Kreetan kirkko

Kristillisyyden Kreetan saarelle toi apostoli Paavalin oppilas Titus. Kreeta liittyi kristillisen Itä-Rooman vaikutuspiiriin Justinianos Suuren (527–565) aikana, jolloin saarelle alkoi kirkkojen ja luostarien rakentaminen.

Lyhyen arabimiehitysajan (824–961) Kreeta oli kalifaatti, jonka pääkaupunki oli Handakas eli Iraklio. Miehityksen päätyttyä Irakliosta tuli saaren pääkaupunki ja samalla Kreetan kirkon keskus. Kreetan metropoliitta nousi yhdeksi Itä-Rooman arvostetuimmista piispoista.

Kreetalaisten kohtaaminen lännen kristillisyyden kanssa alkoi vuonna 1204, jolloin Kreetasta tuli sekoitus idän kreikkalaista ja lännen venetsialaista kulttuuria. Konstantinopolin valloitusta huhtikuussa seurasi vallanjako, jonka yhteydessä Kreetan kuninkaaksi nimitettiin italialainen Boniface de Monferrat ja saaresta tuli venetsialaisten vasalli.

Vuonna 1363 Kreetan asukkaat nousivat verisesti tukahdutettuun kapinaan venetsialaisia vastaan. Kirkon puolelta ortodoksisuutta puolusti tuolloin tunnettu teologi Josef Vryennios.

Vuonna 1644 Kreetasta tuli Osmanien valtakunnan ja Venetsian kilpakenttä. Italialaisten ja turkkilaisten välisen sodan uhreiksi jäivät kreetalaiset. Osmanien voittoa paenneet venetsialaiset veivät saarelta mukanaan apostoli Tituksen pääkallon.

Sodan jälkeen Kreetan suhteet länteen ohenivat ja sodan voittaneet osmanit ryhtyivät tukemaan ortodoksista kirkkoa antamalla saarelle vuonna 1700 oman arkkipiispan, jonka titteli oli ”Kreetan ja koko Euroopan metropoliitta”.

Marraskuussa 1735 Iraklioon vihittiin katedraali 300-luvun egyptiläisen marttyyrin Menaksen kunniaksi. Katedraalista ja sen suojeluspyhästä tuli Kreetan kansallisia symboleja. Kreetan kuuluisat luostarit, Arkadi, Arsani, Gdernetto, Khrysopege, Malevyzi, Tsagaroloi ovat myös 1700-luvulta.

1800-luvulle tultaessa Kreetan väestöstä kolmannes oli kreikankielisiä muslimeja.

Kreetan asukkaat temmattiin mukaan Euroopan kansallisuusaatteen ideologiaan. Vuonna 1821 Kreetalle perustettiin kreikkalaista kansallisvaltiota tukeva liitto (enosis), joka ajoi saarta irti Osmanien valtakunnasta Britannian suojelukseen. 24. kesäkuuta 1821 kreetalaisten kapina osmaneja vastaan päättyi verilöylyyn, jossa surmattiin saaren metropoliitta ja kuusi muuta piispaa. Kreetan vapaussotaan tuli vapaaehtoisia Britanniasta, Pohjoismaista ja Venäjältä.

1800-luvun lopulla Kreetan uutta identiteettiä suunnitteli Knossoksen palatsikeskusta koonnut brittiläinen arkeologi Arthur Evans, joka keksi saaren itsenäisyyden perustaksi antiikin minolaisen kulttuurin. Samassa yhteydessä manner-Kreikassa kaupunkeja puhdistettiin Bysantin ajan ”rappiosta” ja esimerkiksi Ateenassa tuhottiin satoja keskiaikaisia kirkkoja. Tätä johtivat kansallismieliset kreikkalaiset, jotka halusivat tehdä kansallisvaltiossa harppauksen suoraan antiikin ajan kuviteltuun suuruuteen.

Kreetan kirkon asema vahvistettiin lailla vuonna 1900. Sen mukaan kirkon päämiehen nimittää Konstantinopolin patriarkka ja valinta vahvistetaan Kreikan hallituksessa. Kreikan ja Turkin välisen sodan seurauksena Kreetan muslimiväestö vuonna 1924 pakkosiirrettiin ja vaihdettiin ortodoksievakkoihin Länsi-Turkista.

Vuonna 1962 Kreikan hiippakunnat saivat metrolian arvon ja 1967 saaren metropoliitasta tuli arkkipiispa. Vuonna 1966 apostoli Tituksen pääkallo palautettiin takaisin Venetsiasta Kreetalle.

Kreetan arkkipiispakuntaan kuuluu yhdeksän hiippakuntaa ja 201 seurakuntaa.

Teksti: Jyrki Härkönen

22.6.2016

Tulostettava sivu