Piispainkokouksen päätöksiä 2011

Piispainkokouksen päätöksiä 25.1.2011 (1/2011)

Piispainkokous valitsi Oulun metropoliitta Panteleimonin johtamaan Suomen ortodoksisen kirkon osalta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon välisiä oppikeskusteluja.

Piispainkokous vahvisti kirkkomusiikintoimittaja Juhani Matsin toimittaman nuottiliturgian nuottiosuuden sekä piispan johtaman liturgian veisuja käsittävän tekstiosuuden. Liturgian kieliasua on tarkistettu ja nykyaikaistettu. Raamatun tekstien osalta käytössä on vuoden 1992 Raamatun suomennos. Tekstiosuuden työstivät nunna Ksenia ja Elina Inkinen. Tekstien laulettavuutta tarkastivat kirkkomusiikintoimittaja Juhani Matsi, TM Aleksi Suikkanen sekä FM, TM Maria Takala-Roszczenko.

Piispainkokous jätti jatkovalmisteluun Ortodoksisen Seminaarin opintojen sisältöä ja laajuutta koskevan esityksen.

Piispainkokouksen päätöksiä 29.3.2011 (2/2011)

Piispainkokous käsitteli pastori Jonas Bergenstadin ja pastori Kari Räntilän teologisten opintojen riittävyyttä papin toimeen sekä edellytti täydentävien opintojen suorittamista käytännöllisen teologian osalta.

Piispainkokous päätti muuttaa pyhittäjämarttyyri Aleksander Hotovitskin muistopäivän hänen kuolinpäiväkseen 19. elokuuta, koska Venäjän federaation turvallisuuspalvelun arkistoissa tehty selvitys osoittaa hänen kuolemanrangaistuksen täytäntöönpano tapahtui 19. elokuuta 1937.
Pyhittäjämarttyyri Aleksander Hotovitskin kanonisoinnin yhteydessä vuonna 1994 hänen kuolinpäivänsä ei ollut tiedossa ja siksi silloin hänen muistopäiväkseen määrättiin hänen kanonisointipäivänsä.

Piispainkokous käsitteli esityksiä Suomen ortodoksisen kirkon kalenterin täydennyksiksi Jumalanäidin Kozeltshanin ikonin, Jumalansynnyttäjän suloisesti suuteleva -ikonin (Glykofilousa) sekä Valamon pyhien pyhäkohtaisten ja heidän yhteisen muistopäivän osalta. Piispainkokous totesi, että kirkon kalenteri vaatii kokonaisuudessaan tarkistamista ja täsmennyksiä sekä päätti, että Valamon luostarin historiaan liittyviä pyhiä voidaan muistella paikallisesti hiippakunnan piispan siunauksella.

Piispainkokous käsitteli loppusiunauksessa käytettävää sanamuotoa ”Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.” sekä päätti muuttaa 3.5.1999 tehtyä päätöstä siten, että loppusiunauksessa palataan aikaisemmin käytössä olleeseen muotoon ”Nyt, aina ja iankaikkisesti.”.

Piispainkokous katsoi diakoni Marko Patrosen toimituskiellon päättyneeksi ja palautti hänelle oikeuden toimittaa jumalanpalveluksia.

Piispainkokous antoi seuraavan lausunnon Oikeusministeriölle adoptiolainsäädännön uudistusta koskevasta mietinnöstä (Oikeusministeriön lausuntopyyntö 21.12.2010/OM 16/41/2007)

Oikeusministeriölle

Ortodoksinen kirkollishallitus esittää adoptiolainsäädännön uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä seuraavan.

Yleistä

Mietinnössä esitetään korvattavaksi nykyinen laki lapseksiottamisesta ja korvattavaksi se uudella adoptiolailla. Esitys on kannatettava, sillä adoptiota koskevan kokonaisvaltaisen lainsäädännön luominen on erittäin tarpeellista.

Mietinnössä uudistetun adoptiolainsäädännön yleisenä ja ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa. Lakiehdotus pyrkii johdonmukaisesti luomaan puitteet lapsen kannalta keskeisten periaatteiden, kuten kasvun turvallisessa ja kodinomaisessa kasvuympäristössä sekä perhesuhteiden toteutumiselle. Lakiehdotus jättää myös joissakin asioissa mahdollisuuden poiketa vaatimuksista ottaen näin huomioon ihmiselämän monimutkaisuuden ja mahdollisuuden tilannekohtaiseen arvioon.

Adoptionhakijan ikään liittyvien edellytysten täsmentäminen

Mietinnössä esitetään täsmennettäväksi edellytyksiä ottamalla lakiin uudet säännökset adoptoitavan ja adoptionhakijan välisestä vähimmäis- ja enimmäisikäerosta sekä adoptionhakijan enimmäisiästä. Työryhmä ehdottaa, että adoptionhakija ei saisi olla 50 vuotta vanhempi (6 §). Hakijan vähimmäisiäksi ehdotetaan nykyisen lain mukaisesti 25 vuotta.

Ehdotettuja vaatimuksia sovellettaisiin käytännössä vain vieraan lapsen adoptioissa, koska ikä- ja ikäerovaatimuksista voitaisiin poiketa, kun on kysymys perheen sisäisestä adoptiosta tai kun lapsen ja hakijan välillä muutoin jo entuudestaan vallitsee lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde. Vieraan lapsen adoptiossakaan ikävaatimusten soveltaminen ei olisi ehdotonta. Vaatimuksista voitaisiin poiketa, jos adoption vahvistamiseen yksittäistapauksessa on lapsen edun kannalta erittäin painavia syitä.

Ehdotus on kannatettava, sillä vaikka elinikä yleisesti pitenee, kasvaa kuoleman riski iän myötä. Lapsen edun kannalta on perusteltua suojella adoptoitavaa lasta mahdollisilta uusilta menetyksiltä ja luoda heille yhdenvertainen asema vanhempien iän osalta muihin verrattuna lapsiin.

Avioliiton ja adoption suhde

Mietinnössä esitetään, että yhteisadoptio-oikeus olisi vain avioliiton solmineilla. Yhdymme ehdotukseen ja sen perusteluihin, sillä lapsen edun kannalta on perusteltua, että kasvuympäristö pyritään luomaan mahdollisimman kestäväksi. Kysymys adoptiosta liittyy läheisesti perhekäsitykseen ja on suositeltavaa, että suomalainen lainsäädäntö nousee avioliiton pohjalta vahvistaen näin sitoutumista ja vakautta perhe-elämässä.

Lakiehdotus antaa mahdollisuuden yksinadoptioon sekä yksin että avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Tästä voi seurata, että adoptiolapsen toiseksi tosiasialliseksi vanhemmaksi tulee henkilö, jonka ei tarvitse täyttää adoptionhakijalle asetettuja kriteereitä. On siis syytä tarkentaa esitystä siten, että avoliitossa oleva henkilö voi adoptoida yksin vain siinä tapauksessa, kun adoption voidaan katsoa olevan lapsen edun kannalta paras mahdollinen.

Tilanteissa, joissa avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävä adoptoi yksin, adoptiovanhemman puoliso on vanhemman roolissa. Lapsen edun kannalta on perusteltua, että adoptioneuvontaan piiriin kuuluvat sekä adoptiovanhempi että hänen puolisonsa. Tällöin parisuhteen laatu ja vakaus arvioidaan adoptioneuvonnassa lapsen edun kannalta.

Biologisen isän asema osana adoptioprosessia

Biologisen isä asemaa ehdotetaan vahvistettavaksi osana uutta adoptiolakia. Esitys on perusteltu sekä isän vanhemmuuden että lapsen edun kannalta. Pyrkimyksenä on vahvistaa biologisen isän henkilöllisyyden selvittämistä sekä sen vahvistamista ennen adoptiota. Keskeistä on myös se, että lapsen isään sovelletaan adoptiosuostumuksen antamiseen liittyvää pakollista harkinta-aikaa.
Adoptiolapsen yhteydenpito vanhempiinsa

Mietinnössä esitetään uuden säännöksen lisäämistä, jonka mukaan tuomioistuin vahvistaa sopimuksen, joka koskee adoptiolapsen yhteydenpitoa aikaisempaan vanhempaan adoption jälkeen. Lapsen edun kannalta ja terveen minäkuvan vahvistamiseksi on tärkeää, että hän saa luotettavaa tietoa omasta biologisesta taustastaan. Uusi säädös antaa selkeämmät puitteet yhteydenpidon toteuttamiseen ja tarvittaessa seurantaan.

Avioesteet

Nykyisen lainsäädännön mukaan adoptiolapsen ja adoptiovanhemman välinen avioliitto on ollut mahdollinen. Mietinnön mukainen esitys, että kyseinen mahdollisuus poistetaan laista, on erittäin kannatettava, sillä ortodoksisen perinteen mukaan adoption kautta syntynyt sukulaisuussuhde on aina ollut rinnastettavissa biologiseen lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen.

Kuopiossa 30. maaliskuusta 2011

Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo

Kirkkoneuvos Risto Ikäheimo

Piispainkokouksen päätöksiä 31.5.2011 (3/2011)

Piispainkokous kutsui sihteerikseen arkkipiispan teologisen sihteerin Outi Vaskon.
Piispainkokous perusti työryhmän valmistelemaan esitystä muutoksista ja täsmennyksistä Suomen ortodoksisen kirkon kalenteriin pyhien ja muistopäivien osalta. Työryhmään nimettiin pastori Sergius Colliander, ylidiakoni Jyrki Härkönen, munkkidiakoni Serafim Seppälä, nunna Kristoduli ja nunna Ksenia. Piispainkokous evästää työryhmää yhteisessä keskustelussa 11.10.2011 ja työryhmä tuo työsuunnitelmansa hyväksyttäväksi piispainkokoukselle.

Piispainkokouksen päätöksiä 11.10.2011 (4/2011)

Piispainkokous kävi keskustelun 31.5.2011 nimetyn kirkon kalenterin muutoksia ja täsmennyksiä työstävän työryhmän kanssa. Työryhmästä keskustelussa mukana olivat pastori Sergius Colliander ja nunna Kristoduli. Piispainkokous päätti, että työryhmä ryhtyy valmistelemaan suomenkielistä peruskalenteria eli menologionia ja tuo esityksen työsuunnitelmastaan marraskuussa 2011 kirkolliskokouksen yhteydessä pidettävään piispainkokouksen istuntoon.

Piispainkokous puolsi esityksiä Matti Sidoroffin kutsumisesta takaisin pappeuteen ja Juha Okulovin kutsumisesta takaisin diakoniuteen sekä antoi asiat edelleen hiippakuntapiispojen harkintaan. Piispainkokous asetti rovasti Kuisma Suopelan toimituskieltoon.

Piispainkokous käsitteli hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmän 29.8.2011 valmistunutta loppumietintöä ja siitä laadittua lausuntoehdotusta. Piispainkokous päätyi jatkamaan lausunnon valmistelua.

Piispainkokous käsitteli Valamon opiston koulutusta seurakuntapapistoa avustaville diakoneille ja papeille sekä niihin tehtäviin valmistautuville. Piispainkokous totesi, ettei koulutuksesta ja sen kursseista voi käyttää tutkinto-nimikettä.

Piispainkokous käsitteli yhteisiä periaatteita laulajaksi siunaamisessa ja totesi, että se on osa ortodoksisen kirkon perinnettä ja sitä voidaan käyttää Suomen ortodoksisessa kirkossa.

Piispainkokous antoi lausunnot kirkolliskokousaloitteista: Selvitystyön aloittaminen kirkkoamme koskevien muutostöiden edellä ja Suomen ortodoksisen kirkon pysymisestä Ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa.

Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan piispainkokouksen lausunto vuoden 2011 kirkolliskokoukselle

Kirkolliskokoukselle tehdyssä aloitteessa esitetään selvitystyön aloittamista kirkkoa koskevien mahdollisten kanonisen aseman muutosten varalta.

Aloitteessa esitetään, että kirkolliskokous keskustelee ja antaa tarvittaessa lausunnon Suomen ortodoksisessa kirkossa tulevaisuudessa kanonisoitavien pyhien ja muiden kanonista asemaa koskevien asioiden osalta sekä perustaa työryhmän piispainkokouksen avuksi asiantuntijoista koostuvan työryhmän taustaselvityksiä varten.

Kirkollishallitus on istunnossaan 31.8.2011 päättänyt pyytää aloitteesta piispainkokouksen lausunnon ja lähettää sen yhdessä aloitteen kanssa kirkolliskokouksen käsiteltäväksi.

Piispainkokous asetti kokouksessaan 31.5.2011 kalenterityöryhmän (pastori Sergius Colliander, ylidiakoni Jyrki Härkönen, nunna Kristoduli, nunna Ksenia, munkkidiakoni Serafim Seppälä) valmistelemaan ortodoksisen kirkkokalenterin uudistustyötä ja hyväksyi 11.10.2011 työryhmän laatiman työsuunnitelman.

Työryhmä valmistelee piispainkokouksen siunauksella Suomen kirkolle peruskalenterin eli menologionin, joka toimii pohjana vuosittaisen kirkkokalenterin valmistelussa. Laadittava suomenkielinen menologion sisältää mineassa mainitut pyhät sekä valikoidusti paikallisesti ja muuten merkittävät pyhät, juhlat ja tapahtumat sekä muut suomenkielisessä Synaksarionissa olevat pyhät.

Työryhmä kokoaa menologioniin myös luettelon Suomen ortodoksisen kirkon ja sisarkirkkojen uusista kanonisoinneista ja tekee piispainkokoukselle ehdotuksia mahdollisten kanonisointiprosessien käynnistämisestä.

Piispainkokous esittää, että vuoden 2011 kirkolliskokous käy tätä asiaa koskevan keskustelun yhdessä aloitteen 4 (Aloite Suomen ortodoksisen kirkon pysymisestä Ekumeenisen patriarkaatin kanonisessa alaisuudessa ja autokefaliaan pyrkivien neuvottelujen päättämisestä) käsittelyn yhteydessä.

Piispainkokous toteaa lausuntonaan, että aloitteessa 6 esitetyt toimet paikallisten pyhien mahdollisten kanonisointien osalta on jo valmisteilla ja esittää näin aloitteen hylkäämistä.

Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan piispainkokouksen lausunto vuoden 2011 kirkolliskokoukselle

Kirkolliskokoukselle tehdyssä aloitteessa esitetään Suomen ortodoksisen kirkon pysymistä Ekumeenisen patriarkaatin kanonisessa alaisuudessa. Aloitteessa esitetään, että piispainkokous ei jatkaisi kirkolliskokouksen 13.8.1980 tekemän päätöksen mukaisia neuvotteluja patriarkaatin kanssa Suomen ortodoksisen kirkon autokefaliasta.

Kirkollishallitus on istunnossaan 31.8.2011 päättänyt pyytää aloitteesta piispainkokouksen lausunnon ja lähettää sen yhdessä aloitteen kanssa kirkolliskokouksen käsiteltäväksi.

Historiallinen tausta

Ortodoksisuus tuli Suomeen suoraan Bysantista viikinkireittejä pitkin Venäjän halki. Ainakin 1200-luvulta Suomen ortodoksit olivat osa Venäjän kirkkoa aina 1900-luvun alkuun saakka.

Kysymys Suomen ortodoksisen kirkon kanonisesta asemasta on ollut esillä vuoden 1919 kirkolliskokouksesta lähtien. Suomen valtiollisen itsenäisyyden ja Venäjän ortodoksista kirkkoa vainoavien bolševikkien valtaannousun myötä kanoninen yhteys Suomen ortodoksien entiseen äitikirkkoon tuli mahdottomaksi.

Vaikka Venäjän kirkko myönsi Suomen kirkolle sisäisen itsenäisyyden eli autonomian vuonna 1921, katsoivat kirkon ja valtion johto välttämättömäksi etsiä kirkolle pysyvämpi kanoninen asema. Suomen ortodoksinen kirkko toivoi itsenäisyyttä eli autokefaliaa ja kääntyi asiassa vuonna 1923 Ekumeenisen patriarkaatin puoleen. Patriarkaatin pyhä synodi ei yhdessä patriarkka Meletios IV:n katsonut voivansa tuolloin myöntää autokefaliaa, mutta antoi Suomen kirkolle alaisuudessaan autonomisen aseman.

Toisen maailmansodan jälkeen uutta liikkumatilaa saanut Venäjän kirkko pyrki saamaan valtion tuella yhteyteensä vallankumouksen jälkeen irtaantuneet kirkot. Moskovan patriarkaatin aikomuksena oli saada myös Suomen ortodoksinen kirkko palaamaan osaksi Venäjän ortodoksista kirkkoa. Hanke ei edennyt, mutta kanoninen kriisi jatkui vuoteen 1957.

Autokefalia-asiaa käsiteltiin 13.8.1980 kirkolliskokouksessa, joka yhtyi yksimielisessä päätöksessään Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen yksimieliseen esitykseen jatkaa sopivaksi katsotulla tavalla samana vuonna aloitettuja keskusteluja autokefaliasta Ekumeenisen patriarkaatin kanssa.

Kävi kuitenkin selville, että Ekumeeninen patriarkaatti haluaa liittää kysymyksen Suomen kirkon autokefaliasta valmisteilla olevan kaikkia ortodoksisia kirkkoja koskevan Suuren ja Pyhän Synodin asialistalle.

Kirkon nykyinen kanoninen asema

Suomen ortodoksinen kirkko on kuluneina vuosikymmeninä ollut aktiivisesti mukana ortodoksisten kirkkojen välisessä yhteistyössä. Ortodoksisten kirkonjohtajien kokouksessa lokakuussa 2008 Konstantinopolissa tehtiin kuitenkin päätös, jonka mukaan ortodoksisten kirkkojen keskinäisiin kokouksiin ja teologisiin dialogeihin osallistuvat toistaiseksi vain autokefaliset kirkot.

Päätös merkitsi sitä, että Suomen ortodoksisen kirkon 1920-luvulta alkaen jatkuvasti vahvistunut osallistuminen ortodoksien yhteiseen keskusteluun ja päätöksentekoon päättyi. Päätös on sulkenut Suomen ortodoksisen kirkon myös kirkkojen välisten ekumeenisten dialogien ulkopuolelle.
Arkkipiispa ilmaisi kirjeitse patriarkka Bartolomeokselle maaliskuussa 2009 Suomen ortodoksisen kirkon tyytymättömyyden ortodoksisten kirkon johtajien päätökseen.

Patriarkka Bartolomeos on korostanut tapaamisissaan arkkipiispan kanssa sitä, että kysymys Suomen ja muiden lännen ortodoksisten kirkkojen kanonisesta asemasta koskien autokefaliaa on osa tulevan Suuren ja Pyhän Synodin kymmenestä asiakokonaisuudesta.

Suomessa kysymys kirkon kanonisen aseman muutoksesta nousi esille syksyllä 2010 hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmän välimietinnössä. Siinä pohdittiin erilaisia hallinnon keventämisen malleja, joista yksi oli mahdollisuus vähentää hiippakuntien määrää. Perinteisesti kolmea hiippakuntaa on pidetty autokefalian yhtenä edellytyksenä.

Kirkolliskokous teki marraskuussa 2010 hallinnon kehittämisen välimietinnöstä päätöksen, jossa autokefalia-asiasta todettiin seuraavaa:
”Kirkolliskokous käy alustavan keskustelun Suomen ortodoksisen kirkon asemasta vuoden 2011 aikana erillisessä kirkolliskokouksen seminaarissa, johon kutsutaan Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin edustaja. Koska kirkon autokefalia on kanoninen kysymys, mahdollisen autokefaliaa käsittelevän seminaarin valmistelu ja toteuttaminen tulee tapahtua elimellisessä yhteistyössä piispainkokouksen kanssa. Kirkollishallitus tuo asian vuoden 2011 kirkolliskokouksen käsiteltäväksi ortodoksisesta kirkosta annetun lain 20 §:n 2 momentin 1) kohdan nojalla. Sen jälkeen kirkolliskokous arvioi autokefaliahankkeen ajankohtaisuuden.”

Arkkipiispa tapasi ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen Konstantinopolissa 24.2.2011.
Tapaamisessa arkkipiispa myös informoi patriarkkaa Suomen kirkossa käynnissä olevasta hallinnonuudistuksesta sekä kirkolliskokouksen päätöksestä.

Patriarkka ilmaisi ymmärtävänsä Suomessa ortodoksien parissa olevat autokefalian puolesta ja vastaan olevat mielipiteet, mutta korosti, että päätöksen asiassa tekee Suomen äitikirkko eli Konstantinopoli. Patriarkan mukaan suuren ja pyhän synodin valmistelu on loppusuoralla, eikä Suomessa pidä nyt järjestää kirkolliskokoustasolla autokefalia-aiheista seminaaria. Patriarkka vetosi, että Suomen ortodoksit luottaisivat patriarkaatin harkintakykyyn tässä asiassa.
Suomeen palattuaan arkkipiispa Leo laati kirkolliskokousedustajille tiedotteen (9.3.2011) patriarkan kanssa käydyn neuvottelun tuloksista.

Lausunto

Suomen ortodoksinen kirkko mielletään ortodoksisten paikalliskirkkojen parissa edelleen yhdeksi dynaamisimmista ja lähetysnäyltään avoimimmista kirkoista. Huoli Suomen ortodoksisen kirkon vaikutusmahdollisuuksista ortodoksisten kirkkojen välisessä kanssakäymisessä on nostettu esille monissa kirkoissa. Suomen kirkon kehittyminen kohti autokefaliaa on noussut esille tapaamisissa niin Albanian, Jerusalemin, Kreikan, Kyproksen, Tšekin, kuin Ukrainankin kirkkojen päämiesten kanssa.

Kirkon strategian mukaan ”Suomen ortodoksinen kirkko on aktiivinen ja sitoutunut osa maailmanlaajuista ortodoksista yhteisöä”. Tässä globaalissa tilanteessa lännen demokratioissa toimivien ortodoksisten kirkkojen vaikutusmahdollisuudet koko ortodoksisen maailman kehitykseen ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Suuren ja Pyhän Synodin valmistelut ovat loppusuoralla. Suomessa mahdollisesti tehty päätös kirkon kanonista asemaa koskevien neuvottelujen lopettamisesta ei olisi edellä esitetyn historiallisen kehityksen valossa uskottavaa. Se vaikeuttaisi mahdollisesti myös koko Pyhän Synodin asialistan valmistelemista.

Piispainkokous toteaa lausuntonaan, että aloite Suomen ortodoksisen kirkon pysymisestä Ekumeenisen patriarkaatin kanonisessa alaisuudessa ja autokefaliaan pyrkivien neuvottelujen päättämisestä hylätään.

Näin ollen piispainkokous katsoo, että Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksen tulee aktiivisesti ja avoimella mielellä seurata Suuren ja Pyhän Synodin valmistelua ja tarvittaessa myönteisellä tavalla osallistua keskusteluun kirkkojemme kanonisen aseman kehittämisestä erityisesti läntisessä Euroopassa.

Tulostettava sivu