Pyhittäjä Jeleazar Hanhisaarelainen, Karjalan pyhä

Pyhittäjä Jeleazar oli kotoisin Kozelskin kaupungista. Jo nuorena hän meni Solovetskin luostariin, jossa hän kilvoitteli paastoten ja rukoillen lakkaamatta. Taitavana puunleikkaajana hän oli mukana koristelemassa uuden pääkirkon ikonostaasia. Munkkivihkimyksen jälkeen hän enensi kilvoituksiaan ja sai osakseen igumeni Irinarkin (17.7.) ja koko veljestön kunnioituksen ja rakkauden. Jonkin ajan kuluttua hän vetäytyi igumenin siunauksella Anzerin saarelle (Hanhisaarelle[1]) neljän kilometrin päähän Solovetskista pohjoiseen. Hän asettui asumaan Golgata-nimiselle vuorelle, josta saattoi kirkkaana päivänä nähdä koko saaren ja Vienanmeren sen ympärillä. Sinne hän pystytti ristin ja rakensi itselleen keljan.

Demonit yrittivät saada Jeleazarin jättämään uuden kilvoituspaikkansa. Ne ilmestyivät hänelle ihmishahmossa ja vaativat häntä lähtemään väittäen, että paikka kuului heille. ”Ei se kuulu teille vaan Kristukselle Jumalalleni, ja Hän haluaa, että asun täällä”, Jeleazar vastaisi. Sitten hän karkotti demonit lukemalla rukouksen ”Nouskoon Jumala niin Hänen vihollisensa hajotetaan”. Käsityönään hän valmisti puuastioita, jotka hän jätti saaren rantaan. Satunnaiset merenkulkijat ja kalastajat veivät ne mukanaan ja jättivät hänelle korvaukseksi leipää ja välttämättömiä elintarvikkeita.

Vuonna 1616 erakkona elävä pappismunkki Firs vihki Jeleazarin suureen skeemaan. Neljä vuotta myöhemmin Jeleazar siirtyi Golgatavuorelta lähemmäs rantaa vanhan Pyhän Nikolaoksen kirkon tuntumaan. Siellä hänen luonaan kävi ihmisiä kuulemassa hänen opetuksiaan. Vähitellen hänen ympärilleen muodostui kahdentoista erakon yhteisö. He kilvoittelivat kaikessa hiljaisuudessa omissa keljoissaan noin kilometrin päässä toisistaan ja kokoontuivat yhteisiin jumalanpalveluksiin vain sunnuntaisin ja juhlapäivinä. Jeleazar toimi erakkojen hengellisenä ohjaajana. Tervettä ja vahvaa ruumistaan hän nöyryytti kantamalla rautaisia kilvoituskahleita. Joskus hän rukoili polvillaan pitkiä aikoja yötä päivää. Ruumiillisten ja hengellisten kilvoitustensa ohella hän jäljensi ja kirjoitti kirjoja. Jeleazarin oppilaista tunnetaan Nikodim, joka toimi skiitan johtajana Jeleazarin kuoleman jälkeen, sekä Nikon, josta tuli sittemmin Venäjän patriarkka (1652–1666).

Kerran paaston aikaan Jeleazarissa heräsi hillitön halu syödä kalaa. Hän valmisti kala-aterian, asetti sen eteensä, mutta ei koskenut siihen vaan soimasi hellittämättä itseään, kunnes kala lopulta pilaantui ja alkoi haista. Silloin hän sanoi itselleen: ”Haluatko nyt syödä kalaa, sinä nautinnonhaluinen sielu?” Näin kilvoitellen hän Jumalan armosta voitti himojen hyökkäykset.

Kun Paholainen näki, miten Jeleazar voitti kiusaukset, se hyökkäsi entistä kiivaammin häntä vastaan. Se tekeytyi kuuliaisuusveljeksi, jonka igumeni Irinark oli lähettänyt hakemaan häntä luokseen keskustelemaan hengellisistä asioista. Jeleazar alkoi hankkiutua matkaan, mutta ennen lähtöä hän halusi vielä lukea hetkipalveluksen. Hänen päästyään Isä meidän -rukouksen sanoihin ”äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta” valeveli haihtui savuna ilmaan.

Vähitellen pyhittäjä Jeleazar vapautui kokonaan Paholaisen juonista. Lakkaamatta kilvoitellen hän saavutti puhtauden ja himottomuuden ja sai osakseen Jumalan laupeuden. Kerran Jeleazarin istuessa keljassaan rukoilemassa Jumalanäiti ilmestyi hänelle ja lausui: ”Pysy lujana ja rohkeana, Herra on sinun kanssasi.” Hän sai nähdä ilmestyksissä myös Herran ja pyhiä ihmisiä. Kerran murheen aikana hän näki itsensä ikään kuin seisomassa ihanassa laaksossa. Joku tuli hänen luokseen kehottaen häntä katsomaan ylös taivaaseen. Kohottaessaan katseensa hän näki sanoin kuvaamattomassa valossa Kristuksen, Jumalanäidin, Johannes Kastajan ja kaksi apostolia. Toisen kerran hän rukoukseen uppoutuneena kuuli Kristuksen äänen, joka kehotti häntä maalaamaan Hänestä ikonin. Tämä ikoni sijoitettiin myöhemmin pyhittäjä Jeleazarin haudalle ja sen kautta tapahtui monia ihmeitä.

Tieto pyhittäjä Jeleazarin kilvoituksista kantautui Moskovaan tsaarin hoviin, josta Anzerin erakot saivat lahjoituksia kirkon ja skiitan rakentamiseksi. Tsaari Mikael Romanovin (1613–1645) kutsusta Jeleazar kävi itsekin Moskovassa, jossa hän tsaarin pyynnöstä rukoili kruununperillisen syntymää, mikä myös toteutui.

Pyhittäjä Jeleazar kilvoitteli Anzerin saarella 40 vuotta. Tuntiessaan kuoleman lähestyvän hän kutsui veljet luokseen. Vielä kerran hän antoi heille opastusta pelastukseen ja luovutti heille kirjalliset luostarielämän säännöt. Osallistuttuaan pyhään ehtoolliseen hän antoi sielunsa rauhassa Herralle tammikuun 13. päivänä vuonna 1656. Pyhittäjä Jeleazaria kunnioitetaan Solovetskin luostariin kuuluvan Anzerin skiitan perustajana ja rakentajana.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Anzerin saari (tulee latinan sanasta ānser, hanhi) tunnetaan myös suomalaisella nimellä Hanhisaari.

Tulostettava sivu