Valamon opiston taloustilanne kohentunut

Valamon opiston talous on ollut usean vuoden ajan selkeästi miinuksella. Johtokunnan linjauksen mukaan organisaatiorakennetta uudistettiin ja menoja tarkasteltiin kriittisesti. Viime syksyllä opistolla pidettiin yhteistoimintaneuvottelut, joiden tuloksena henkilöstörakennetta muutettiin. Henkilökuntaa vähennettiin 1,5 henkilötyövuoden verran.

Opiston uudessa organisaatiossa työskentelevät rehtorin lisäksi toimistosihteeri, palvelusihteeri, puolipäiväinen myyntisihteeri, kokopäiväinen ja puolipäiväinen ikonimaalauksen opettaja, puolipäiväinen teologisten aineiden opettaja ja elämän- ja kädentaitojen opettaja.

Maaliskuussa johtokunnan kokouksessa vahvistettiin opiston tilinpäätös, joka oli edelleen 20 000 euroa miinuksella. Suunta on hyvä, sillä vuoden takainen tappio oli 120 000 euroa. Opistoa rasittaa tappiollisten vuosien aikana kertynyt korjausvelka. Opiston hotellissa on ilmanvaihtoon ja rakenteisiin liittyviä ongelmia, jotka vaativat välitöntä korjaamista.

Opisto on hakenut opetus- ja kulttuuriministeriöltä lupaa perustaa sivutoimipiste Helsinkiin. Opiston sivutoimipisteellä on suuri tarve Etelä-Suomessa, jossa kaivataan etenkin ikonimaalauksen opetusta.

Opistolla on yhteistyösopimus kirkon kanssa. Sen mukaan Opisto toimii kirkollisena koulutuskeskuksena ja kouluttaa kirkon työntekijöitä siltä osin kuin vapaan sivistystyön laki sen sallii.

Opiston rehtorina toimii TM, KK Katja Kareinen.

Valamon opiston johtokuntaan kuuluvat toimikaudella 2016–2019 arkkipiispa Leo, professori Olli Ahtola, pappismunkki Mikael, yliopistotutkija Pekka Metso, arkkimandriitta Sergei, koulutusvastuujohtaja Kaija Sääski, toimitusjohtaja Juha-Petri Niiranen, toimistosihteeri Eija Waris ja kirkon kasvatusasiain koordinaattori Sirpa Okulov (puheenjohtaja).

Kuva: Valamon opisto

17.3.2017

 

 

Версия для печати