1 Vahvistakoon siis Kristuksen Jeesuksen armo sinua, poikani! 2 Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita. 3 Kärsi sinäkin vaivaa niin kuin Kristuksen Jeesuksen kelpo sotilas. 4 Ei kukaan sotilaana palveleva sekaannu jokapäiväisen elämän toimiin, jos haluaa, että päällikkö on häneen tyytyväinen. 5 Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti. 6 Maamiehen, joka raskaan työn tekee, tulee ensimmäisenä saada osansa sadosta. 7 Mieti sanojani! Herra kyllä antaa sinulle ymmärrystä kaikkeen. 8 Muista, että Jeesus Kristus, Daavidin jälkeläinen, on herätetty kuolleista, niin kuin minä julistan. 9 Hänen vuokseen minä kärsin, olen vieläpä kahleissa kuin rikollinen. Mutta Jumalan sana ei ole kahleissa. 10 Siksi kestän mitä tahansa Jumalan valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen, jonka Kristus Jeesus on hankkinut, ja sen mukana ikuisen kirkkauden.
2. Tim. 2:1–10