Kirkon diakonia- ja lähetystyön kehittämissuunnitelma 2016–2020

Kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, opettaa ja kantaa vastuuta koko luomakunnasta. (Kirkon tehtävä, Tavoite- ja toimintasuunnitelma 2016–2020)

Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestyksen (174/2006) 10 §:n mukaan hiippakuntien, seurakuntien ja kirkon jäsenten tulee harjoittaa kristilliseen elämänkäsitykseen perustuvan avun antamista erityisesti niille, joiden tarve on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta.

Kirkon diakonia- ja lähetystyö kuuluu jokaisen seurakunnan perustehtävään.

Sana diakonia tarkoittaa palvelemista. Se on kirkon ammatillinen työmuoto ja samalla jokaiselle kristitylle kuuluva arjen asenne lähimmäistä kohtaan.

Kirkko kantaa vastuuta lähimmäisestä. Vastuunkanto on osa kristillistä elämää. Jokainen ihminen on kristitylle lähimmäinen, koska jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi.

”Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut”. (Jaak.2:14– 17)

Kirkko on avoin yhteisö, joka tavoittelee ihmisiä yhteyteensä pelastavalla ilosanomallaan ylösnousseesta Kristuksesta.

"Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. (Matt.5:14–16)

Tavoitetila

Jokainen seurakunta on aktiivinen diakonia- ja lähetystyön toimija ja kirkko tukee seurakuntia näissä tehtävissä. Aineellinen ja hengellinen apu kohdistetaan niin kotimaassa kuin maailmanlaajuisestikin erityisesti eniten tarvitseville ja niille, jotka ovat jääneet avustusjärjestelmien ulkopuolelle tai eivät saa riittävästi apua. Jokainen seurakunta toteuttaa diakonian perustehtävää resurssiensa mukaan.

Diakonia- ja lähetystyön arvostus näkyy seurakuntien ja kirkon hengellisten, toiminnallisten ja taloudellisten resurssien kohdentamisessa. Diakonia- ja lähetystyön toteutuksessa seurakunta hyödyntää yhteistyötä lähiseurakuntien, kirkon järjestöjen, kansainvälisten avustusjärjestöjen ja muiden asiantuntijatoimijoiden kanssa. Seurakunnat tekevät hiippakuntatasolla joustavasti yhteistyötä, jakavat osaamistaan ja kokemuksiaan hyvien käytäntöjen levittämiseksi.

Kirkon diakonia- ja lähetystyön periaatteet

Kirkon lähetys- ja diakoniatyö pohjautuvat kirkon olemukseen ja kristilliseen identiteettiin, ja niillä on erilaisia ilmenemismuotoja käytännön elämässä. Eettisten periaatteiden mukaisesti kirkko kunnioittaa eri vakaumuksia ja edistää uskonnollista elintilaa yhteiskunnassa.

Diakoniatyössä autetaan lähimmäistä riippumatta etnisestä taustasta, uskonnollisesta vakaumuksesta tai muista henkilökohtaisista ominaisuuksista. Kirkon diakoniatyöhön liittyy aina hengellinen ulottuvuus. Diakoniatyö on kanssakulkemista, arjen elämän tukemista sekä henkisen, hengellisen ja aineellisen tuen antamista.

Kirkon lähetystyö pitää kirkon sanomaa esillä ja kaikille tavoitettavana sekä kunnioittaa ihmisen hengellistä vapautta.

Kirkon ulkomaan diakonia- ja lähetystyötä toteutetaan Suomen paikalliskirkossa ja ulkomailla yhteistyössä muiden ortodoksisten paikalliskirkkojen kanssa.

Kirkon johto pitää aktiivisesti esillä diakonia- ja lähetystehtävää ja samalla vahvistaa sitä koko kirkossa.

Kirkon keskushallinnon palvelualueet yhdessä hiippakuntien kanssa tukevat seurakuntien diakonia- ja lähetystehtävää.

Diakonia- ja lähetystyön toteutuksessa näkyy seurakuntien monimuotoisuus ja paikallisuus. Jaettu asiantuntijuus on keskeinen toimintaperiaate käytännön diakoniatyössä. Lähetystyössä kirkko on ensisijainen asiantuntija.

Diakonia- ja lähetystyön kehittämissuunnitelma paikallistasolla – kuinka tavoitteeseen päästään? (Kirkon tavoite- ja toimintasuunnitelma 2016–2020)

Kirkon diakonia- ja lähetystyön ydinsanoman sisäistämisen lähtökohtana on asennemuutos yksilöiden, yhteisöjen ja hallinnon tasolla. Tässä muutoksessa keskeinen rooli on kirkon johdolla ja työntekijöillä.

Seurakunnissa diakonia- ja lähetystyön keskeiset tarpeet ja paikalliset ammatilliset diakoniatyötä tukevat verkostot selvitetään tarvekartoituksella vuoden 2016 aikana. Kirkon keskushallinnon palvelualueet tukevat seurakuntia kartoituksen suunnittelussa ja toteuttamisessa (mm. laatimalla ohjeen seurakunnille paikallisten diakonia- ja lähetystyön tarpeiden kartoittamisesta).

Tarvekartoituksen nojalla seurakunnat päättävät oman yhteisönsä diakonia- ja lähetystyön painopisteistä ja tekevät toimenpidesuunnitelman (integroitu toiminnan, talouden ja aikataulun suunnittelu). Kartoituksessa kerätään seurakuntien hyviä käytäntöjä jaettavaksi koko kirkon käyttöön. Samassa yhteydessä rekrytoidaan aktiivisesti vapaaehtoisia mukaan toimintaan ja tunnistetaan seurakunnista löytyvää vapaaehtoispohjaista ammatillista asiantuntijuutta. Seurakuntien diakonia- ja lähetystyön vapaaehtoiset koulutetaan tehtäväänsä, ja seurakunta kantaa vastuuta heidän jaksamisestaan tehtävässään.

Tavoitteena on paikallisesti toimivan mallin rakentaminen, joka on toteuttamiskelpoinen ottaen huomioon seurakunnan työntekijät, vapaaehtoiset, kirkolliset toimijat (Valamon opisto, Ortodoksinen seminaari, Ortodoksisen kirkon kansainvälinen diakonia ja lähetystyö Filantropia ry, Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry, Ortodoksisten Nuorten Liitto ry ja muut järjestöt), ekumeeniset ja sosiaalialan verkostot ja muut resurssit.

Kirkon keskushallinnon vastuulla on, että diakonia- ja lähetystyön johtaminen ja vapaaehtoisten ohjaaminen sisällytetään kirkon työntekijöiden taitoihin esimerkiksi osana kirkon omia opintoja.

Tulostettava sivu