Kirkkolaulu

Ortodoksinen kirkko on laulava kirkko. Kirkon jumalanpalveluksia hallitsee aina laulava ihmisääni, sillä lähes kaikki palveluksissa kuultavat tekstit lauletaan tai luetaan laulaen eli resitoiden. Soittimia ei käytetä, sillä ortodoksisessa jumalanpalveluksessa musiikki on sanan palveluksessa. Kirkkoveisut ovat toisin sanoen laulettua rukousta ja soivaa uskonoppia.

Resitatiivista lukutapaa käyttävät jumalanpalveluksessa sekä papit, diakonit että lukijat. Papisto käyttää resitatiivista lukutapaa käytännössä koko palveluksen ajan mahdollista opetuspuhetta eli saarnaa lukuun ottamatta. Lukijat käyttävät resitatiivia esimerkiksi hetkipalveluksia ja Raamatun tekstejä lukiessaan. Lukijoina toimivat usein kanttorit, mutta lukijana voivat palvella myös tehtävään perehtyneen maallikot – sekä miehet että naiset. Resitatiivinen lukutapa auttaa lukijaa lukemaan tekstit niin, että niihin ei synny lukijakohtaisia painotuksia tai tulkintoja. Resitatiivin etuna on myös sen hyvä kuuluvuus.

Varsinaisesta kirkkolaulusta vastaavat kanttorin johdolla ortodoksiseen kirkkomusiikkiin perehtyneet laulajat, joille kirkossa laulaminen on vapaaehtoinen palvelutehtävä. Tarpeen vaatiessa kanttori voi laulaa palveluksen yksinkin, mutta useimmissa pyhäköissä on tasokkaaseen kirkkolauluun kykenevä kuoro.

Ortodoksinen kirkkolaulu on joko bysanttilaisen perinteen mukaista yksiäänistä laulua tai venäläisvaikutteista moniäänistä kirkkolaulua. Historiallisista syistä jälkimmäinen on ollut Suomessa yleisempää, mutta viime aikoina kiinnostus yksiäänistä laulua kohtaan on ollut kasvussa.

Suuri osa Suomen ortodoksisen kirkon käytössä olevasta kirkkomusiikista koostuu edelleen vanhoista venäläisistä kirkkomelodioista ja suomeksi sovitetuista venäläissäveltäjien teoksista. Suomenkielistä ortodoksista kirkkomusiikkia on kuitenkin sävelletty jo 1900-luvun alusta lähtien. Nykyisin Suomessa työskentelee useita aktiivisia kirkkomusiikin säveltäjiä.

Tulostettava sivu