Patriarkka Bartolomeoksen puhe Suomen kirkon 90-vuotisjuhlassa

 

 

 

Hänen Pyhyytensä patriarkka Bartolomeoksen puhe Suomen autonomisen ortodoksisen kirkon 90-vuotisjuhlassa Uspenskin katedraalissa Helsingissä 12. syyskuuta 2013

 

 
 

Pyhin rakastettu veljemme Karjalan ja koko Suomen Arkkipiispa Leo, pyhät Jumalalle rakkaat veljet. Valittu ja siunattu Jumalalle rakas kirkkokansa

 

”Iloitkaa aina Herrassa. (…) Joka on Jumalassa, se iloitsee aina” (Pyhän Johannes Krysostomoksen kommentaarista Filippiläiskirjeeseen III, P.G. 62,283)

 

Suomen valtio ja siihen tuolloin kuuluva ortodoksisen kirkon papisto ja kansa kääntyivät vuonna 1923 edeltäjiini kuuluneen Patriarkka Meletios IV Metaksakiksen puoleen ja pyysivät kanonista kirkollista suojaa ja mahdollisuutta saada vakautta tämän maantieteellisen alueen laajempien poliittisten tapahtumien aiheuttamassa epävakaassa tilassa, kuten teki myös naapurivaltio Viro oman paikallisen ortodoksisen kirkkonsa kohdalla. Ekumeeninen patriarkaatti mietti tätä vetoomusta ja käyttäen vastuullisesti ja pyhien kanonien ortodoksisen kirkon pyhien kanonien ja perinteen ja järjestyksen sille suomaa oikeutta julkaisi patriarkaalisen ja synodisen asiakirjan, Tomoksen, ja myönsi Suomen kirkolle autonomian tietyin nimenomaisin ehdoin ja edellytyksin. Se siis soi itsehallinnon tälle nykyisin kukoistavalle ja etenevälle paikalliselle Suomen kirkolle, joka nyt on Teidän rakkaan pyhyytenne, pyhä veli Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo.

 

Tämä kirkon perussäännöt sisältävä patriarkaalinen asiakirja Tomos edellyttää muun muassa, että ”koska myös vastaperustetussa Suomen valtiossa ortodoksinen kirkko on astunut sille uuteen poliittiseen tilanteeseen… ja on vailla suojaa, ja on nyt sekä kirjeellisesti että lähettämällä edustajiaan kääntynyt Ekumeenisen istuimen puoleen ja pyytänyt sen hengellistä ohjausta ja huolenpitoa turvalliseen ja kanoniseen toimintaansa, määräämme, että tästä lähtein Suomen Jumalan suojaamassa tasavallassa elävät ortodoksiset kristityt yhdessä laitostensa kanssa muodostavat yhden yhtenäisen kirkollisen alueen, jonka nimi on Suomen ortodoksinen arkkihiippakunta…"

 

Tällä tavoin, veljet ja sisaret, tässä patriarkaalisessa ja synodaalisessa asiakirjassa on selkeästi määritelty sekä Ekumeenisen patriarkaatin edellytykset harjoittaa kanonista huolenpitoa, kuten myös kanoniset vaatimukset paikallisen ortodoksisen kirkkonne elämän ja palvelutehtävän organisoimisesta. Sitä paitsi on olemassa apostolien kehotus, että meidän tulee aina veljellisellä rakkaudella auttaa toinen toistamme Kirkon jäseninä olipa sitten kyse iloisista tai murheellista tapahtumista ja vuosipäivistä. Erityisesti tämä huolenpito Herrassa koskee Konstantinopolin äitikirkkoa.

 

Tänä vuonna tulee Jumalan avulla jo täyteen 90 vuotta siitä, kun Kristuksen suuren Kirkon äitikirkko soi autonomian etuoikeuden tässä kauniissa maassa toimivalle ortodoksiselle kirkolle.

 

 

Arvioidaksemme, kuten äitikirkon velvollisuus on, sitä hedelmää, jonka tämä näin muodostunut kirkollinen hallintotilanne on täällä tuottanut, tulimme Konstantinopolin Fanarista historialliselta istuimeltamme tänne paikan päälle. Ollessamme täällä juhlimassa yhdessä teidän kaikkien kanssa, veljet, sisaret ja lapset, iloitsemme ja yhä uudelleen iloitsemme sydämestämme teidän kanssanne tämän jäsenmäärältään pienen mutta siunatun ja jatkuvasti kasvavan kirkkonne tähänastisista saavutuksista. Ne näkyvät Jumalaa rakastavien valittujen piispojen paimentaman Herran kansan kaikilla tasoilla.

 

Iloitsemme todetessamme, että niin te kuin mekin koemme iloa ja olemme  iloisia siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä on uskon ja dogmien yhteys, ja se, joka on yhteydessä Jumalaan ja veljiinsä, iloitsee aina.

 

Ortodoksinen kirkko, Kristuksen, jumalihmisen, mystinen ruumis, osallistuu dogmien yhteyden välityksellä myös ikuisuuteen, johon se vakaasti ja kaivaten katsoo. Tämän yhteyden voivat saada aikaan myös kansan osaksi tulleet historialliset muutokset ja vaiheet, joita tapahtuu sillä maantieteellisellä alueella, jonka sisällä kansa on.

 

Suomen autonominen kirkko, joka on historiansa aikana joutunut purjehtimaan monien vaarallisten kulkuväylien kautta ja kestämään suurella kärsivällisyydellä erilaisten hengellisten (λυστραγόνος) ryöväreiden juonia ja hyökkäyksiä, tuli lopulta kuitenkin arvolliseksi saamaan hallinnollisen autonomian. Sen antoi sille Ekumeeninen patriarkaatti, jolla on oikeus historiallisesti ja kanonisesti suoda se eri puolilla maailmaa oleville paikallisille Ekumeenisen patriarkaatin  alaisille paikallisille kirkoille. Edellytyksenä ovat aina sopivat olosuhteet ja sen lisäksi muut vaatimukset, jotka ovat selvästi määriteltyjä.

 

Kirkollisen autonomian antaminen vaatii ja katsoo ensinnäkin paikalliselta kirkolta hengellistä mutta myös hallinnollista kypsyyttä, niin että se voi siitä lähtien hoitaa omat asiansa ilman kolmannen osapuolen puuttumista ja asioihin sekaantumista. Sen tulee aina olla yhteydessä sille autonomian antaneeseen Ekumeeniseen patriarkaattiin, jonka kanoniseen alaisuuteen se kuuluu, mutta myös muiden Herran valtakunnan ortodoksisten patriarkaattien ja autonomisten kirkkojen kanssa eläen samassa uskonyhteydessä ja liturgisessa perinteessä. Tämä vahvistaa ja takaa myös vastuunalaisen  vaelluksen ja yhteisen matkan kaikkien eri puolilla olevien paikallisten ortodoksisten kirkkojen kanssa. Ne kaikki kuuluvat yhdessä Kristuksen ruumiiseen lopullisena päämääränään  ja tarkoituksenaan uskovien rakentaminen, pelastus ja jumalallistuminen.

 

Teidän siunattu Suomen ortodoksinen kirkkonne on monta kertaa, monin tavoin ja erilailla osoittanut, että se on käyttänyt sille myönnettyä autonomiaa erittäin hedelmällisellä tavalla ja evankeliumin mukaisesti. Se on esimerkillisesti organisoitu hallinnollisesti ja on oikeutetusti saanut tämän maan muiden Kristillisten kirkkojen ja tunnustusten kunnioituksen ja arvostuksen, kun se Kristuksen rauhassa vaeltaen ja edistyen hohtaa Totuuden pelastavaa valoa kaikille Suomessa asuville.

 

Äitikirkkona meidän Ekumeeninen patriarkaattimme tähdäten kaikkien eri puolilla toimivien Jumalan pyhien kirkkojen vakauteen, joiden keskinäiset kahnaukset ovat meidän jokapäiväinen huolemme, palvelee ja on takuuna niiden keskinäisestä yhteydestä toisiinsa ja siihen itseensä. Koko ortodoksisuuden keskuksena se iloitsee ja on ylpeä rakkaasta tyttärestään Suomen ortodoksisesta autonomisesta kirkosta, sen hierarkiasta ja koko papistosta ja kansasta, sekä niistä jotka vielä ovat täällä taistelevassa Kirkossa että niistä, jotka ovat jo siirtyneet riemuitsevaan Kirkkoon.

 

Olette eläneet ihailtavalla tavalla aina alusta tähän saakka 90 vuoden ajan. Säilytätte ja kasvatatte kerran teille annettua uskoa, jonka omistatte arvokkaana aarteena. Mutta annatte sen myös niille kansastanne, jotka haluavat vapaasti saada sen myös itselleen, kuten tilastot ja Suomen ortodoksisen kirkon lähetystoiminta osoittavat.

 

Emme puhu enempää. Konstantinopolin äitikirkon ja minun iloni sen patriarkkana ja hengellisenä isänä on tullut täydelliseksi. Riittää jo sekin tosiasia, että vain kaksi kirkkoa ovat perustuslaissa lainsäädännöllisiä kokonaisuuksia. Siis määrältään suuri Evankelis-luterilainen kirkko ja vain 65 000 ortodoksia. Ortodoksisen kirkon toiminta ja dynaamisuus ovat kuitenkin käänteisesti verrannollisia tilastoihin, kuten myös Teidän Pyhyytenne huomautti antamassaan haastattelussa joitakin vuosia sitten ja tarkemmin sanottuna vierailullaan Kreikan kirkkoon. Suomalaisten kääntyminen kohti ortodoksisuutta on ilmeistä. Siitä todistavat monet ortodoksiset kirkot ja seurakunnat, pyhät luostarit ja Joensuun Ortodoksinen seminaari. Kaikki nämä ovat osoituksia ortodoksisuuden kukoistuksesta.

 

 Kirkon suorittama kirkollinen, hengellisen ja laajempi ortodoksinen todistuksen työ on ilman muuta kansan, viisaiden ja kokeneiden esipaimenten, pyhän papiston uhrautuvaisuuden, pääasiallisesti kuitenkin ortodoksisten suomalaisten hartaan kunnioituksen ja hyvien juurien ansiota. Se on isienne ja esi-isienne Jumalalle otollisen elämäntavan ansiota. Elämäntavan, jossa ”ei käytetty oppimattomasti sanoja… joka on valmis oppimaan häpeämättä ja opettamaan moittimatta”, niin että Basileios Suuren sanat voidaan täysin soveltaa heihin: ”Ei ainoastaan ääni vaan myös katse näyttää kuin peilistä sielun laadun, mutta myös miehen pukeutuminen, nauru ja kävelytapa ilmoittaa, millainen hän on…” (Neitseellisen elämän todellisesta tahrattomuudeta P.G.30,741B).

 

Teidän äänenne, jonka olemme kuulleet ja teidän katseenne, jonka selvästi näemme luotettavaksi ja teidän koristuksenanne oleva arvokkuus ja teidän jokapäiväiset elämänkokemuksenne, siis ”nauru” ja ”tapanne kävellä”, joita hiljaisesti ja valppaasti seuraamme Fanarista kaikki nämä vuodet, osoittavat kaunopuheisesti ja – sen todistamme tällä hetkellä myös me Ekumeenisena patriarkkana – ilmaisevat, niin sanomme, että te jäljittelette Jumalaa ja Hänen pyhiään Hänen teille suomallaan voimalla. 

 

 Äitikirkko juhliessaan kanssanne tänään tätä historiallista tapahtumaa, kutsuu teitä, ortodoksiset suomalaiset, ”aina iloitsemaan ei mistä tahansa vaan siitä, että teillä on itsessänne Kristus hyvistä asioita korkeimpana, niin ettette missään yhteydessä ala suhtautua myötämielisesti lihan häiritseviin himoihin… Koko sielu, joka on kerran sitoutunut Luojan rakkauteen ei muutu… sen ilo ja hyväntuulisuus  ei vaihdu lihallisten tuntemusten vaihteluiden mukaan (siis toisin sanoen inhimillisten asioiden vaikutuksesta), vaan se, mikä muille on surullista, vain lisää sen iloa” (ks. Basileios Suuri: ”Pyhästä eukaristiasta, P:G:221A-221C).

 

Tällainen on meidän mielestämme ja meille Suomen ortodoksinen kirkko, kaikki te, jotka olette 90 vuoden aikana kasvaneet autonomian aikana ja olette autonomian aikana toteuttaneet kutsumustanne ja tehtäväänne.

 

Jatkakaa siis, me, teidän patriarkkanne Ekumeenisesta patriarkaatista kehotamme teitä. Ympäröimme teidät erityisellä hellyydellä, rakkaudella, huolenpidolla ja kiinnostuksella, ja oletamme että jatkatte eteenpäin menevää vaellustanne huolehtien ja kasvattaen niitä lahjoja, joita teillä on luonnostaan, mutta myös niitä, jotka Jumala on teille paljastanut, kuten ortodoksinen usko ja pelastava armo. Siten kokonaan pyhittyneinä aina tämän aikakauden loppuun saakka suuntaatte kulkunne poikkeamatta kohti Kirkon Rakentajan kasvoja, jäljittelette pyhiemme elämää ja saavutuksia. Niin teistä tulee kaivatun Taivasten valtakunnan perillisiä, osoittaessanne suurempaa vanhurskautta, mikä lakiin sisältyy (ks. Matt.5:20 ja Fil.3:4-9).

 

Tähän valtakuntaan meidät kaikki on kutsuttu Ihmisrakkaan Jumalan äärettömästä armosta. Hänelle kuuluu kunnia, valta voima, kunnioitus ja kumarrus nyt ja äärettömiin aikakausien aikakausiin saakka. Aamen.

 

 

 

--------------------------------------------------------------------------

 

Äänitteen kesto 26 minuuttia.

 

Patriarkka Bartolomeoksen englanninkielisen puheen jälkeen rovasti Heikki Huttunen lukee otteita patriarkan puheesta suomeksi.

 

12.9.2013

 

Podcast: 

You are missing some Flash content that should appear here! Perhaps your browser cannot display it, or maybe it did not initialize correctly.

Tulostettava sivu