Seminaarilla juhlittiin lukuvuoden päättäjäisiä

Ajankohtaista | 10.05.2017

Liturgiaa seuranneella aterialla muistettiin eri tavoin ansioituneita ja lukuvuoden aikana valmistuneita opiskelijoita.

Juhlaväki aterialla

Joensuussa sijaitsevan Ortodoksisen seminaarin lukuvuosi päättyi 10.5. tuttuun tapaan seminaarin kirkossa toimitettuun liturgiaan ja sitä seuranneeseen yhteiseen juhla-ateriaan. Seminaarin opiskelijoiden ja opettajien sekä Itä-Suomen yliopiston opettajien lisäksi paikalla oli väkeä myös ONL ry:stä, Valamon opistosta, Ortodoksinen diakonia ry:stä, kirkon palvelukeskuksesta, Filantropia ry:stä ja PSHV ry:stä. 

Liturgiassa piti opetuspuheen diakoni Joonas Ratilainen. Aterian yhteydessä puhuivat seminaarin johtaja, pastori Mikko Sidoroff ja äskettäin Kreikasta palannut Ilomantsin seurakunnan kirkkoherra, pastori Ioannis Lampropoulos, joka kertoi opiskelijoille Kreikan kirkon toiminnasta.

Juhlassa muistettiin lukuvuoden aikana eri tavoin ansioituneita opiskelijoita. 

Ortodoksinen diakonia ry jakoi kaksi stipendiä opiskelijoille, jotka ovat olleet mukana tekemässä ahkerasti diakoniaa seurakunnassa. Stipendit saivat Tapio Juntunen ja Ville Paananen. Samalla Ortodoksinen diakonia ry ilmoitti, että se on valmistautunut antamaan apurahaa diakoniaa käsittelevän tutkimuksen tekemiseen. 

Lisäksi jaettiin seminaariyhteisön elämään positiivisella tavalla vaikuttaneelle opiskelijalle myönnettävä vuosittainen Johannes Teologin stipendi. Sen sai tällä kertaa toisen vuosikurssin opiskelija Antti Ahonen tunnustuksena ahkerasta jumalanpalveluksiin osallistumisesta ja alttiista palvelusta esimerkiksi kirkon siivouksessa. 

Juhlassa muistettiin myös lukuvuoden aikana valmistuneita teologian maistereita: syksyllä valmistunutta pastori Mikko Mentua ja keväällä valmistuneita kirkkomuusikoita, Annaelina Ylhäisiä ja Markus Hännistä.

Maisteri Hänninen piti juhlassa oheisen, juuri valmistuneen teologin tuntoja valottavan ja varsin liikuttavan puheen:

"Kristuksessa rakkaat veljet ja sisaret.

Kristus nousi kuolleista!

Kaikelle on määräaikansa, jopa teologian opiskelijan opinnoilla… Aloitin kanttoriopintoni vuonna 2008, enkä osannut aavistaakaan, mitä kaikkea saisin oppia teologiasta, elämästä ja ihmisistä näinä yhdeksänä vuotena. Olin tuolloin vain rasavilli tapaortodoksi, joka osasi tehdä ristinmerkin oikeaan aikaan, pussata ikoneita ja kumartua maahan asti oikeassa paikassa palvelusta. Ortodoksinen kirkkomusiikki oli minulla jo varsin hyvin hallussa opintoihini ryhtyessäni, olinhan laulanut kirkossa pienestä pojasta lähtien. Enhän olisi muuten jaksanut keskittyä jumalanpalveluksiin pienenä poikana.

Ajattelin aluksi, että opiskelen kanttoriksi, jotta voisin saada joskus muusikkona kuukausipalkkaa kanttorina. Varmemminhan leipä tulee pöytään kanttorina kuin pop/jazz-rumpalina, joksi valmistuin sitten keväällä 2009. Se, mikä minulta puuttui opiskelujen alussa, oli ymmärrys, miksi asioita tehtiin tietyllä tavalla. Toisin sanoen olin kuin luuta ja lihaa, jossa elämää ei ollut… Tai ehkä elämää oli, mutta tietyllä tavalla tyhjää sellaista.

En ole ennen pitänyt puheita. Kysyttyäni isä Mikolta, mitä voisin tässä puheessani tuoda esille, niin hän sanoi, että kerro vaikka siitä, mitä olet oppinut näinä vuosina. No, sen olen ainakin oppinut, että Martti Luther ei ollutkaan ruotsalainen, niin kuin olin aina luullut… Olen oppinut paljon, kurssit, mitkä olen käynyt opintojeni aikana, löytyvät opintorekisteristä. Tärkeimmät asiat, joita olen oppinut näinä vuosina eivät liity kylläkään opiskeltuihin asioihin vaan elämään itsessään.

Ilman entistä tyttöystävääni, nykyistä vaimoani Lidijaa, en välttämättä olisi edes ryhtynyt miettimään sen enempää näitä elämän ja hengellisyyden asioita. Aloitinhan ikoninmaalausharrastuksenikin vain siitä syystä, että Lidija oli aloittanut myös ikoninmaalauksen samana syksynä. Myönnän tässä, että olin ihastunut häneen jo silloin. En olisi varmaankaan lähtenyt itselleni hengellisessä mielessä tärkeälle matkalle Essexin luostariin ilman Lidijan innoitusta. En voi kuin mitä nöyrimmin kiittää Jumalaa johdatuksesta ja kaitselmuksesta, jota olen saanut kokea vaimoni Lidijan kanssa.

Itselleni tärkein paikka hengelliselle kasvulle ja oppimiselle on ollut perhe. Perhe-elämä kasvattaa vastuuta ja kuuliaisuutta, pakottaa nöyrtymään ja kysymään kuka minä oikeasti olen. Toisinaan sitä joutuu kohtaamaan rankkojakin asioita omasta itsestä. Perhe-elämä on vähän niin kuin eräänlainen läpivalaisukone, jossa kaikki heikkoudet, vajaavaisuudet ja muut puutteet tulevat väistämättä esille. Lasten vanhempana ei voi olla muuta kuin se, mitä on, toki muistaen, että aina täytyy pyrkiä parempaan ihmisenä ja kasvattajana.

Vaikka perhe-elämää eläessä jo pääsee omalla tavallaan kiinni omaksi itseksi kasvamiseen, en voi vähätellä jumalanpalveluselämän merkitystä. Jumalanpalvelukset ovat aina olleet minulle kuin astmasuihke, joka avaa hengelliset keuhkot takaisin toimintakuntoon.

Rakkaat opiskelijat, haluan seuraavaksi antaa muutamia valikoituja ohjeita opintoja ja elämää varten.

Ensimmäiseksi ehkä tärkein vinkki: Tee opintosi loppuun saakka! Opiskelu on kuin korkealle vuorelle kiipeäminen. Jos ajattelee, että onpas korkea vuori ja masentuu tästä ylitse pääsemättömästä haasteesta, niin silloin lamaantuu ja jää vuoren juurelle. Jos taas lähtee kiipeämään askel kerrallaan vuorta ylöspäin keskittyen kauniisiin maisemiin ja vuoren ainutlaatuisuuteen, niin silloin huomaa jonkin ajan kuluttua olevansa jo vuoren huipulla. Tärkeää on olla tässä ja nyt. Ei eilisessä, ei huomisessa, vaan tässä hetkessä ja tehdä parhaansa ja jos ei ole motivaatiota tehdä asioita itsensä hyväksi, niin on parempi sitten tehdä asiat vaikkapa Jumalan kunniaksi hyvin.

Toinen tärkeä asia on opetella kohtaamaan ihminen, lähimmäinen, persoona. Opi rakastamaan jokaista ystävääsi, kaveriasi, tuttuasi ja ennen kaikkea vihamiestäsi. Kun oppii rakastamaan vihamiestäänkin, vasta silloin oppii näkemään ihmisen sisimmän ja pystyy ymmärtämään toista, pystyy kohtaamaan toisen. Sanotaanhan, että toinen ihminen on sielun peili… Monestihan tahtoo olla, että toisessa ihmisessä ärsyttää erityisesti ne asiat, jotka ovatkin loppujen lopuksi itsessä niitä heikkouksia… Opettele kuitenkin rakastamaan myös itseäsi, ei itserakkauden ja omahyväisyyden takia, vaan sen tähden, että voisit rakastaa myös muita. Kehotetaanhan evankeliumissakin rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseä. Toisin sanoen, jos et rakasta itseäsi ja ole itsellesi armollinen, et voi myöskään aidosti rakastaa lähimmäistäsi etkä olemaan hänelle armollinen. Ja jos ei voi rakastaa ja olla armollinen, niin ei voi myöskään osoittaa laupeutta toista kohtaan. Ilman rakkautta ei synny kahden persoonan kohtaamista.

Kolmas hyvin tärkeä asia, joka on hyvä ymmärtää, on se, että me kaikki olemme kirkon tulevaisuus, meistä riippuu se, miten kirkko elää ja hengittää tulevaisuudessa. Olkaa rohkeita. Pyrkikää saamaan opinnoista irti kaikki hyödyllinen tieto, ei pelkästään opintoja varten, vaan kirkon elämää varten. Muuttakaa sana lihaksi. Tehkää niin kuin kirkko opettaa ja viekää Kristuksen valoa ihmisille, jotka pakanallisessa pimeydessä ovat!

Hyvät ystävät, opintojeni aikana henkilökunta niin ortodoksisella seminaarilla kuin yliopistolla, on kokenut suuria muutoksia. Se, kuinka tämä asia on opintojen edistymiseen vaikuttanut, en ryhdy tässä erittelemään. Kaikelle on tarkoituksensa. Muutokset ovat tapahtuneet kuitenkin kokonaisuudessaan parempaan suuntaan. Jos olisin saanut opintoni kasaan kaksi vuotta aikaisemmin, niin kuin jossain vaiheessa olin ajatellut, en olisi saanut mahdollisuutta olla seminaarin toisen opettajan tehtävissä täällä seminaarilla vuosina 2015–2016. Opetusvuosi oli hyvin opettavainen kokemus itselleni ja kiitän mitä nöyrimmin isä Mikkoa, että sain siihen mahdollisuuden, mutta kiitän suuresti myös teitä opiskelijoita, joiden kanssa sain tehdä töitä.

Vaikka henkilöt ovat vaihtuneet eri opetustehtävissä, niin asiat, jotka eivät kuitenkaan tässä yhdeksässä vuodessa ole muuttuneet ovat Kristus… ja Irma. Irma on ollut koko opintojeni ajan henkilö, jolle olen ilot ja surut saanut jakaa. Irma on ollut yleensä se henkilö, jolle olemme Lidijan kanssa ilouutisemme aina ensimmäisenä kertoneet! Irma on todella esimerkkinä meille kaikille, kuinka toinen ihminen tulisi kohdata rakkaudella, sydämellisyydellä ja lämmöllä. Kiitos Irma, että pidät meistä kaikista huolta kaikin mahdollisin tavoin!

Niin kuin opiskeluni Itä-Suomen yliopistossa päättyykin tähän kevääseen, niin päättyy viimein myös tämä puheenikin. Haluan tässä kuitenkin vielä kiittää Maria Takala-Rosczcenkoa loistavasta graduohjauksesta, kaikesta tuesta ja tsemppaamisesta. En olisi ikinä uskonut, että olisin voinut niinkään hyvää tutkimusta saada aikaiseksi! Kiitän myös isä Damaskinosta, johon olen saanut tutustua opiskelujeni aikana, siitä että olen saanut tutustua ortodoksiseen kirkkomusiikin eri perinteisiin niinkin laajasti. Isä Petriä haluan kiittää tuesta, jota olen saanut opiskeluun, mutta myös vertaistuesta perhe-elämään liittyvissä kysymyksissä. Kiitän myös muuta yliopiston henkilökuntaa kaikesta tuesta ja viisaudesta, jota olette saaneet päähäni ahdettua.

Ennen kaikkea kiitän teitä opiskelijoita! Olette loistavia, jokainen ainutlaatuinen persoona, omine vahvuuksineen ja erityislaatuisuuksineen. Tukekaa toinen toistanne opinnoissa ja elämässä. Täällä luodaan niitä koko elämän mittaisia ystävyyssuhteita! Vertaistuki elämän kaikilla osa-alueilla on äärimmäisen tärkeää selviytymisessä ja jaksamisessa.

Teologin tehtävä tässä maailmassa on auttaa ihmisiä näkemään ja kokemaan taivaan valtakunta jo tässä elämässä. Laulan tähän loppuun kappaleen, jonka olen hyvin monesti laulanut opiskelujeni aikana eri yhteyksissä. Jos olet tämän kuullut laulamanani, niin olet varmaan opiskellut jo todella pitkään!

What a wonderful world."

Kuva: Sirpa Okulov