Hiippakunnan strategia

Etsivä, palveleva ja ylistävä jumalanpalvelusyhteisö

Oulun ortodoksisen hiippakunnan strategia 2012 – 2017

1. Strategiatyöskentelyn lähtökohdat

Suomen Ortodoksisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi marraskuussa 2009 ortodoksisen kirkon strategian vuosille 2010 -2015. Strategia pohjautuu ”Etsivä kirkko – Suomen ortodoksinen kirkko vuonna 2020” – mietintöön ja laajaan hiippakuntien, seurakuntien, järjestöjen ja muutamien muiden kirkollisten tahojen siitä antamiin lausuntoihin sekä palauteseminaariin. 

Kirkon strategian tavoitteena on saada kirkon toiminta vastaamaan selvemmin muuttuvan ajan haasteita. Jokaista seurakuntaa velvoitetaan tekemään oma visio ja strategiset linjaukset omista lähtökohdistaan kirkon vision ja strategisten linjausten pohjalta. Oulun ortodoksinen hiippakuntaneuvosto päätti laatia oman pohjoisen erikoisolosuhteita ja identiteettiä korostavan strategian, jolla jalkautetaan kirkon visio ja strategiset tavoitteet Pohjois-
Suomeen. Hiippakunnallinen strategia on valmisteltu työryhmässä ja sitä on työstetty hiippakunnan tulevaisuusseminaarissa sekä se on käynyt lausunnolla seurakunnissa. Kirkon strategian toteutumista arvioidaan vuosittain kirkolliskokouksessa.

Strategiatyöskentelyssä selvitetään, miten parhaalla mahdollisella tavalla kirkon pysyvää tehtävää voidaan toteuttaa nyt ja tulevaisuudessa. Kirkon toimintaympäristöön vaikuttaa nykyinen muuttuva, epävarmuustekijöiden leimaama maailma kaiken aikaa. Näihin muutoksiin kirkko joko yrittää sopeutua tai se voi yrittää vaikuttaa muutosten suuntaan. Kirkko ei voi suhtautua toimintaympäristönsä muutoksiin välinpitämättömästi. 

Strategiatyöskentelyn tavoitteista

Strategia ohjaa valmistautumaan tulevaisuuteen. Henkisesti ja hengellisesti, mutta myös taloudellisesti ja hallinnollisesti on pyrittävä kehittämään kirkkoa siten, että sen toiminta on pitkäjänteistä ja kestävää. Strategiassa tuodaan esiin miten kirkkoa halutaan kehittää ja mitkä ovat keskeisiä painotuksia tulevaisuuden kirkon elämässä.

Kirkon strategian on asettanut kirkon Herra, Jeesus Kristus: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28: 19 -20). Ortodoksisen kirkon pysyvä tehtävä on säilyttää, toteuttaa ja viedä eteenpäin sitä alkukirkon uskoa, jonka Kristus on apostoleilleen antanut ja jonka yleiset kirkolliskokoukset sittemmin ovat opillisesti määritelleet.

2. Kirkon perusarvot

Rakkaus

Rakkauden kaksoiskäsky (Mark. 12: 30 -31) luo pohjan kirkon opetukselle ja elämälle. Ihmisen todellinen elämä on mahdollinen vain yhteydessä Jumalaan, joka on rakkaus. Lähimmäisessä ihminen kohtaa Kristuksen. Rakkaus on velvoittavaa ja vastuullista. Pyhittäjä Silan Athosvuorelaisen sanojen mukaan ”rakkaus ei kestä, että yksikään sielu joutuisi kadotukseen”.

Totuus

Kristus sanoi ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6). Kristuksen kirkko ja sen opetus edustaa jäsenilleen totuutta, joka säilyy elävänä kirkon traditiossa.

Vapaus

Ihminen on luotu yksilöksi, jolla on vapaa tahto. Vapaus merkitsee valintoja ja vastuuta niistä. Jumala ei pakota ihmistä pelastukseen. Ihminen on syntiin taipuvainen, mutta Jumala ottaa katuvan armahtaen vastaan.

Yhteisöllisyys

Kirkko on yhteisö, joka toimii Pyhän Hengen johdatuksessa. Kristus on kirkon, ruumiinsa, pää. Kirkon jäsenet tulevat yhdeksi yhteisessä rukouksessa, jumalanpalveluksissa ja sakramenteissa. Yhteisöllisyys toteutuu myös yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa ihmisten välillä.

Luovuus

Jumala antoi kaltaisuutenaan ihmiselle kyvyn jatkaa luomistyötä. Langenneessa maailmassa ihmisen ja kaiken luodun olemassaolon päämäärä on palata Jumalan yhteyteen. Tälle perustuu kirkon toiminta. Luovuus on kilvoitusta, joka on ankaraa työtä niin oman itsensä kuin luomakunnankin eheyttämiseksi.

3. Toimintaympäristön muutokset ja haasteet hiippakunnalle ja seurakunnille 

Oulun ortodoksinen hiippakunta perustettiin vuonna 1980. Hengelliset juuret ulottuvat kuitenkin paljon kauemmas historiaan, yhteyksiin Novgorodiin ja sitä kautta Bysantista tulleeseen ortodoksisuuteen. Pyhittäjä Trifon Petsamolainen on nykyisen Oulun ortodoksisen hiippakunnan oma suojeluspyhä. Hiippakunnan alue kattaa laajan Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin sekä Savosta Kiuruveden. Viiden seurakunnan – Kajaanin, Kiuruveden, Lapin, Oulun ja Vaasan – väestö muodostui tuolloin pääasiassa Karjalasta ja Petsamosta viime sotien karkottamista siirtolaisista. Vaasan seurakunnan historia alkaa taas Suomen valtiollisen autonomian ajalta 1800-luvun toiselta puoliskolta. 

Taustaltaan kovinkin erilaisista seurakunnista on kehittynyt toimiva vuorovaikutteinen kokonaisuus. Tänä päivänä ortodoksisen kirkon läsnäolo, näkyvyys ja toiminta Pohjois-Suomessa on aivan eri tasolla kuin ennen oman hiippakunnan perustamista. Hiippakunnan piispojen aktiiviset, aloitteelliset yhteydet alueen keskeisiin hallinnon, kulttuurin ja hengellisen työn vastuunkantajiin ja toteuttajiin 1980-luvulta alkaen ovat kantaneet runsasta hedelmää. Hiippakunnalle on muodostunut omaleimainen, laaja-alainen, mutta samalla kodinomainen profiili ja identiteetti. Hiippakunnan toiminta on tukenut ja vahvistanut nykyistä yhteistä ”pohjoinen ulottuvuus” -ajattelua ja sen kasvavaa merkitystä koko Pohjois-Suomen asukkaiden hyvinvoinnin edistäjänä. Tämä on aktivoinut myös seurakuntia ja niiden työntekijöitä kehittämään teologista, ammatillista ja kulttuurista osaamistaan, avautumaan yhteiskuntaan sekä rakentamaan yhteyksiä perinteisestä seurakuntatyöstä ulospäin ekumeenista työtä vahvistaen. Hiippakunta on läsnä ja toimii laaja-alaisesti pohjoissuomalaisten ihmisten elämän todellisuudessa. 

Omaleimaiset seurakunnat mahdollistajina 

Oulun ortodoksisen hiippakunnan seurakunnat muodostavat tällä hetkellä elävän, monimuotoisen kokonaisuuden. Yhteisen strategian tarkoituksena on säilyttää ja kehittää seurakuntien hyvää yhteishenkeä ja -toimintaa sekä jäsenten aktiivisuutta myös tulevaisuuden tarpeiden kannalta. Hiippakunnan työtä johtaa, ohjaa ja koordinoi hiippakunnan piispa, isä esipaimen ja kaitsija, hiippakuntakeskuksen työntekijöiden avustamana. 

Kajaanin seurakunta

  • Vahvuudet: sitoutuneisuus, seurakunnan yhtenäisyys ja arvostettu asema toiminta-alueella 
  • Haasteet: maakunnan laskeva väestökehitys

Kiuruveden seurakunta

  • Vahvuudet: seurakuntalaisten aktiivisuus
  • Haasteet: seurakunnan jäsenten vähäinen määrä, heikkenevä talous ja hallinnolliset uudelleen järjestelyt

Lapin seurakunta

  • Vahvuudet: aito monikulttuurisuus ja -kielisyys, Rovaniemen Petsamo-salin tarjoamat monipuoliset mahdollisuudet toiminnan laajentamiseen
  • Haasteet: nuorten alueelta poismuutto, väestön vanheneva ikärakenne

Oulun seurakunta

  • Vahvuudet: seurakunnan kasvava jäsenmäärä ja edullinen ikärakenne, ajanmukaiset toimitilat, uusi seurakuntakeskus
  • Haasteet: laaja alue, henkilöstön jaksaminen

Vaasan seurakunta

  • Vahvuudet: monikulttuurisuus, seurakunnan aktiivinen toiminta, sitoutuneet vapaaehtoistyön-tekijät
  • Haasteet: etsivä työ

4. Visio

  • Etsivä, palveleva ja ylistävä jumalanpalvelusyhteisö. 
  • Hiippakunta ja sen seurakunnat osallistuvat aktiivisesti ja avoimesti yhteiskunnan elämään ja ekumeeniseen työhön.

5. Tavoitteet vuosille 2012 -2017

5.1 Aktiivinen jumalanpalveluselämä ja ortodoksinen identiteetti vahvistuvat

Hiippakunnan ja sen seurakuntien elämä rakentuu monipuolisen jumalanpalveluselämän ympärille, jonka keskuksena on eukaristia. Seurakuntien tehtävänä on palvella jäsenistöään. Jokainen seurakuntalainen halutaan tavoittaa kirkon elävään yhteyteen. 

Tämän toteuttamisessa on tärkeää

  • monipuolisen jumalanpalveluselämän vaaliminen
  • eukaristisen kasvatuksen ja opetuksen syventäminen (kirkollinen perhetyö, varhaiskasvatus ja uskonnonopetus)
  • piispan säännölliset vierailut seurakuntiin ja keskinäisen yhteistoiminnan lisääminen
  • rukouksen elvyttäminen ja vaaliminen
  • kirkkolaulutradition uudistaminen
  • vapaaehtoisuuteen perustuvan pyhäkkökeskeisen toiminnan kehittäminen
  • yhdyshenkilöverkoston rakentaminen sekä ortodoksimaallikoista että maahanmuuttajista
  • seurakuntalaisten palveleminen toisella kotimaisella kielellä ja mahdollisuuksien mukaan myös muilla vähemmistökielillä, esimerkiksi koltan kielellä
  • praasniekkatapahtumien järjestäminen kolttakulttuurin ja vienankarjalaisen kulttuurin ylläpitämiseksi
  • kansainvälisyyden vahvistaminen (Barentsin alue, Murmanskin alue, Ruotsi ja Vienan Karjala)
  • ekumeenisen työn vahvistaminen
  • aktiivinen tiedottaminen
  • yhteistyön vahvistaminen kuntapäättäjiin ja muihin toimijoihin
  • kulttuuriyhteistyön lisääminen.

5.2 Diakonia, eettinen vastuullisuus ja lähetystyö lisääntyvät

Hiippakunnan ja sen seurakuntien elämää on lähimmäiseen kohdistuva hengellinen ja sielunhoidollinen huolenpito sekä lahjaksi saamamme hyvän jakaminen eteenpäin. Tätä edesauttaa, kun 

  • lähimmäispalvelu ja lähetystyö nostetaan keskiöön
  • etsivä työ lisääntyy
  • paikallisyhteisöjen yhteisöllisyyttä vahvistetaan 
  • vapaaehtoistyöntekijöiden jaksamista tuetaan
  • suunnitelmallista lasten ja nuorten kerho- ja leiritoimintaa, aikuisten ja maahanmuuttajien opinto- ja lähetyspiirejä, ikääntyneiden päivätoimintaa ja kirkkoon liittyvien katekumeeniopetusta kehitetään
  • seurakuntalaisten aktiivista jumalanpalvelus- ja rukouselämää vahvistetaan
  • aineellista ja hengellistä apua annetaan eniten tarvitseville ja syrjäytyneille.

5.3 Toimiva ja osaava työyhteisö jaksaa hyvin

Hiippakunnan ja sen seurakuntien työntekijät, luottamushenkilöt ja vapaaehtoistyöntekijät ovat osaavia ja sitoutuneita ja heidän työtään arvostetaan. Tämän toteutuminen edellyttää, että

  • työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja vapaaehtoistyöntekijöiden osaamista ja sitoutumista vahvistetaan
  • hiippakunnan piispan johdolla järjestetään säännölliset tapaamiset seurakuntien ja niissä toimivien ihmisten kesken (hiippakuntapäivät, hiippakuntaneuvoston kokoukset)
  • työyhteisöjen toiminta on tuloksellista ja läpinäkyvää
  • työntekijöille järjestetään suunnitelmallista ja säännöllistä ammattitaitoa ylläpitävää koulutusta ja työnohjausta sekä tuetaan työssä jaksamista
  • jokaisella työntekijällä on esimiehen tuki ja kilpailukykyinen palkka 
  • hyvä johtaminen toteutuu kirkon eri toimijoiden, kirkollishallituksen, hiippakunnan ja seurakuntien yhteistyönä
  • kirkkoherrojen teologista ja muuta ammatillista osaamista ylläpidetään ja kehitetään sekä järjestetään vuosittaisia opintomatkoja 
  • kanttoreiden ja uskonnonopettajien ammatillisesta kouluttautumisesta huolehditaan
  • hiippakunnan alueella toimivan matkapapiston (sisältää maahanmuuttotyön) ja eläkkeellä olevan papiston kirkollinen koulutus ja osaaminen varmistetaan
  • papiston, kanttorien ja kirkon muiden työntekijöiden loma- ja vapaa-aikajärjestelyistä huolehditaan
  • seurakuntalaisille ja seurakuntien luottamushenkilöille järjestetään säännöllisesti kirkollista opetusta ja koulutusta
  • Valamon kansanopisto toimii keskeisenä koulutuskeskuksena
  • sähköisten työtapojen käyttöönottoa lisätään, työntekijät perehdytetään ja koulutetaan järjestelmien käyttöön.

5.4 Tavoitteellinen ja kestävä taloudellinen pohja varmistetaan

Hiippakunnan ja sen seurakuntien toimintaa ohjaavat kirkon työnäky ja tavoitteet, joihin pyritään eettisesti, taloudellisesti ja hallinnollisesti kestävän toiminnan kautta. Tämä toteutuu, kun

  • hiippakunnan ja seurakuntien nykyinen toiminnan taso säilytetään
  • kirkon tuloverokertymä turvataan korottamalla veroprosenttia ja lisätään talouden ennakointia sekä vaihtoehtoisten rahoitusmuotojen käyttöä
  • olemassa olevat resurssit suunnataan toiminnan sisällön kehittämiseen, ei rakenteisiin
  • Kiuruveden seurakunnan tulevaisuus selkiytetään
  • oman toimen ohella (oto) toimivia, sekä eläkkeellä olevia pappeja ja kanttoreita kannustetaan aktiiviseen jumalanpalveluselämään.

6. Kirkon yhteiset tulevaisuuden haasteet 

Kirkon historiassa elämme vaihetta, jossa kaikessa toiminnassa tulee ottaa huomioon maailmanlaajuinen näköala. Maailman kattavuus tarkoittaa kehitystä, jossa yhteiskunta ja sen mukana myös kirkko nyt toimii. Meille on tullut tavaksi ajatella, että omat näkemyksemme ja ajatuksemme maailmanmenosta koskevat vain meitä omassa maassamme asuvia. Mutta onko todella näin? 

Nämä haasteet konkretisoituvat seuraavissa tulevaisuuden koetinkivissä:

  1. Tiedotusvälineet, radio, televisio, internet ja sosiaalinen media luovat ulkoisen keinomaailman ja tarjoavat sisällöt mielikuvitukselle, myyteille sekä yleensä henkiset virikkeet ja päivän puheenaiheet. Tämä on ortodoksisen kirkon opetuksen ja kokemuksen perusteella kyseenalaistettava ja selvitettävä. 
  2. Yhteiskunnan pirstaloituminen ja asioiden polarisoituminen pakottavat syventymään kysymykseen Jumalan ykseydestä sekä selvittämään uudelleen suhdettamme moniarvoisen yhteiskunnan mahdollisuuksiin ja ongelmiin erityisesti kirkon yhteiskunnallisen roolin sekä perhe-etiikan kannalta.
  3. Perinteisten perhemallien häviäminen, avioerot ja yksinhuoltajuus tuovat uusia haasteita kirkolle ja seurakuntatyöhön. Seka-avioliitoissa ortodoksisen identiteetin säilyttäminen vaatii kirkolta tukea yksilöille.
  4. Ihmisten yksinäisyys, syrjäytyminen, päihteet ja mielenterveysongelmat edellyttävät erityisesti diakoniatyöhön vahvempaa resursointia.
  5. Taloudellisten resurssien rajallisuus pakottaa miettimään läpi talousrakenteet kirkon työn kannalta sekä etsimään vaihtoehtoisia rahoitusmuotoja.
  6. Maailmankaikkeuden ymmärtäminen nähdään ensiluokan teologisena haasteena, jonka käsittelyyn osallistutaan, esimerkiksi teologisten seminaarien kautta. 

Samat kysymykset koskevat myös muita ortodoksisia paikalliskirkkoja, koko yleistä ortodoksista kirkkoa sekä muita kristillisiä kirkkoja. Näitä tulevaisuuden haasteita on selviteltävä myös Oulun ortodoksisen hiippakunnan tasolla ja yhteisesti koko kirkon tasolla sekä kotimaassa että kansainvälisesti.