Ortodoksisen kirkon suhteet muuhun kristilliseen maailmaan

Hyväksytty Suuressa ja Pyhässä Synodissa Kreetalla 18.–27. kesäkuuta 2016.  

1. Yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen ortodoksinen kirkko uskoo kirkollisen omantuntonsa perusteella järkkymättömästi tärkeään asemaansa kristittyjen ykseyden edistämisessä nykyajan maailmassa.

2. Ortodoksinen kirkko pitää kirkon yhtenäisyyden perustana sitä, että kirkko on Herramme Jeesuksen Kristuksen perustama ja toimii Pyhän Hengen ja sakramenttien yhteydessä. Sen merkkinä kautta aikojen on ollut apostolinen suksessio ja patristinen traditio, jota kirkko elää todeksi tänäänkin. Ortodoksisen kirkon tehtävä ja velvollisuus on siirtää ja julistaa sitä kirkon universaalia totuutta, joka on pyhissä kirjoituksissa ja pyhässä traditiossa.

3. Ortodoksisen kirkon vastuu ja tehtävä ykseyden edistämisessä on määritelty Ekumeenisissa Synodeissa. Niissä korostetaan erityisesti oikean uskon ja sakramentaalisen yhteyden erottamatonta yhteyttä.

4. Ortodoksinen kirkko rukoilee lakkaamatta ”kaikkien yhdistymistä” ja on aina osallistunut dialogiin ja yhteyden palauttamiseen kirkon yhteydestä – lähellä tai kaukana – erossa olevien kanssa Kristukseen uskovien välille. Näistä lähtökohdista ortodoksinen kirkko on osallistunut myös ekumeenisen liikkeen toimintaan sen järjestäytymisestä lähtien. Ortodoksinen kirkko on aina ponnistellut kristittyjen ykseyden palauttamisen puolesta ekumeenisessa ja filantrooppisessa hengessä, ”että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4). Ortodoksien osallistuminen kristittyjen yhteyden palauttamiseen tähtäävässä työssä ei ole missään tapauksessa vastoin yhden, pyhän, katolisen ja apostolisen kirkon olemusta tai historiaa, vaan on johdonmukaista saman apostolisen uskon ja tradition todistusta uusissa historiallisissa olosuhteissa.

5. Ortodoksinen kirkko osallistuu kahdenvälisissä dialogeissaan ja työskentelyllään ekumeenisessa liikkeessä pyrkimyksiin kristittyjen yhteyden palauttamiseksi ortodoksiseen itseymmärrykseen pohjaten. Ekumeenista yhteyttä etsivä henki perustuu vanhan kirkon uskoon ja seitsemän yleisen kirkolliskokouksen traditioon.

6. Kirkon olemuksen (ontologike fysis) mukaan sen ykseyttä ei voi rikkoa. Ortodoksinen kirkko tunnustaa kuitenkin niiden kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen historialliset olemassaolon edellytykset kirkkoina, vaikka ne eivät ole ehtoollisyhteydessä ortodoksisen kirkon kanssa. Samalla ortodoksinen kirkko uskoo, että vuoropuhelun näiden kanssa tulee perustua pikaisesti ja mahdollisimman objektiivisesti laajassa mielessä ekklesiologian kysymyksiin ja erityisesti käsityksiin sakramenteista, armosta, pappeudesta ja apostolisesta suksessiosta. Ortodoksinen kirkko haluaa teologisista ja pastoraalisista syistä osallistua vuoropuheluun kirkkojen, muiden kristillisten yhteisöjen kanssa ja osallistua erityisesti Kirkkojen maailmanneuvoston toimintaan. Näin toimien ortodoksinen kirkko todistaa aktiivisesti ja täydellisesti uskostaan Kristukseen ja jakaa hengellisiä lahjojaan ja tietä yhteyteen kirkon ulkopuolella oleville.

7. Tässä hengessä lähes kaikki pyhät ortodoksiset paikalliskirkot osallistuvat Kirkkojen maailmanneuvoston toiminnan syvästä kriisistä huolimatta nykyisin virallisiin teologisiin dialogeihin, ja suurin osa kirkoista myös muihin kristittyjen välisiin kansallisiin, alueellisiin ja kansainvälisiin vuoropuheluihin. Ekumeeninen aktiivisuus perustuu vastuuntuntoon ja vakaumukseen siitä, että rinnakkaiselo, molemminpuolinen ymmärrys ja yhteistyö tiellä kristittyjen yhteyteen merkitsee sitä, että ”emme vain olisi esteenä Kristuksen evankeliumille” (1. Kor. 9:12).

8. Ortodoksinen kirkko tiedostaa vuoropuhelussaan muiden kristittyjen kanssa siihen liittyvät vaikeudet. Esteet keskinäisen ymmärryksen tiellä liittyvät vanhan kirkon yhteisen tradition ymmärtämiseen. Ortodoksinen kirkko uskoo kuitenkin, että ymmärrystä tuo ”voimallaan kirkon vahvistava” (Helluntain ehtoopalveluksen stikiira) ja ”puutteellisuudet täydelliseksi tekevä” (Pappeuden vihkimysrukouksen anomus) Pyhä Henki. Näin ortodoksinen kirkko ei osallistu vuoropuheluun muun kristillisen maailman yksi inhimillisiin voimiin tukeutuen, vaan tukeutuen Pyhän Hengen suojelukseen ja Herran armoon, joka rukoili että ”he kaikki olisivat yhtä” (Joh. 17:21).

9. Panortodoksisten kokousten käynnistämät nykyiset bilateraaliset teologiset dialogit ovat kaikkien pyhien ortodoksisten kirkkojen yksimielisesti hyväksymiä ja näin ollen niihin osallistuminen aktiivisesti on ortodoksisuuden yhteisen todistuksen ja Kolmiyhteisen Jumalan kunniaksi myös velvollisuutemme. Jos joku paikalliskirkko ei nimitä edustajaa näihin kokouksiin, tällainen päätös – ellei sitä ole tehty panortodoksisesti – ei estä dialogikokouksen kokoontumista. Paikalliskirkon poisjääminen merkitsee kuitenkin ortodoksisen ykseyden ja solidaarisuuden nimissä yhteistä keskustelua sen syistä. Kahden tai useampien tahojen välisten teologisten dialogien tulokset on analysoitava säännöllisesti panortodoksisesti.

10. Teologisissa neuvotteluissa ja kirkkojen välisten komissioiden työskentelyssä kohdattavat erimielisyydet eivät voi olla paikalliskirkolle ainoa syy jättäytyä kokonaan pois niiden työskentelystä. Yleisenä periaatteena on pidettävä sitä, että paikalliskirkot eivät jättäytyisi pois dialogista ja jos niin käy, on panortodoksisesti ponnisteltava täyden ortodoksisen edustuksen palauttamiseksi kyseiseen dialogiin. Jos yksi tai useampi paikalliskirkko kieltäytyy ekklesiologisiin, kanonisiin, pastoraalisiin tai moraalisiin syihin vedoten osallistumasta kirkkojen välisten komissioiden työskentelyyn, tulee niiden ilmoittaa siitä Ekumeeniselle patriarkalle ja sen jälkeen järjestyksen mukaan muille paikalliskirkoille. Tätä seuraavissa neuvotteluissa Ekumeeninen patriarkka pyrkii löytämään sopuratkaisun, johon kuuluu myös – ortodoksisen konsensuksen vallitessa – mahdollisuus uudelleen arvioida jotakin konkreettista dialogia.

11. Dialogeissa pyritään sekä teologisten näkemyserojen ratkaisuun että kristillisen uskon mukaisten yhteisten periaatteiden etsimiseen. Tästä syystä dialogien edistymisestä on informoitava koko kirkkoa. Jos jokin teologinen kysymys osoittautuu ylitsepääsemättömäksi, dialogia voidaan jatkaa mutta käsitellä sitä yhteisesti paikalliskirkkojen kesken.

12. Teologisten dialogien päämäärä on sama: yhteyden palauttaminen oikeassa uskossa ja rakkaudessa. Teologisista ja ekklesiologisista näkemyseroista johtuen on kuitenkin selvää, että yleisortodoksisesti määritellyn päämäärän vuoksi on syytä myös ongelmien priorisointiin. Jokaista dialogeissa kohdattavaa ongelmaa on analysoitava käyttäen eri metodeja vaikka kaikkien dialogien yhteinen päämäärä onkin aina sama.

13. Yhteistyö eri dialogikomissioissa edellyttää, että niissä noudatetaan panortodoksisen ykseyden henkeä.

14. Kaikkien teologisten dialogien päätteeksi valmistuvat viralliset julkilausumat tai päätökset on hyväksytty sitten, kun niiden ortodoksinen puheenjohtaja on luovuttanut raporttinsa Ekumeeniselle patriarkalle, joka yhdessä muiden paikalliskirkkojen päämiesten kanssa ilmoittaa dialogin työskentelyn päättyneeksi. Minkään teologisen dialogin tai komission työtä ei voida katsoa päättyneeksi ennen tällaista panortodoksista päätöstä.

15. Panortodoksinen vahvistus onnistuneeseen lopputulokseen ja kirkollisen yhteyden palauttamiseen päättyneessä dialogissa tapahtuu kaikkien ortodoksisten paikalliskirkkojen yksimielisyydessä.

16. Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) on yksi nykyaikaisen ekumeenisen liikkeen tärkeimmistä orgaaneista. Eräät ortodoksiset kirkon ovat tämän maailmanjärjestön perustajajäseniä ja myöhemmin kaikki muut paikalliskirkot ovat liittyneet sen jäseniksi. Kirkkojen maailmanneuvostoon eivät kuulu kaikki kirkot ja kristilliset yhteisöt. Tästä huolimatta se yhdessä muiden kristittyjen yhteistyöelinten, kuten Euroopan kirkkojen konferenssin, Lähi-idän kirkkojen neuvoston ja Afrikan kirkkojen neuvoston kanssa tekee perustavaa laatua olevaa työtä kristittyjen ykseyden puolesta. Georgian ja Bulgarian ortodoksiset kirkot ovat jättäytyneet näkemyserojen vuoksi pois Kirkkojen maailmanneuvoston työskentelystä, ensin mainittu vuonna 1997 ja Bulgaria vuonna 1998. Näillä kirkoilla on omat käsityksensä Kirkkojen maailmanneuvoston toiminnasta ja ne eivät osallistu sen tai muiden kristittyjen välisten yhteistyöjärjestöjen toimintaan.

17. Kirkkojen maailmanneuvoston jäseniksi kuuluvat ortodoksiset paikalliskirkot osallistuvat täysipainoisesti ja tasa-arvoisesti järjestön toimintaan. Kirkot pyrkivät kaikin käytössä olevin keinoin edistämään rauhallista yhteiseloa ja yhteistoimintaa keskellä sosiaalisia ja poliittisia muutoksia. Ortodoksinen kirkko otti vastaan tyytyväisyydellä Kirkkojen maailmanneuvoston päätöksen perustaa Tessalonikissa vuonna 1998 kokoontuneen panortodoksisen kokouksen esityksestä erityiskomission. Tuo erityiskomissio laati ortodoksien esityksestä korjaukset, jotka Kirkkojen maailmanneuvosto hyväksyi sääntöihinsä.

18. Ortodoksinen kirkko osallistuu Kirkkojen maailmanneuvoston työhön, mutta ei uskollisena seitsemän Ekumeenisen Synodin opetukselle, ekklesiologialle, identiteetille ja järjestykselle hyväksy ajatusta sellaisesta ”uskontokuntien tasa-arvosta”, joka perustuu uskon kompromisseihin. Kirkkojen maailmanneuvoston työssä etsittävä yhteys ei voi näin ollen olla yksinkertaisesti vain teologisia päätöksiä, vaan sellaista uskon yhteyttä, jota ortodoksinen kirkko on mystisesti elänyt ja jonka huomassa yhteys on myös säilynyt.

19. Kirkkojen maailmanneuvoston ortodoksiset jäsenkirkot pitävät jäsenyyden välttämättömänä (sine qua non) ehtona jäsenkirkkojen sitoutumista järjestön peruskirjassa olevaan määritelmään nikelais-konstantinopolilaisen uskontunnustuksen sanamuodoista Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta Jumalana Pyhien Kirjoitusten mukaan sekä Jumalaan, Pyhään Kolminaisuuteen, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Ortodoksisen kirkon osallistumisen kannalta Kirkkojen maailmanneuvoston Toronton (1950) yleiskokouksen julistus ”Kirkko, kirkot ja Kirkkojen maailmanneuvosto” on tässä mielessä erittäin merkityksellinen. Tästä myös seuraa, että KMN ei ole ”super-Kirkko” eikä pyri sellaiseksi. ”Kirkkojen maailmanneuvoston toiminnan päämääränä ei ole neuvotella kirkkojen yhdistymisestä, joka on yksin kirkkojen itsensä tehtävä niiden omasta aloitteesta, vaan luoda elävä yhteys kirkkojen välille sekä kannustaa opiskelemaan ja keskustelemaan kristittyjen ykseyttä koskevista ongelmista”… ja näin ollen neuvoston jäsenkirkkojen ei ole pakko hyväksyä kaikkia jäsenkirkkoja samassa todellisessa ja täydellisessä kirkkokäsityksessä, johon he itse kirkkona uskovat (Toronton julistus § 2).

20. Ortodoksisen kirkon työnäky dialogissa on yhdessä muiden kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kanssa tradition määrittämissä kanonisissa kriteereissä (Toisen kirkolliskokouksen 7. kanoni ja viidennen-kuudennen kirkolliskokouksen 95. kanoni).

21. Ortodoksinen kirkko toivoo merkittäviä tuloksia saavuttaneen ” Oppi ja konstituutio” –komission (Faith and Order) työn vahvistamista. Komissio on onnistunut hyvin analysoimaan julkaisemiaan kirkkojen yhteyspyrkimyksiä palvelevia teologisia tekstejä, joissa ortodoksisen teologien panos on ollut huomattava. Ortodoksisella kirkolla on kuitenkin varauksia pääkysymyksiin yhden, pyhän, katolisen ja apostolisen kirkon uskon ja jumalanpalvelusjärjestyksen suhteista, joiden periaatteista ei-ortodoksiset kirkot ja yhteisöt ovat erkaantuneet.

22. Ortodoksinen kirkko pitää tuomittavana kaikkia yksityisten ja yhteisöjen ortodoksisuuden puhtauden puolustamisen verukkeella tekemiä yrityksiä kirkon yhteyden rikkomiseksi. Ortodoksinen kirkko todistaa koko kirkon elämästä, uskon säilyttämisestä ja sen puhtaudesta vain kaikkina aikoina säilyneen konsiliaarisen järjestelmänsä kautta, mikä on myös uskon ja kanonisten kysymysten ainoa tuomari (Toisen kirkolliskokouksen 6. kanoni).

23. Ortodoksisella kirkolla on yhteinen omatunto ja se pitää sellaista dialogia muiden kristittyjen kanssa tärkeänä, joka teoin, keskinäisen kunnioituksessa ja rakkaudessa todistaa maailmassa ”kirkastuneen ilon vallassa” (1. Piet. 1:8). Tällainen todistus on vapaa proselytismista ja uskonnollisen vihamielisyyden lietsomisesta. Ortodoksinen kirkko pitää tärkeänä sitä, että kaikki hyvää tahtovat kristityt tässä pyyteettömyyden, solidaarisuuden hengessä, yhteisissä pyrkimyksissä ja Kristuksen uudessa ihmisyydessä antavat vastauksia maailman ajankohtaisiin kysymyksiin. 

24. Ortodoksinen kirkko tiedostaa, että maailman uusien haasteiden edessä myös kristittyjen ykseysliike ottaa käyttöön uusia muotoja. On välttämätöntä, että ortodoksinen kirkko jatkaa tuomaan jakaantuneen kristillisen maailman keskuuteen todistuksensa apostolisen traditionsa ja uskonsa pohjalta.

Rukoilemme kristittyjä työskentelemään yhdessä, että pian koittaisi se päivä, jolloin Herramme kokoaa yhteen hajaantuneen kristillisen maailman ja täyttää ortodoksisten kirkkojen toiveen ”niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen” (Joh 10:16).

† Konstantinopolin Bartolomeos, puheenjohtaja

† Aleksandrian Teodoros

† Jerusalemin Teofilos

† Serbian Irinej

† Romanian Daniel

† Kyproksen Krysostomos

† Ateenan ja koko Kreikan Hieronymos

† Varsovan ja koko Puolan Sawa

† Tiranan, Durresin ja koko Albanian Anastasios

† Prešovin ja koko Tšekinmaan ja Slovakian Rastislav

Ekumeenisen patriarkaatin delegaation piispat: Karjalan ja koko Suomen Leo, Tallinnan ja koko Viron Stefanos, Pergamonin Johannes, Amerikan Demetrios, Saksan Augustinos, Kreetan Eireneos, Denverin Jesaias, Atlantan Aleksios, Prinssisaarten Jakovos, Prokonneson Josef, Filadelfian Meliton, Ranskan Emmanuel, Dardannellien Niketas, San Franciscon Gerasimos, Kissamoksen ja Selinoksen Amfilokios, Korean Ambrosios, Selyvrian Maksimos, Adrianopoliksen Amfilokios, Diokleian Kallistos, Hierapoliksen Antoni, Telmesoksen Job, Khariopoliksen Jean, Nyssan Grigori

Aleksandrian patriarkaatin delegaation piispat: Leontopoliksen Gabriel, Nairobin Makarios, Kampalan Jonah, Zimbabwen ja Angola Serafim, Nigerian Alexandros, Tripolin Teophylaktos, Hyväntoivonniemen Sergios, Kyreneiden Atanasios, Kartagon Aleksios, Mwanzan Hieronymos, Guinean Georgios, Hermopoliksen Nikolaos, Irinopoliksen Demetrios, Johannesburgin ja Pretorian Damaskinos, Akkran Narkissos, Ptolemaidoksen Emmanuel, Kamerunin Gregorios, Mephisin Nikodemos, Katangan Meletios, Brazzavillen ja Gabonin Panteleimon, Burundin ja Rwandan Innokentios, Mosambikin Krysostomos, Nyerin ja Kenianvuoren Neofytos

Jerusalemin patriarkaatin delegaation piispat: Filadelfian Benedictus, Konstantinoksen Aristarkos, Jordanin Teofylaktos, Antidonin Nektarios, Pellan Filoumenos

Serbian patriarkaatin delegaation piispat: Ohridin Ioann, Montenegron Amfilohije, Zagrebin ja Ljubljanan Porfyri, Sremin Basile, Budapestin Lukian, Uuden Gračanizan ja Keski-Amerikan Longin, Bačkan Ireneos, Zvornikin ja Tuzlan Krysostom, Žičan Justin, Vranjen Pakomie, Kumadian Ioann, Braničevon Ignati, Dalmatian Foti, Bihaćin ja Petrovacin Atanase, Budimljen ja Nikšićin Ioannise, Zahumljen ja Herzegovinan Grigorie, Valjevon Milutin, Länsi-Amerikan Maksim, Australian ja Uuden-Seelannin Ireneos, Kruševacin David, Slavonian Ioann, Itävallan ja Unkarin Andre, Frankfurtin ja koko Saksan Sergei, Timokin Ilarion

Romanian patriarkaatin delegaation piispat: Iasin, Moldavian ja Bukovinan Teofanos, Sibiun ja Ardealin Laurenti, Vadin, Feleacin, Clujn, Maramuresin ja Sălajn Andre, Craiovan ja Oltenian Ireneos, Timisoaran ja Banatin Joan, Keski- ja Länsi-Euroopan Josef, Saksan, Itävallan ja Luxenburgin Serafim, Târgovişten Nifon, Alba Iulian Ireneos, Râmnicun Varsonofi, Roman ja Bacăun Joakim, Ala-Tonavan Kassian, Aradn Timoteo, Amerikkojen Nikolas, Oradean Sofroni, Severinin ja Strehaian Nikodemos, Tulcean Bessarion, Sălajn Petronios, Unkarin Siluani, Italian Siluani, Espanjan ja Portugalin Timoteo, Pohjois-Euroopan Makari, Ploieştin ja Loviestean Varlaam, Râmnicun Emilian

Kyproksen kirkon delegaation piispat: Pafoksen Georgios, Kitionin Krysostomos, Kyrenian Krysostomos, Limassolin Atanasios, Morfoun Neofytos, Konstantian ja Ammohostoksen Vasileios, Kykkoksen ja Tillyrian Nikeforos, Tamassoksen ja Oreinin Jesaias, Tremitousan ja Lefkarean Barnabas, Karpasionin Kristoforos, Arsinoen Nektarios, Atathusin Nikolaos, Ledran Epifanios, Kytronon Leontios, Neapoliksen Porfyrios, Mesaorian Gregorios

Kreikan kirkon delegaation piispat: Fililippin, Neapoliksen ja Thassoksen Prokopios, Peristerionin Krysostomos, Eleian Germanos, Mantineian ja Kynourian Aleksandros, Artan Ignatios, Didymoteixonin, Orestiasin ja Souflin Damaskinos, Nikaian Aleksios, Nafpaktoksen ja Agios Vlasioksen Hieroteos, Samoksen ja Ikarian Eusebios, Kastorian Serafim, Demetriaksen ja Almyroksen Ignatios, Kassandrian Nikodemos, Hydran, Spetseksen and Eginan Efraim, Serresin ja Nigritan Teologos, Sidirokastronin Makarios, Alexandropoliksen Antimos, Neapoliksen ja Stavropoliksen Barnabas, Messenian Krysostomos, Ilionin, Aharnonin jaPetropoliksen Atenagoras, Lagkadan, Litiksen and Rentiniksen Ioannis, Uuden Joonian ja Filadelfian Gabriel, Nikopoliksen ja Prevezan Krysostomos, Ierissoksen, Athosvuoren ja Ardanmeren Teoklitos

Puolan kirkon delegaation piispat: Łódźin ja Poznańin Simon, Lublinin ja Chełmin Abel, Białystokin ja Gdanskin Jaakob, Siemiatyczen Georgi, Gorlicen Paisjusz

Albanian kirkon delegaation piispat: Koritsan Joan, Argyrokastronin Demetrios, Apollonian ja Fierin Nikolla, Elbasan Andon, Amantian Nathaniel, Byliksen Asti

Tšekinmaan ja Slovakian kirkon delegaation piispat: Prahan Michal, Sumperkin Isaia

Sveitsin Jeremias, Pyhän ja Suuren Synodin panortodoksisen sihteeristön puheenjohtaja

2.11.2016

Tulostettava sivu