta paikallaan. Dometianos arveli sotilaiden olevan kelvottomia ja alkoi itse kiskoa hevosen suitsia.

Silloin tapahtui uusi ihme. Hevonen puhui ihmisen äänellä ja moitti Dometianosta raakuudesta elävän Jumalan palvelijatarta kohtaan. Marttyyri Ksenia, jonka enkeli oli vapauttanut siteistä, nousi seisomaan katsellen taivaalle ja ylistäen Jumalaa. Hän kiitti hyvää Jumalaa, joka taas kerran oli pelastanut hänet vaarasta ja nolannut pöyhkeän Dometianoksen. Kaikki ihmeen silminnäkijät huusivat kovalla äänellä: ”Suuri on kristittyjen Jumala!” Monet alkoivat uskoa Kristukseen. Vain Dometianoksen sokeat silmät ja pimentynyt sielu kieltäytyivät uskomasta. Sen sijaan hän heitätti Ksenian vankilaan, missä tämä paastosi ja rukoili koko päivän ja yön.

Keskiyön jälkeen huoneessa, johon Ksenia oli teljetty, leimahti yhtäkkiä jumalallinen valo ja Herramme Jeesus Kristus ilmestyi pyhien enkelien joukon kanssa ja sanoi hänelle: ”Iloitse, Ksenia, uskollinen ja puhdas palvelija, joka olet kaivannut Herraasi koko sydämestäsi hyljeksien kaikkia maallisia iloja! Iloitse ja riemuitse, sillä on koittanut päivä, jona sinä saat ottaa vastaan voitonkruunun! Koristettuna sinä saat astua yhdessä viisaiden neitsyiden kanssa Sulhasesi ja Kuninkaasi taivaalliseen häähuoneeseen. Pian sinun kilvoittelusi saa otollisen lopun.” Sanottuaan nämä sanat Herra nousi taivaisiin pyhien enkeliensä kanssa, ja huoneen täytti sanoin kuvaamaton tuoksu. Ksenian sielu iloitsi hänen ylistäessään Herraa siitä, että tämä katsoi hänet arvolliseksi kilvoittelemaan ja antamaan elämänsä Hänen rakkautensa takia.

Seuraavana päivänä Dometianos käski tuoda Ksenian eteensä. Hän halusi vielä kerran yrittää erottaa Ksenian rakkaudesta Jeesukseen Kristukseen. Hän lupasi tehdä Ksenian onnelliseksi, jos tämä vain suostuisi uhraamaan hänen jumalilleen ja tulemaan hänen vaimokseen, mutta neito pysyi lujana. ”Tee pian se, minkä aiot tehdä, sillä siten minä pääsen nopeammin Vapahtajani Kristuksen luokse.”

Lopulta Dometianos ymmärsi, ettei mikään muuttaisi Ksenian mieltä, ja julisti tuomion: ”Koska Ksenia kieltää meidän jumalamme ja uskoo ristiinnaulittuun Jeesukseen, minä määrään, että hänen tulee kuolla miekkaan. Hänen kova ja tunteeton sydämensä leikataan irti ja tuodaan minulle puutarjottimella, ja hänen ruumiinsa leikataan pieniksi palasiksi, heitetään kuoppaan ja poltetaan.” Sotilaat tottelivat käskyä ja veivät Ksenian teloituspaikalle, joka oli kaupungin ulkopuolella. Siellä Ksenia pyysi, että saisi rukoilla sillä aikaa kun he valmistelivat tulta, ja he sallivat tämän.

Ksenia polvistui, kohotti kätensä ja katseensa taivasta kohti, rukoili ylistäen Herraa Jeesusta Kristusta siitä, että tämä oli varjellut häntä kaikissa koettelemuksissa, ja pyysi Häntä puhdistamaan hänen sielunsa kaikesta synnistä, ottamaan vastaan hänen katumuksensa ja johdattamaan hänet pelättävän tuomioistuimensa eteen. Hän rukoili voimaa kestää viimeiset kärsimykset ja pyysi Herraa palkitsemaan niitä, jotka muistelevat hänen marttyyrikilvoitteluaan.

Päätettyään rukouksensa hän kuuli ukkosenjylinää muistuttavan äänen sanovan: ”Olen kuullut sinun hartaan pyyntösi ja annan sinulle, mitä halusit.” Pyöveli pelästyi jylinää, mutta Ksenia pyysi häntä tottelemaan isäntänsä käskyä ja ojensi kaulansa mestauspölkylle. Sotilas iski hänen päänsä poikki. Tämä tapahtui 3. toukokuuta vuonna 318. Pyhän Ksenian sielu kohosi ikuisiin asuntoihin iloitsemaan toisten pyhien naisten ja marttyyrien kanssa.

Sotilaat leikkasivat hänen pyhän ruumiinsa palasiksi, niin kuin heitä oli käsketty, mutta sitä ennen he irrottivat hänen sydämensä ja veivät sen puutarjottimella prefektille. Kun he heittelivät reliikkejä sytyttämäänsä nuotioon, niistä kohosi sanoin kuvaamaton tuoksu merkkinä jumalallisesta armosta. He polttivat kaiken, jotta kristittyjen siunaukseksi ei jäisi pyhäinjäännöksiä.

Paikalla olleet kristityt keräsivät huolellisesti talteen Ksenian jäännösten polttamisesta syntyneen tuhkan, joka osoittautui pyhän suurmarttyyri Ksenian välityksen tähden pitkäaikaisten parantumattomien sairauksien parantajaksi. Ksenian maine levisi kaikkialle Peloponnesoksella ja koko Kreikassa. Monia muitakin ihmeitä on tapahtunut ja tapahtuu yhä niille, jotka uskossa kutsuvat pyhää Kseniaa avukseen.

Pyhittäjä Feodosi, Kiovan luolaluostarin igumeni

Pyhittäjä Feodosi syntyi Vasiljevin kaupungissa lähellä Kiovaa 1000-luvun alkupuolella. Hänen vanhempansa olivat hurskaita kristittyjä. Feodosi oppi jo nuorena lukemaan, tutkimaan pyhää Raamattua ja käymään kirkossa. Feodosin ollessa 13-vuotias perhe muutti Kurskiin Keski-Venäjälle. Siellä isä pian kuoli ja Feodosi, joka jo aiemminkin oli karttanut lasten meluisia leikkejä, vakavoitui entisestään. Hän vaihtoi hienot aatelispojan vaatteensa vaatimattomiin ja ajatteli vain, miten saavuttaisi sielun pelastuksen. Palaen halusta jäljitellä Herraa, joka alensi itsensä orjan asemaan, hän lähti palvelijoiden kanssa peltotöihin ja asettui halukkaasti kaikista alhaisimmaksi. Tällainen käytös harmitti Feodosin äitiä, joka katsoi sen olevan häpeäksi koko suvulle. Hänen toistuvat huomautuksensa eivät kuitenkaan sammuttaneet Feodosin hurskasta intoa.

Jerusalemista palaavien pyhiinvaeltajien kertomukset sytyttivät Feodosin sydämessä halun päästä Pyhälle maalle. Hän lähti yöllä salaa kotoaan ja liittyi pyhiinvaeltajaseurueeseen. Kolme päivää etsiskeltyään äiti pääsi perille hänen aikeistaan. Hän lähti pojan perään. Saavutettuaan tämän hän tarttui tätä tukasta, potkaisi häntä ja toi kotiin lukiten hänet huoneeseensa. Pian hän alkoi kuitenkin sääliä Feodosia, joka puolestaan lupasi olla karkaamatta, jos vain saisi jatkaa entisiä kilvoituksiaan.

Huomattuaan, että kirkossa oli puutetta kirkkoleivistä, Feodosi ryhtyi paistamaan niitä. Hän osti vehnää, jauhoi sen omin käsin ja leipoi prosforat. Kun tätä oli jatkunut pari vuotta, hänen tuttavansa alkoivat kiusaantua, koska pitivät leipomista aatelismiehen arvolle sopimattomana. Äiti pyysi Feodosia lopettamaan työn, joka sai naapurit suhtautumaan nurjasti koko perheeseen, mutta tämä muistutti häntä Kristuksen nöyryyden esimerkistä. ”Kristus itse muutti leivän omaksi ruumiikseen. Mistä siis voidaan moittia ihmistä, joka leipoo leipää, jonka on määrä salaisesti muuttua Kristuksen ruumiiksi?” hän kysyi. Viisas vastaus sai äidin hämmästymään ja hän jätti Feodosin joksikin aikaa rauhaan. Vuoden kuluttua hän alkoi kuitenkin jälleen moittia Feodosia. Erityisesti hän kiihtyi huomattuaan tämän kantavan kupeillaan rautaista vyötä, joka hiersi ihon rikki, niin että verijäljet paidassa paljastivat salaisen kilvoituksen.

Lopulta rakkaus kilvoituselämään sai 23-vuotiaan Feodosin lähtemään salaa kotoaan kohti Kiovaa. Hän hakeutui luolassa kilvoittelevan pyhittäjä Antonin luo (10.7.) ja pyysi kyyneliä vuodattaen päästä tämän oppilaaksi. Pyhittäjä Antoni koetteli nuorukaista ja varoitti tätä kovasta elämästä ahtaassa luolassa, mutta nähtyään Feodosin innon ja rakkauden Jumalaan hän antoi tälle siunauksen jäädä. Hän luovutti Feodosin pyhittäjä Nikonin (23.3.) huostaan, joka vihki hänet pian munkiksi. Feodosi heittäytyi heti täydellä innolla hengellisiin kilvoituksiin. Hän paastosi ankarasti, valvoi yöt läpeensä ja toimitti nöyrästi ja reippaasti kaikki saamansa tehtävät. Kun Feodosin äiti pitkän etsimisen jälkeen löysi poikansa, tämä kieltäytyi tapaamasta häntä. Äiti itki ja valitti, ettei voinut elää ilman häntä. Lopulta Feodosi tuli ulos luolasta ja sanoi: ”Äiti, jää Kiovaan ja vihkiydy nunnaksi, niin voit joskus käydä tapaamassa minua ja saavutat itsekin pelastuksen.” Aluksi äiti ei halunnut kuullakaan mitään tuollaista. Mietittyään asiaa jonkin aikaa hän kuitenkin ymmärsi maallisen elämän turhuuden ja vihkiytyi nunnaksi Pyhän Nikolaoksen luostarissa. Muutaman vuoden kuluttua hän antoi sielunsa rauhassa Herralle.

Kun pyhittäjä Nikon vetäytyi luolaluostarista yksinäiseen kilvoitteluun, Feodosi vihittiin papiksi. Luolassa kilvoitteli 12 hengen veljestö, jonka johtajana oli pyhä Varlaam (19.11.). Pyhittäjä Antoni vetäytyi kilvoittelemaan jonkin matkan päähän uuteen itse kaivamaansa luolaan. Varlaam ja Feodosi puolestaan rakennuttivat alkuperäisen luolan päälle pienen Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkon veljestön yhteiseksi rukouspaikaksi. Itse luolaan se ei olisi enää mahtunut.

Feodosi pyrki toimittamaan liturgian joka päivä. Hän ylitti kaikki askeettisessa kilvoittelussa mutta myös nöyryydessä ja veljellisessä rakkaudessa. Hän auttoi veljiä raskaissa töissä ja teki joskus yöllä toisille määrättyjä tehtäviä. Yöt hän valvoi aina rukoillen. Kesäöinä hän nousi usein luolasta lukemaan Psalttaria välittämättä hyttysistä, jotka pistelivät hänen ruumiinsa verille. Aamulla hän oli ensimmäisenä kirkossa ja lähti sieltä viimeisenä.

Kun pyhittäjä Varlaam siirtyi johtajaksi Pyhän Demetrioksen luostariin, Feodosi valittiin pyhittäjä Antonin siunauksella luolaluostarin igumeniksi. Uudessa asemassaankin hän jatkoi nöyrää kilvoitteluaan. Veljestö kasvoi kuitenkin nopeasti, ja luola ja kirkko kävivät ahtaiksi. Silloin Feodosi valitsi lähistöltä kauniin paikan, jonne Kiovan ruhtinas Izjaslavin myötävaikutuksella rakennettiin uusi luostari kirkkoineen, keljoineen ja muureineen. Veljestö siirtyi luolista uuteen luostariin Feodosin johdolla vuonna 1062.

Suuressa luostariyhteisössä ei kuitenkaan ollut mahdollista säilyttää vanhaa joustavaa ja yksilöllistä elämäntapaa ja kilvoitusta, jota pieni erakkojen joukko oli noudattanut luolassa. Tarvittiin yhteistä sääntöä. Kuultuaan Studionin luostarin säännöstä Feodosi pyysi Konstantinopolissa oleskelevaa munkki Jefremiä (28.1.) hankkimaan siitä kopion ja otti sen käyttöön luostarissaan. Näin Kiovan luolaluostari omaksui kinobioottisen yhteiselämän järjestyksen, josta tuli esikuva myös muille Venäjän luostareille.

Pyhittäjä Feodosi otti luostariin kaikki kilvoituselämään pyrkivät, mutta vihki heidät munkeiksi vasta pitkän koeajan jälkeen. Hän tapasi kiertää joka yö veljien keljat ja ottaa selvää kunkin kilvoituksista. Kuullessaan munkin rukoilevan hän iloitsi ja kiitti Jumalaa. Mutta kuullessaan kahden tai kolmen kokoontuneen iltapalveluksen jälkeen keskustelemaan hän pahoitti mielensä ja koetti seuraavana päivänä hienovaraisesti taivuttaa syylliset katumukseen. Paatuneimpia hän nuhteli avoimesti ja määräsi heille epitimian. Hän kehotti veljiä rukoilemaan omissa keljoissaan ja lukemaan psalmeja käsitöitä tehdessään. Feodosin aikana luostarissa vallitsikin hyvä järjestys. Veljet kilvoittelivat kuin enkelit ja luostari oli kuin taivaan esikartano.

Ruhtinas Izjaslav kunnioitti Feodosia ja kävi usein kuuntelemassa tämän opetuksia. Kerran hänen tullessaan luostarin portti oli kuitenkin kiinni. Portinvartija kieltäytyi avaamasta sanoen, että Feodosi oli käskenyt pitämään portin suljettuna ehtoopalveluksen alkuun asti, jotta veljet saisivat levätä yöllisen rukouksen jälkeen. Kun ruhtinas ihmetteli, miten portinvartija rohkeni olla avaamatta hänelle, tämä meni ilmoittamaan Feodosille ruhtinaan tulosta. Feodosi tuli heti ruhtinasta vastaan ja kumarsi hänelle. Izjaslav puolestaan ihmetteli Feodosin käskyn voimaa, jota portinvartijamunkki ei ollut uhmannut, ja kunnioitti tämän jälkeen Feodosia entistä enemmän.

Igumenin arvostaan huolimatta Feodosi osallistui usein raskaisiin töihin. Hän alusti leipätaikinaa, kantoi vettä, pilkkoi puita ja teki muita töitä, joihin moni muu ei halunnut tarttua. Hän ei kätkenyt Jumalalta saamaansa ruumiillisen voiman ja kestävyyden lahjaa, vaan rohkaisi toisia reippaalla esimerkillään ja iloitsi samalla hengessään. Hän kävi usein veljien keljoissa. Jos hän löysi sieltä jotakin ylimääräistä – ruokaa, vaatetta tai muuta – hän heitti sen heti uuniin sanoen, ettei munkin, joka on kieltänyt kaiken maallisen, pidä koota keljaansa turhaa tavaraa. ”Kuinka voimme kantaa Jumalalle puhtaan rukouksen, jos keljassamme on katoava aarre?” hän sanoi. Hän myös opetti veljiä pyytämään aina vanhemmalta munkilta siunauksen ennen mihinkään työhön ryhtymistä. Jos hän kuuli, että ruoka oli valmistettu ilman siunausta riitaisessa ja kaunaisessa ilmapiirissä, hän ei suostunut syömään sitä, vaan käski heittää sen jokeen tai polttaa uunissa.

Feodosin hellittämätön rukous ja luottamus Jumalaan antoi hänelle kyvyn karkottaa pahoja henkiä ja parantaa sairaita. Hän sai myös selvänäkemisen lahjan. Kerran kaupungista tuli pappi pyytämään viiniä liturgian toimittamista varten. Feodosi käski kirkonhoitajaa täyttämään papin kirkkoviiniastian, mutta tämä vastusteli sanoen, että luostarissa oli viiniä jäljellä vain muutamaa liturgiaa varten. Feodosi käski häntä antamaan kaiken viinin papille ja sanoi: ”Meistä pitää huolen Jumala. Hän ei jätä Äitinsä kirkkoa huomenna ilman liturgiaa.” Samana iltana luostariin tuli lahjoituksena kolme kuormallista kirkkoviiniä. Monesti muulloinkin Feodosi opetti veljiä olemaan huolehtimatta huomisesta aineellisissa asioissa ja panemaan sen sijaan kaiken toivonsa Jumalaan.

Feodosi oli armelias köyhiä kohtaan. Hän rakennutti luostarin lähelle majatalon ja kirkon, jonne hän lähetti kaikki köyhät, sokeat ja sairaat. Laitoksen ylläpitoon hän antoi kymmenykset luostarin tuloista. Joka lauantai hän lähetti kuormallisen leipää Kiovan vankiloihin. Hänen armeliaisuutensa ulottui jopa varkaisiin, jotka tavoitettiin luostarista ja tuotiin hänen luokseen. Hän käski antaa heille ruokaa ja rahaa, opetti heitä isällisesti ja päästi heidät menemään.

Kerran yöllä rosvojoukko tunkeutui luostariin aikomuksenaan varastaa kirkon kalleudet. Tyhjästä kirkosta kuului kuitenkin laulua. Ikkunoista loisti valo ja kirkon ympärille levisi hyvä tuoksu. Kun veljet aamuvarhain kokoontuivat kirkkoon keskiyöpalvelukseen, hämmästyneet rosvot näkivät kauhukseen kirkon nousevan ilmaan. Peloissaan he pakenivat paikalta. Myöhemmin rosvojoukon johtaja tuli kolmen toverinsa kanssa Feodosin luo kertomaan ihmeestä, jota kukaan munkeista ei ollut nähnyt.

Pyhittäjä Feodosi vietti yönsä rukoillen. Hänen ei koskaan nähty lepäävän vuoteella. Kun ruumiillinen väsymys pakotti hänet levähtämään, hän torkkui vain lyhyen aikaa ja senkin istuen. Hän noudatti tarkkaan paastoja, mutta oli aina iloisen näköinen, sillä hänen sydäntään ei vahvistanut ruoka vaan Jumalan armo.

Joka vuosi suuren paaston ajaksi pyhittäjä Feodosi vetäytyi luolaan, johon hänet sittemmin haudattiin. Demonit hyökkäsivät siellä kauhistuttavalla voimalla hänen kimppuunsa, mutta hän taisteli niitä vastaan aseinaan paasto ja rukous. Lopulta hän sai niistä voiton ja ne jättivät hänet rauhaan. Palmusunnuntaita edeltävänä perjantaina Feodosi palasi sitten takaisin luostariin viettämään Herran Ylösnousemuksen suurta juhlaa.

Pyhittäjä Feodosin aikana veljestö kasvoi niin, että vanha luostari kävi ahtaaksi. Feodosi alkoi suunnitella siirtymistä väljempään paikkaan. Jumala siunasi hänen aikeensa ja osoitti hyväksyntänsä ihmeellisillä tunnusmerkeillä. Uusi paikka löytyi ja sinne alettiin rakentaa kirkkoa, jonka muuraukseen Feodosi itse osallistui. Rakennustöiden loppuun saattaminen jäi kuitenkin hänen seuraajansa pyhittäjä Stefanin (27.4.) tehtäväksi.

Feodosi sai Jumalalta ennalta ilmoituksen lähestyvästä kuolemastaan. Kutsuttuaan koolle koko veljestön hän puhui heille sielun pelastuksesta sekä rakkaudesta ja kuuliaisuudesta ei vain vanhempia vaan myös saman ikäisiä ja samassa asemassa olevia kohtaan. Hän kehotti veljiä valitsemaan luostarille uuden igumenin. Heidän yksimielisestä pyynnöstään hän siunasi tehtävään pyhittäjä Stefanin. Hyvästeltyään isällisesti kaikki veljet hän antoi sielunsa Herralle toukokuun 3. päivänä vuonna 1074 auringonnousun jälkeen, niin kuin hän oli edeltä sanonut. Hänen toivomuksestaan munkit hautasivat hänet luolaan, jossa hän oli kilvoitellut vuosittain suuren paaston aikana.

Kahdeksantoista vuotta pyhittäjä Feodosin kuoleman jälkeen elokuun 14. päivänä vuonna 1092 hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin juhlallisesti Kiovan luolaluostarin suureen pääkirkkoon.

Pyhittäjät Juliana ja Jevpraksia Moskovalaiset

Pyhittäjät Juliana ja Jevpraksia olivat Moskovan metropoliitan pyhän Aleksin (12.2.) sisaria. He syntyivät 1300-luvun alussa ylhäiseen pajariperheeseen. Vanhemmat Feodor ja Maria antoivat lapsilleen, viidelle pojalle ja kahdelle tyttärelle, hyvän kristillisen kasvatuksen.

Vanhimman veljensä Elefterin, tulevan metropoliitta Aleksin, esimerkkiä seuraten sisaret Uljana ja Julia alkoivat jo nuorena tutkia Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta. Monet ylhäiset nuorukaiset tavoittelivat heitä puolisoikseen, mutta he halusivat kihlautua taivaalliselle Sulhaselle. Leskeksi jääneen äidin ja vanhimman veljensä siunauksella he menivät luostariin, jossa heidät vihittiin nunniksi. Uljanan nimeksi tuli Juliana ja Julian Jevpraksia.

Moskovassa ei tuohon aikaan ollut itsenäisiä nunnaluostareita, vaan luostareissa oli samojen muurien sisällä naisten ja miesten puoli. Juliana ja Jevpraksia halusivat kuitenkin perustaa Moskovaan nunnaluostarin. Rakkaudesta veljeään kohtaan he päättivät pyhittää sen tämän taivaallisen suojelijan pyhän Aleksioksen, Jumalan miehen, muistolle.

Moskovajoen varrella sijaitsi metropoliitalle kuuluva maa-alue. Se oli osittain metsää, osittain heinäpeltoa. Alue oli lähellä Kremliä, jossa suuriruhtinas asui ja josta saattoi löytää turvapaikan vihollisen hyökätessä. Tälle paikalle perustettiin vuonna 1360 metropoliitta Aleksin siunauksella ja tuella Moskovan ensimmäinen naisluostari. Sen ensimmäinen pieni kirkko pyhitettiin pyhälle Aleksiokselle ja suuri pääkirkko Herran äidinäidin Annan hedelmöittymiselle. Luostari tunnettiin molemmilla nimillä, niin Pyhän Aleksioksen kuin Pyhän Annan hedelmöittymisen luostarina. Myöhemmin sitä kutsuttiin myös ”vanhaksi naisluostariksi” (starodevitšij) erotukseksi uudemmista nunnaluostareista.

Pyhä metropoliitta Aleksi siunasi luostarin toimimaan yhteiselämän sääntöjen pohjalta. Hänen käskystään vanhoista sekaluostareista valittiin kolmekymmentä hyveellistä naista, joista muodostui ensimmäinen sisaristo. Kilvoittelijoiden määrä nousi kuitenkin pian yhdeksäänkymmeneen.

Juliana, joka veljensä tavoin oli jo nuorena hylännyt maalliset nautinnot ja harjaantunut hengellisissä kilvoituksissa luostarielämään, toimi yhteisön johtajana. Hänellä oli kirkas ymmärrys ja hän osasi määrätä kuuliaisuussisarille näiden kykyjä ja luonnetta vastaavat tehtävät. Näin hän kykeni yhdistämään erilaisista taustoista tulevat ihmiset yhdeksi hengelliseksi perheeksi. Kristillisten hyveiden kirkastamana hän opetti toisille luostarielämää enemmän neuvomalla, pyytämällä ja omalla esimerkillään kuin käskemällä. Hän oli kaikkien, niin sisarten kuin maallikkojen, rakastama.

Julianan uskollisena apuna oli hänen sisarensa Jevpraksia. Yhdessä he näkivät vaivaa luostarielämän vakiinnuttamiseksi. Luostarissa kaikki tehtiin pyhän metropoliitta Aleksin siunauksella. Häntä varten luostarimuurin eteläseinustalle rakennettiin kelja, jossa hän usein viivähti.

Julianalla ja Jevpraksialla oli rakastava ja myötätuntoinen sydän. He olivat aina valmiita auttamaan köyhiä ja nälkäänäkeviä, jotka tulivat luostarin suojiin. Venäjällä elettiin vaikeita mongolivallan vuosia, ja pyhistä sisaruksista tuli kaikkien kärsivien ja sairaiden lohduttajia ja esirukoilijoita. Näin he nöyrässä ja hiljaisessa kilvoituksessa ja rakkaudenteoissa hankkivat pelastuksensa.

Pyhittäjä Juliana nukkui rauhassa kuolonuneen neljäntenä lauantaina pääsiäisen jälkeen vuonna 1393. Nunnien kyyneleet sekoittuivat hautajaisissa riemulliseen ”Kristus nousi kuolleista” -veisuun. Vuoden kuluttua pyhittäjä Jevpraksia seurasi sisartaan ja antoi henkensä Herralle. Pyhittäjä-äitien haudalle rakennettiin ensin rukoushuone ja myöhemmin kirkko. Heidän esirukoustensa kautta tapahtui ja tapahtuu yhä lukemattomia ihmeitä. Venäjän kirkko kanonisoi pyhittäjät Julianan ja Jevpraksian vuonna 2001.

Pyhä uusmarttyyri Ahmet Kalligrafi

Pyhä uusmarttyyri Ahmet syntyi Konstantinopolissa 1600-luvulla muslimiperheeseen ja työskenteli ottomaanien arkiston kirjanpito-osaston kirjurina. Hänellä oli vaimon sijasta jalkavaimona orjatar, joka asui yhdessä toisen vanhemman orjattaren kanssa. Molemmat naiset olivat venäläisiä ja hyvin hurskaita. Juhlina vanhempi nainen kävi kristittyjen kirkossa jumalanpalveluksissa ja toi sieltä antidoraa ja pyhitettyä vettä nuoremmalle orjattarelle.

Kerran Ahmet havaitsi rakastajattarensa suusta huokuvan sanoinkuvaamattoman ihanaa tuoksua. Kun Ahmet kysyi, mitä orjatar oli syönyt tai juonut, tämä sanoi, ettei ollut nauttinut mitään muuta kuin papin siunaamaa leipää ja vettä, jotka vanhempi nainen oli tuonut kristillisestä kirkosta. Ahmet tuli uteliaaksi ja halusi tietää, miten kristityt saivat tuota leipää, ja nähdä, millaisia heidän jumalanpalveluksensa olivat. Niinpä hän kutsui luokseen papin ja sopi tämän kanssa paikasta, jossa hän voisi seurata pyhää liturgiaa kenenkään huomaamatta. Ahmet pukeutui kristittyjen tapaan ja meni salaa kirkkoon, jossa patriarkka toimitti jumalallista liturgiaa.

Kirkossa Jumala lahjoitti Ahmetille toisenkin ihmeen, joka auttoi muslimia tuntemaan totuuden. Kun patriarkka Jaakob, joka palveli patriarkan tehtävässä useaan otteeseen 1600-luvun lopulla, tuli pyhästä portista, hän säteili luomatonta valoa eivätkä hänen jalkansa koskettaneet lainkaan lattiaa. Joka kerran hänen siunatessaan kirkkokansaa Ahmet näki, kuinka valonsäteet lähtivät patriarkan sormista ja osuivat kaikkiin kristittyihin mutta eivät Ahmetiin. Tämä näky sai Ahmetin uskomaan Kristukseen, ja sen jälkeen hän hakeutui papin puheille ja antoi kastaa itsensä pyhällä kasteella. Pitkän aikaa hän pysyi salakristittynä.

Eräänä päivänä Ahmet oli päivällisillä toisten korkea-arvoisten miesten kanssa, ja aterian jälkeen he polttelivat vesipiippua, niin kuin muslimeilla on tapana. Keskustelu kääntyi siihen, mikä on maailman suurenmoisin asia. Joku ehdotti viisautta, toinen naista, kolmas jotakin ruokalajia. Kun Ahmetin vuoro tuli, hän sanoi, että suurin kaikista oli kristittyjen usko, ja tunnusti olevansa itsekin kristitty. Hänen toverinsa tyrmistyivät tästä yllätyksestä ja raivoissaan raahasivat hänet tuomarin eteen, jotta tämä tuomitsisi hänet kuolemaan. Koko kärsimyskilvoittelunsa ajan hän todisti Jeesuksesta Kristuksesta. Pyhä uusmarttyyri Ahmet voitti marttyyrin kruunun 3. toukokuuta 1682, kun hänet mestattiin islamilaisen tuomarin (qadi) käskystä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.