Tuhlaajapojan sunnuntai 12. helmikuuta

Tulevana sunnuntaina kuulemme kirkoissa luettavan vertauksen tuhlaajapojasta (Luuk 15:11-32). Tuhlaajapoika sai isältään perinnön ja matkusti kaukaiseen maahan. Siellä hän kulutti turhuuteen ja maallisiin nautintoihin koko omaisuutensa. Tajuttuaan menetyksensä tuhlaaja päätti pyrkiä takaisin isänsä kotiin.

Kirkon tulkinnan mukaan meistä jokainen on omassa elämässään kuin vertauksen tuhlaajapoika. Olemme saaneet Jumalalta mittaamattoman arvokkaan perinnön: ainutkertaisen elämämme. Olemme kuitenkin tuhlanneet elämämme turhuuteen maallisia nautintoja tavoitellen, palvelemalla luotua Luojan sijasta. Tuhlaajapojan tavoin meidänkin tulisi syvällisesti ymmärtää, että olemme eksyneet kauas oikeasta kodistamme Jumalan luota. Tämä tosiasia meidän on tunnustettava itseämme koskevaksi, jotta voimme palata takaisin todelliseen elämään ja yhteyden iloon Jumalan kanssa.

Kaipauksesta ja paluusta kertoo myös tänä sunnuntaina ensimmäistä kertaa vigiliapalveluksessa laulettava psalmi 137: ”Baabelin virtain vierillä me istuimme ja itkimme, kun muistelimme Siionia. Kuinka voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla.

Juutalaiset lauloivat tätä koti-ikäväntäyteistä psalmia ollessaan Babylonin vankeudessa. Siitä on tullut ikuisiksi ajoiksi sellaisen ihmisen laulu, joka huomaa eronsa Jumalasta. Huomatessaan sen hän ei voi enää koskaan olla täysin tyytyväinen tässä langenneessa maailmassa, sillä todelliselta kutsumukseltaan ihminen on pyhiinvaeltaja kohti Täydellistä. Se ilmaisee, että suuri paasto itse on pyhiinvaellusmatka ja katumus – takaisinpaluu.

Mitä paluu Jumalan luo käytännössä tarkoittaa? Jos haluamme palata vieraalta maalta takaisin, meidän tulee ryhtyä kitkemään Jumalan tahdon vastaisia asioita pois sisimmästämme. Himot ja synnit eli Jumalan tahdon vastaiset teot syntyvät sisimmässämme ajatuksina. Himot on torjuttava heti vastasyntyneinä, koska muuten ne kasvavat teoiksi ja lopulta synnilliset tottumukset orjuuttavat koko elämämme. Paastossa ryhdymme torjumaan pahoja ajatuksia, jolloin sydämemme ja koko elämämme vähitellen puhdistuu ja vapaudumme meitä orjuuttavista paheista.

Pyhä abba Dorotheos Gazalainen (505–565) opettaa käytännönläheisesti:

Munkkivanhus sanoi oppilaalleen: ”Kiskopa tuo sypressi ylös maasta.” Puu oli aivan pieni, ja veli sai sen nousemaan heti yhdellä kädellä nykäisten. Vanhus osoitti isompaa, ja sen veli sai nousemaan vasta pitkän ponnistelun jälkeen. Sitten vanhus osoitti hänelle sitäkin isomman puun. Veli ponnisteli hikipäin, mutta ei saanut sitä liikahtamaankaan. Vanhus käski toisen veljen auttamaan, ja yhteisvoimin veljet sitten saivat puun irtoamaan. Silloin vanhus sanoi: ”Kas näin on laita myös himojen, veljet. Pieninä, vastasyntyneinä ne voi vaivatta kiskoa irti, jos vain haluaa. Mutta jos ne jättää vaille huomiota, ne vahvistuvat. Lopulta ne juurtuvat meihin niin syvälle, ettemme vaivaa nähdenkään saa niitä kiskotuksi irti, paitsi jos saamme apua pyhiltä, jotka Jumala on asettanut meitä auttamaan.

Saman opetuksen ilmaisee myös profeetta psalmin 137 sanoilla: ”Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt! Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon” eli autuas se, joka ei anna pahoille ajatuksille tilaa kasvaa ja saada aikaan pahaa, vaan tarttuu niihin nopeasti heti alussa, kun ne vielä ovat ”pieniä lapsia”, murskaa ne kallioon, joka on Kristus, ja siten Kristukseen turvaten tuhoaa ne.

Psalmit ja Vanha testamentti yleensäkin kertovat Jumalan valitun kansan taistelusta vihollisia vastaan. Kirkon jäseninä muodostamme Uuden Israelin. Meidän tehtävämme on voittaa viholliskansojen sijasta omat himomme, jotka rehottavat sisimmässämme. Tästä syystä Kirkko tulkitse Vanhan testamentin kertomusten kuvaavan hengellisesti ja vertauskuvallisesti kristityn taistelua omia paheitaan vastaan. Kristittyinä emme siis pyri murskaamaan kallioon ihmisiä vaan lyömme Kristus-kallioon omat synnilliset ajatuksemme rukoilemalla sydämessämme lakkaamatta Jeesuksen rukousta: ”Herra, Jeesus Kristus, armahda minua.”

Pastori Petri Hakonen

10.2.2017

Tulostettava sivu