Afrikan apostolinen ortodoksisuus
Kristillisyys kasvaa etelässä. Samaan aikaan kun pohjoisen pallonpuoliskon protestanttiset kirkot menettävät tuhansia jäseniä, kasvavat Latinalaisen Amerikan ja Afrikan kirkot kymmenillä tuhansilla. Jos ennusteet pitävät paikkansa, ensi vuosikymmenen lopulla alle 20 prosenttia maapallon kristityistä on eurooppalaisia.
Ortodoksisuus on yksi Afrikan kasvavista kirkoista. Toisin kuin roomalaiskatolisuutta tai protestanttisia kirkkoja, ortodoksisuutta voidaan pitää Afrikan alkuperäisenä kristillisyytenä.
Afrikan apostoli evankelista Markus syntyi nykyisen Libyan alueella. Perimätiedon mukaan pyhä Markus oli Aleksandrian kaupungin ensimmäinen piispa ja kärsi siellä myös marttyyrikuoleman. Venetsialaiset kauppiaat veivät Pyhän Markuksen pyhäinjäännökset apostolin kotimantereelta Afrikasta Eurooppaan vuonna 828.
Ortodoksisuus jäi Afrikassa 600-luvulta lähtien ensin nousevan islamin ja myöhemmin ottomaanien vallan kurimukseen. Apostoli Markuksen työn seuraajat Aleksandrian patriarkatkin saivat toimia vuoteen 1924 asti vain kreikkalaisväestön asuttamalla pienellä alueella Pohjois-Afrikassa.
On myös hyvä muistaa, että Antiokian ortodoksisen patriarkaatin nimessä oleva lisäys « kreikkalainen » tuli kirkon nimeksi Kreikan valtion painostuksesta vasta vuonna 1935.
Ortodoksisen kirkon jääminen Afrikassa vuosisadoiksi valtapolitiikan varjoon on seikka, joka tekee siitä afrikkalaisten silmissä erilaisen kuin lännen kirkoista. Ortodoksisuus ei ollut osallinen kolonialismiin eikä rasismiin Afrikassa. Tämä selittää ortodoksisen kirkon lähetystyön 1900-luvulla alkanutta menestystarinaa Afrikassa.
Toinen syy ortodoksisen kirkon lähetystyön suosioon Afrikassa on kirkkoisien jo 300-luvulla lanseeraama ajatus kulttuurisuvaitsevaisuudessa. Isien mukaan jokaisessa ei-kristillisessäkin kulttuurissa on totuuden siemen, jonka löytämiseen ortodoksisuus tarjoaa kanavan. Ortodoksinen kirkko ei ole koskaan harrastanut miekkalähetystä, vaan ihmisten sydämet on käännetty rauhanomaisin keinoin.
Ortodoksisuuden menestys Afrikassa voi toimia esimerkkinä myös meille Euroopassa. Ihmisoikeudet eivät ole Afrikassa Euroopasta tuotua viisautta vaan osa mantereen vanhaa kristillistä perinnettä, jotka katosivat mantereelta siirtomaavallan ja rasismin myötä.
Ortodoksinen kirkon läsnäolo Afrikan mantereella nojaa apostoliseen perinteeseen: uskoa ei voi levittää tai opettaa muuten kuin omalla esimerkillä – ja asettumalla yhteiskunnassa aina alistettujen puolelle.
