2. Kor. 7:10–16

2. Kor. 7:10–16

10 Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman. 11 Näettehän, millaista intoa tuo Jumalan mielen mukainen murhe on luonut teihin, miten se on saanut teidät puolustautumaan, suuttumaan ja pelkäämään, ikävöimään meitä ja päättäväisesti rankaisemaan syyllistä. Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne tässä asiassa viattomia. 12 Minä en kirjoittanut teille sen enempää vääryyttä tehneen kuin vääryyttä kärsineenkään vuoksi, vaan jotta teille itsellenne Jumalan edessä kävisi selväksi, kuinka vakavasti te todella olette minun puolellani. 13 Tämä on meitä rohkaissut. Mutta vielä tätä rohkaisuakin enemmän meitä on ilahduttanut Tituksen ilo siitä, että hän voi nyt ajatella teitä kaikkia huojentunein mielin. 14 Minun ei tarvinnut hävetä sitä, että olin kiitellyt teitä hänelle. Niin kuin kaikki, mitä olen teille puhunut, on totta, samoin on osoittautunut todeksi se, mistä olen teitä kehunut Titukselle. 15 Hänen sydämensä lämpenee, kun hän muistaa, miten kuuliaisia te kaikki olitte ja miten arasti ja kunnioittavasti te otitte hänet vastaan. 16 Olen iloinen siitä, että voin joka suhteessa luottaa teihin.