”Sinä olet minun Poikani ja Jumalani!”

Kirkkovuosi | 14.04.2017

Arkkipiispa Leon meditaatio Golgatan kappelissa Jerusalemissa suurena ja pyhänä perjantaina. 

Arkkipiispa Leo ja Jerusalemin ja koko Palestiinan patriarkka Teofilos III matkalla ehtoopalvelukseen.
Olen juuri osallistunut suuren perjantain ehtoopalvelukseen Golgatan kappelissa Pyhän Haudan kirkossa. Kristuksen ristiltä ottamisen muiston palveluksen johti Jerusalemin ja koko Palestiinan patriarkka Teofilos III, jonka vieraana vietän tänä vuonna ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä Jerusalemissa.
Ehtoopalveluksen lopussa kannoimme Herran palvelijoina yhdessä syntisillä käsillämme Kristuksen pyhän hautakuvan. Tuo Jeesuksen hautakuva, epitafios, plaštšanitsa, ei ole vain pyhä. Se on myös peljättävä.
Mietin pyhän palveluksen aikana sitä, miten emme voi koskaan järjellämme tai sydämellämme ymmärtää vastausta kysymykseen: miksi tämä kärsimys?
Tätä pohdin erityisen syvästi juuri nyt, kun mielessäni ovat lähiviikkojen kärsimystä aiheuttaneet pommi-iskut Egyptissä, Pietarissa, Syyriassa ja Tukholmassa. Ainoa toivomme taitaa olla niissä sanoissa, joihin Jeesuksen haudannut autuas Nikodeemuskin tukeutui: ”hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän... Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1. Joh. 4:9,10).
Tätä kaikkea pohdin tänään Jerusalemin Via Dolorosalla. Katselen kaupungin ihmisvilinää ja ajattelen myös apostoli Pietarin sanoja: ”Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä (1. Piet 1: 18–19).
Eikö tuo kerran ja kertakaikkisesti annettu uhri riitä? Miksi me ihmiset aiheutamme toisillemme, kaltaisillemme, yhä uudelleen kärsimystä?
Tätä pohtii kanssamme nyt myös Jeesuksen äiti: ”Maria kulki muitten naisten kanssa Hänen jäljessään ikään kuin lammas, joka näkee oman karitsansa vietävän teurastettavaksi, ja hän huusi valittaen: – Mihinkä menet, Lapseni? Minkä tähden niin kiireesti kuljet? Ovatko taas toiset häät Galilean Kaanaassa, ja kiiruhdatko sinne tehdäksesi heille vedestä viinin? Lähtisinkö mukaasi, Lapseni, vai jäisinkö vielä Sinua odottamaan? Oi Sana, joka minut puhtaana säilytit, lausu minulle sana, älä äänettömänä kulje ohitseni, sillä Sinä olet minun Poikani ja Jumalani!” (Suuren perjantain iikossi, 8. sävelmä).
Tätä pohdin täällä Golgatan kappelissa Jerusalemissa kun nyt kumarrumme yhdessä enkelien ja apostolien kanssa Vapahtajamme pyhän ja peljättävän hautakuvan edessä.
Kaiken tämän katoavan maailman fanatismin, terrorismin, sorron ja vääryyden keskellä korvissani kuitenkin kaikuvat meille kristityille lausutut ylösnousseen sanat: ”Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne” (Joh. 15:17).
Jerusalemissa suurena ja pyhänä perjantaina 14.4.2017
Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo
Kuvat: Risto Aikonen
14.4.2017