Pyhät marttyyrit Leo ja Paregorios

Keisari Valerianuksen (253–260) vainon aikana Lyykian Patarassa surmattiin Paregorios-niminen kristitty pitkällisen kidutuksen jälkeen. Hänen iäkäs ystävänsä Leo seurasi tapahtumia ihaillen ja ihmetellen Paregorioksen kestävyyttä ja samalla surren ystävänsä menettämistä.

Jonkin ajan kuluttua koitti Serapis-jumalan juhla, ja kaikki kaupunkilaiset määrättiin uhraamaan sen kunniaksi. Leo lähti sen sijaan käymään Paregorioksen haudalla. Matkalla hän näki, kuinka hänen naapurinsa ja jopa jotkut kristityt olivat menossa uhraamaan. Leo palasi allapäin kotiinsa, rukoili pitkään ja mietiskeli Paregorioksen kilvoitusta. Hän vaipui uneen ja näki valtaisan kirkkaan virran. Sen keskellä seisoi Paregorios horjumattomana ja viittasi Leoa tulemaan luokseen.

Aamulla Leo tiesi, mihin uni viittasi. Hän lähti rukoilemaan Paregorioksen haudalle. Matkalla hän näki epäjumalanpatsaan, joka oli valaistu soihduilla ja kynttilöillä. Hän sammutti kaikki lyhdyt ja kynttilät, joihin ylettyi. Pian Leo tultiin pidättämään, eikä hän tehnyt vastarintaa. Kuulusteluissa prokonsuli tarjosi Leolle vapautta, jos tämä vain sanoisi, että jumalat ovat suuria. ”Kyllä, ne ovat suuria – nimittäin pilaamaan niihin uskovien sielut”, hän vastasi. Tämän kuullessaan prokonsuli hölmistyi ensin hetkeksi ja joutui sitten raivon valtaan. Leo ilmoitti olevansa valmis kestämään millaisen kuoleman tahansa.

Leo sidottiin jaloistaan ja häntä riepoteltiin kivistä maata pitkin aina joen rantaan saakka. Riepottelun päätteeksi hän lausui vielä rukouksen, mutta menetti sitten tajuntansa ja nukkui pois. Hänen ruumiinsa heitettiin syvään kuiluun. Myöhemmin kristityt kävivät hakemassa sen pois. Marttyyrin kasvoilla oli valoisa ja onnellinen ilme, eikä ruumis vaikuttanut ruhjoutuneelta. He pesivät pyhän Leon ruumiin viereisessä joessa ja hautasivat sen kunniallisesti.

Tulostettava sivu