Jes. 45:11–17

Jes. 45:11–7

11 Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hän, joka on Israelin luonut: -- Tekö vaatisitte minut tilille lapsistani, tekö antaisitte minulle neuvoja ja ohjeita omien kätteni töistä? 12 Minä tein maan ja loin ihmisen sitä asumaan. Minä levitin käsilläni auki taivaan ja käskyilläni ohjasin sen joukkoja. 13 Minä herätin tuon miehen toteuttamaan oikeutta. Minä tasoitan hänen tiensä, ja hän rakentaa minun kaupunkini. Vankeuteen viedyn kansani hän päästää rauhassa lähtemään maksua tai lahjuksia vaatimatta. Näin sanoo Herra Sebaot. Salaako Jumala itsensä? 14 Näin sanoo Herra: -- Egyptin vaivalla hankkimat varat ja Nubian kauppavoitot tulevat sinun omaksesi. Sebalaiset, nuo kookkaat miehet, saapuvat luoksesi ja jäävät alamaisiksesi. Sinun perässäsi he kulkevat, kahleissa astuvat, sinun eteesi kumartuvat, sinua rukoilevat: "Vain sinun keskuudessasi, Israel, on Jumala, muuta jumalaa ei ole." 15 Totisesti, sinä olet salannut itsesi, Jumala, sinä Israelin Jumala, Pelastaja! 16 Häpeään joutuvat nuo kaikki, pilkan kohteiksi, halveksittuina kulkevat kuvien tekijät, 17 mutta Herra pelastaa Israelin, pelastaa ainiaaksi. Te ette joudu häpeään ettekä pilkan kohteiksi, ette ikinä.