"Ei hän ole kuollut, hän nukkuu"

Rovasti Raimo Sissosen puhe liturgiassa Pyhän Nikolaoksen kirkossa Joensuussa 27.10.

Kesto 9 minuuttia.

Opetuspuhe perustuu sunnuntain evankeliumitekstiin:
 
Silloin Jeesuksen eteen tuli Jairos, synagogan esimies. Hän heittäytyi Jeesuksen jalkoihin ja pyysi häntä tulemaan kotiinsa. Hänen ainoa lapsensa, noin kaksitoistavuotias tytär, oli kuolemaisillaan.
 
Matkalla Jairoksen kotiin väkijoukko tungeksi Jeesuksen ympärillä. Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän oli kuluttanut kaikki varansa lääkäreihin, mutta kukaan ei ollut kyennyt parantamaan häntä.
 
Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja verenvuoto lakkasi heti. Jeesus kysyi: "Kuka koski minuun?" Kukaan ei myöntänyt koskeneensa, ja Pietari sanoi: "Opettaja, joka puoleltahan tässä ihmiset tunkevat päällesi." Mutta Jeesus sanoi: "Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa."
 
Kun nainen huomasi, ettei hän voinut pysyä salassa, hän tuli vavisten esiin ja heittäytyi Jeesuksen jalkojen juureen. Kaiken kansan kuullen hän kertoi, miksi oli koskenut Jeesukseen ja miten hän heti oli tullut terveeksi.
 
Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut. Mene rauhassa."

Hänen vielä puhuessaan tuotiin synagogan esimiehelle kotoa sana: "Tyttäresi on kuollut. Älä enää vaivaa opettajaa." Mutta kun Jeesus kuuli tämän, hän sanoi esimiehelle: "Älä pelkää. Usko, niin hän pelastuu."
 
Perille saavuttuaan hän ei antanut kenenkään muun tulla mukanaan sisään kuin Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin sekä tytön isän ja äidin. Kaikki itkivät ja valittivat tytön kuolemaa, mutta Jeesus sanoi: "Älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän nukkuu." He nauroivat hänelle, koska tiesivät, että tyttö oli kuollut.
 
Mutta Jeesus otti tyttöä kädestä ja sanoi kuuluvalla äänellä: "Tyttö, nouse!" Silloin henki palasi tyttöön. Hän nousi heti jalkeille, ja Jeesus käski antaa hänelle syötävää. Tytön vanhemmat olivat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kielsi heitä kertomasta kenellekään, mitä oli tapahtunut.
 
(Luuk. 8:41–56)
 
27.10.2013
Podcast: 

You are missing some Flash content that should appear here! Perhaps your browser cannot display it, or maybe it did not initialize correctly.

Tulostettava sivu