23.6.2017

Sävelmä
1. säv.
Paasto
Paastopäivä

m:t Agrippina (+ 262), Paula, Bassa ja Agathonika (+ 200-l.)

Epistola
Room. 9:6–19

Room. 9:6–18

Room. 9:6–18

6 Jumalan sana ei ole voinut raueta tyhjiin. Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin, 7 eivätkä kaikki Abrahamin jälkeläiset ole oikeita Abrahamin lapsia. Onhan sanottu: "Vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi." 8 Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset. 9 Lupaus kuului näin: "Ensi vuonna samaan aikaan palaan sinun luoksesi, ja silloin Saaralla on poika." 10 Eikä tämä ollut ainoa kerta. Rebekan pojilla oli yksi ja sama isä, meidän kantaisämme Iisak. 11 -- 12 Jo ennen kaksospoikien syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa, Jumala sanoi Rebekalle: "Vanhempi on palveleva nuorempaa." Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon. 13 Onhan kirjoitettu: "Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin." 14 Mitä me tähän sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen? Ei suinkaan. 15 Hän sanoo Moosekselle: "Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon." 16 Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. 17 Kirjoituksissa sanotaan faraolle: "Sen vuoksi minä korotin sinut, että sinun kohtalossasi osoittaisin voimani ja että minun nimeäni julistettaisiin koko maailmassa." 18 Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.

Matt. 10:32–36, 11:1

23.6.2017

Matt. 10:32–36, 11:1

Herra sanoi opetuslapsilleen: 32 "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. 33 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa. 34 "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. 35 Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. 36 Viholliset ovat oman talon väkeä. 11:1 Annettuaan kaikki nämä ohjeet kahdelletoista opetuslapselleen Jeesus lähti muihin sen seudun kaupunkeihin opettamaan ja julistamaan.

Päivän synaksario

Pyhä neitsytmarttyyri Agrippina ja hänen kilvoittelutoverinsa Paula, Bassa ja Agathonike

Pyhä Kristuksen marttyyri Agrippina syntyi ja kasvoi Roomassa ylhäisöperheen tyttärenä. Jo nuorena hän omistautui Jumalalle ja oli kuin kukkiva puutarha, joka hyveittensä tuoksulla toi uskovaisten mieleen paratiisin ihanuuden. Hän innosti heitä luopumaan himoista ja valitsemaan puhtauden ja neitseellisyyden tien. Suuri määrä nuoria tyttöjä ja vanhempiakin naisia tahtoi jakaa hänen elämäntapansa.

Agrippinan hyveiden loiste herätti kuitenkin kateutta ja vihaa pakanoissa, ja Valerianuksen vainon aikana vuonna 275 he kavalsivat hänet viranomaisille. Häntä syytettiin avioliittoinstituution vastustamisesta ja petollisesta vaikutuksesta nuoriin tyttöihin. Kristuksen morsian vastasi, ettei ollut johtanut ketään väärille teille vaan Jumalan eteen. Hänen edustamansa neitseellisyys ei tähdännyt yhteiskunnan romahduttamiseen, vaan yhteyteen Vapahtajan kanssa, joka oli syntynyt tähän maailmaan Neitseestä. Vielä hän lisäsi, että hän itse antautuisi mielellään marttyyrikilvoitukseen rakkaudesta taivaalliseen Ylkäänsä. Kun pakanat löivät häntä suulle, hän pysyi vaiti.

Lopulta Agrippina riisuttiin alasti ja häntä lyötiin raipoilla niin, että hänen verensä punasi maan. Enkelin vahvistamana hänen haavansa parantuivat, ja hän joutui vielä uudestaan tuomioistuimen eteen. Uudessa kidutuksessa hän antoi sielunsa Jumalan haltuun ja siirtyi kruunattuna taivaaseen.

Agrippinan läheisimmät ystävät ja hengelliset sisaret Bassa, Paula ja Agathonike olivat henkensä vaarantaen seuranneet hänen oikeudenkäyntiään. Myöhemmin he saivat haltuunsa hänen ruumiinsa, joka oli heitetty pellolle koirien syötäväksi. Neidot lähtivät pakoon ja päätyivät Sisiliaan. Kristuksen morsiamen ruumiin he hautasivat paikkaan nimeltä Menes. Sinne rakennettiin kirkko hänen kunniakseen.

Agrippinan läsnäolo ajoi saaren asukkaiden epäjumalina palvomat demonit pois, ja he vapautuivat eksytyksen pimeydestä. Kun saraseenimerirosvot yrittivät hyökätä kirkkoon, he putosivat hengettöminä maahan nähtyään ilmestyksen, jossa kultainen kyyhky kantoi ristiä. Monet spitaaliset ja muut sairaat, jotka tulivat kunnioittamaan pyhän Agrippinan pyhäinjäännöksiä, parantuivat vaivoistaan. 1000-luvulla hänen reliikkejään siirrettiin Konstantinopoliin.

Pyhä pappismarttyyri Aristokles ja marttyyrit diakoni Demetrianos ja lukija Athanasios

Pyhä marttyyri Aristokles oli kotoisin Kyprokselta Tamassoksen kaupungista, jossa hän toimi pappina. Kun kristittyjä alettiin vainota keisari Diocletianuksen aikana, Aristokles piiloutui kallioluolaan. Kerran rukoillessaan luolassa hän näki aurinkoa kirkkaamman valon ja kuuli äänen, joka kehotti häntä menemään Salamikseen[1], joka oli Kyproksen tuolloinen pääkaupunki. Siellä häntä odottaisi voittoisa marttyyrikilvoitus.

Matkalla Aristokles saapui Ledraan ja poikkesi siellä Kyproksen apostolille pyhälle Barnabakselle omistettuun kirkkoon. Kirkon diakoni Demetrianos ja lukija Athanasios ottivat hänet lämpimästi ja vieraanvaraisesti vastaan. Kun he saivat kuulla syyn, miksi hän oli menossa Salamikseen, heidätkin valtasi pyhä innostus ja he päättivät lähteä hänen mukaansa.

Salamiksessa he kaikki kolme jäivät seisomaan korkealle paikalle, niin että kaikki kaupungissa saattoivat nähdä heidät. Maaherra kutsui heidät eteensä ja sai heiltä itseltään kuulla, että he ovat kristittyjä. Hän lähetti heidät vankilaan, jossa he kohtasivat pyhän Filoneideksen (17.6.), Kurionin piispan.

Pyhää Aristoklesta kidutettiin ensimmäisenä ja sen jälkeen hänet mestattiin. Demetrianos ja Athanasios eivät pelästyneet vaan saivat lisää innoitusta uskonveljensä kärsimyksistä. He kestivät valittamatta kaikki kidutukset, joita maaherra keksi heille. Kun heitä oli poltettu hiilirautojen päällä, heidät mestattiin. Tämä tapahtui 300-luvun alkuvuosina.


[1] Arabit hävittivät kaupungin 600-luvulla. Se sijaitsee nykyään Turkin valtaaman Pohjois-Kyproksen puolella noin 6 km Famagustan (Ammokhostos) pohjoispuolella.

Pyhittäjä-äiti Etheldreda, Elyn abbedissa

Pyhittäjä-äiti Etheldreda (Aethelthryth, Audrey) syntyi Itä-Anglian kuninkaan tyttärenä Exningissä Suffolkissa. Vanhempiensa painostuksesta hän meni hyvin nuorena naimisiin Tonbertin kanssa, mutta ei harjoittanut hänen kanssaan avioelämää. Kolmen vuoden kuluttua Etheldreda jäi leskeksi ja muutti Elyn saarelle, jonka oli aiemmin saanut lahjaksi. Siellä hän vietti kaikessa hiljaisuudessa eristäytynyttä rukouselämää viiden vuoden ajan. Sukulaisten painostuksesta hän solmi uuden avioliiton Pohjois-Umbrian kuninkaan pojan Egfridin kanssa, joka oli vasta lapsi ja tyytyi elämään vaimonsa kanssa kuin veli ja sisar, mutta aikuisena Egfridistä tuli mahtava kuningas, joka vaati, että Etheldredasta tulisi todella hänen vaimonsa.

Etheldreda kieltäytyi, sillä hän oli jo kauan sitten tehnyt neitsyyslupauksen Jumalalle. Molemmat vetosivat Yorkin piispa Wilfridiin, jolle Egfrid lupasi lahjojakin, jos hän saisi Etheldredan suostumaan, mutta Wilfrid oli vaimon puolella ja neuvoi tätä vetäytymään Coldinghamin luostariin, missä Egfridin täti Ebba vihki hänet nunnaksi.

Vuotta myöhemmin Etheldreda palasi Elyn saarelle ja perusti sinne noin vuonna 672 kaksoisluostarin, jonka johtajana hän palveli kuolemaansa asti. Hän vietti hyvin ankaraa elämää, söi vain kerran päivässä, paitsi juhlina tai sairaana ollessaan. Hän piti karkeita villavaatteita, kun toisten vaatteet olivat puuvillaa. Etheldreda vietti yöt kirkossa rukoilemassa. Hänellä oli profetian lahja, ja hän ennusti ruttoepidemian tulon ja sen, kuinka monta sisariston jäsentä siihen menehtyisi. Samaan ruttoon kuoli Etheldreda itsekin 23.6.679.

Pyhän Etheldredan jäännökset löydettiin 16 vuotta myöhemmin maatumattomina. Hänen haudallaan tapahtui reliikkien kautta monia ihmeitä. Hänestä tuli yksi suosituimmista naispyhistä, sillä hänelle on omistettu lukuisia kirkkoja Englannissa.

Pyhittäjä Niketas

Pyhittäjä Niketas syntyi 1000-luvun alussa hurskaaseen ja varakkaaseen perheeseen Boiotian Thebassa Kreikassa. Hänen kastepäivänään Pyhä Henki ilmestyi lapsen ylle kyyhkysen muodossa osoittamaan Jumalan suosiota häntä kohtaan. Viisivuotiaana hänet annettiin mestarien oppiin, ja hän edistyi nopeasti sekä opinnoissaan että evankeliumin hyveissä. Hänen sielunsa puhtaus ja nöyryys vetivät kaikkia muita oppilaita hänen puoleensa.

Koska vanhemmat eivät halunneet Niketaksen menevän luostariin, hän pakeni 16-vuotiaana salaa yhdessä veljensä kanssa Teoklitoksen luostariin, jossa hänet pian vihittiinkin munkiksi. Hän vietti esikuvallista askeettista elämää ja toivoi voivansa täydellisesti keskittyä rukoukseen yksinäisyydessä. Eräänä yönä enkeli ilmestyi luostarin igumenille ja toi hänelle sanan, ettei hänen pitäisi hillitä nuoren munkin innostusta. Aamulla igumeni antoi Niketakselle siunauksen elää erakkona. Yhdessä veljensä kanssa Niketas lähti etsimään sopivaa paikkaa.

Helikonin vuoren juurelta Niketas löysi luolan, johon hän asettui asumaan ja kilvoitteli siellä rohkeasti Jumala ainoana todistajanaan. Lopulta tieto hänen hyveistään levisi seudulla. Jotkut hänen luonaan käyneistä vieraista halusivat jäädä viettämään enkelielämää hänen johdatuksellaan. Niketas ohjasi heitä viisaasti hyveiden polulla. Hän oli rakentanut luolaan kirkon, mutta yhteisö kaipasi täydellisempää liturgista elämää, joten Niketas vihittiin papiksi. Hän vietti tuntikausia maahan kumartuneena rukoillen kirkon takaosassa päivin ja öin. Hän myös vietti öitä rukouksessa käveleskellen vuorilla, jotta pysyisi hereillä, ja aamulla hän meni veljestön kanssa kirkkoon. Muuten Niketas lähti luostarista vain jos se oli välttämätöntä.

Niketas eli äärimmäisessä köyhyydessä. Hänellä ei ollut edes toista viittaa. Niketas jätti kaiken huolen ruoasta ja vaatteista jumalallisen kaitselmuksen käsiin. Hänen työnsä oli odottaa joka hetki Herran toista tulemista ja etsiä keinoja palvella Häntä. Jos joku vieras toi ruokaa, hän maistoi sitä hiukan, mutta kun hän oli taas yksin, hän söi vain kuivaa leipää ja joi vähän vettä. Suuren paaston aikana Niketas salli itselleen tämänkin laihan ravinnon vain lauantaisin ja sunnuntaisin ja paastosi muut päivät täydellisesti, mutta jos hänellä kävi vieraita, hän söi mitä he toivat.

Niketas pystyi käsittelemään villieläimiä, joita hän ruokki kädestään. Hänen kasvonsa olivat miellyttävän näköiset, iloiset ja aina täynnä armoa. Niketas ammensi Raamatusta ja erämaaisien viisaudesta sanoja, jotka olivat hunajaa makeampia ja toisinaan taas saivat kuulijat kyynelehtimään omantunnon tuskissa. Oppilaitaan hän opetti torjumaan pahat ajatukset heti alkuunsa. Niketaksen luokse riensi piispoja, pappeja, munkkeja ja maallikoita läheltä ja kaukaa. Jokaiselle hän löysi lohdutuksen tai kehotuksen sanan. Paaston, rukouksen ja öljyllä voitelun avulla hän paransi sairaita ja karkotti demoneja.

Kerran Niketas kävi eräässä lähiseudun luostarissa, jonka johtaja oli unohtanut hengelliset velvollisuutensa joutuessaan keskittymään aineellisiin huoliin ja vähitellen vetänyt veljestönkin samalle tasolle. Niketas kehotti heitä etsimään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin heille annetaan kaikki muukin. Kun munkit palasivat pelloilta, ruokasalin pöydät notkuivat ruokalajeista, joita tässä maailmassa ei tunneta. Kun he olivat syöneet, he keräsivät tähteet ja jakoivat niitä vielä vuosikausia lääkkeeksi sairaille.

Lähikylän pappi Teodoros kävi usein Niketaksen luona keskustelemassa hengellisistä asioista. Kerran se kesti niin myöhään, että Teodoroksen oli yövyttävä luostarissa. Yöllä Teodoros näki yliluonnollisen valon Niketaksen keljasta loistavan joka suuntaan. Kun hän meni lähemmäksi, hän näki Niketaksen molemmin puolin kaksi enkeliä, jotka suojelivat häntä siivillään. Kun Niketas nousi vuoteeltaan ja kohotti kätensä taivasta kohden, hänet kohotettiin maasta ja hänen kasvonsa loistivat valosta. Monien muiden ihmeiden jälkeen pyhittäjä Niketas nukkui pois rauhassa 23.6.1079.

Pyhittäjät Gregorios ja Daniel sekä pappi Teodoros

Pyhittäjä Niketaksen oppilaista kolmea muistellaan pyhien joukossa. He ovat edellä mainittu pappi Teodoros, pyhittäjä Daniel ja pyhittäjä Gregorios. Jälkimmäisen yhteydestä Niketakseen ei tosin ole säilynyt tietoja.

Pyhittäjä Daniel oli kotoisin Patrakselta. Hän omisti elämänsä kieltäymyksille ja rukoukselle ja sai Jumalalta sellaisen armeliaisuuden lahjan, että osoitti vieraanvaraisuutta niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Niketaksen kanssa he saattoivat puhua tuntikausia kilvoittelusta askeesissa ja Jumalan armosta. Täynnä armoa hän antoi sielunsa Jumalan käsiin.

Pyhittäjä Gregorios syntyi Spartan seudulla ylhäiseen perheeseen. Hurskas pappi opetti hänet lukemaan Raamatun avulla. Kuusitoistavuotiaana hän karkasi kotoaan ja liittyi munkkien ryhmään, joka oli menossa pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Hänet vihittiin munkiksi Roomassa, ja vietettyään siellä askeettista elämää hän palasi Pyhälle maalle ja vaelsi Vähän-Aasian, Nikean, Traakian, Makedonian ja Thessalian pyhillä paikoilla. Lopulta hän saapui Euboian alueelle. Oreoksen saarelta hän löysi sopivan paikan erakkoelämää varten ja vietti siellä useita vuosia hiljaisuudessa ja rukouksessa.

Gregorioksen hyveet houkuttelivat pian vieraita, jotka tulivat juomaan hänen sanojaan kuin elävää vettä. Hän opetti heitä vastustamaan Paholaisen herättämiä pahoja ajatuksia nöyryydellä, tarkkaavaisuudella ja ennen kaikkea syvältä sydämestä kohoavalla rukouksella. Jumalan mies halusi kuitenkin olla rauhassa ja vetäytyi autiolle pienelle Stronguillen saarelle, mutta vieraita löysi tiensä sinnekin koko ajan enenevissä määrin.

Gregorios vietti enkelielämää keskeyttämättä rukousta, valvomista ja paastoamista paitsi silloin kun joku korkea-arvoinen vieras saapui. Hän saavutti korkean iän ja tietäessään kuoleman lähestyvän kutsui paikalliset munkit koolle ja vaihdettuaan heidän kanssaan rauhansuudelman antoi sielunsa Jumalan käsiin.

Jumalanäidin Vladimirilainen ikoni

Hurskas legenda kertoo, että evankelista Luukas maalasi Jumalanäidin Vladimirilaisen ikonin pöytälaudalle, jonka ääressä Neitsyt Maria, Jeesus-lapsi ja Joosef olivat ruokailleet. Legendan mukaan ikoni päätyi Jerusalemista Konstantinopoliin 400-luvulla keisari Teodosioksen aikana.

Venäjän kirkossa on noin kymmenen ikonia, joita perimätieto pitää evankelista Luukkaan maalaamina. Tätä ei kuitenkaan ole tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi. Luukkaaseen viittaamalla traditio ilmaisee, että ikonit ovat kopioita tai kopion kopioita siitä ensimmäisestä ikonista, jonka evankelista Luukas maalasi. Siten ne jatkavat hänen aloittamaansa maalausperinnettä.

Jumalanäidin Vladimirilainen ikoni on peräisin 1100-luvulta oletettavasti Konstantinopolista. Patriarkka Luukas Krysobergeis lähetti sen lahjaksi ruhtinas Juri Dolgorukille (k. 1157) tai toisten tietojen mukaan pyhälle ruhtinas Mstislaville (15.4.). Ikoni sijoitettiin ensin Jumalansynnyttäjän nunnaluostariin Vyšgorodin kylään lähellä Kiovaa. Juri Dolgorukin poika Andrei Bogoljubski (k. 1174) siirrätti sen salaa Pohjois-Venäjälle Vladimirin kaupunkiin ja sijoitti sen rakennuttamaansa Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraaliin. Tuosta lähtien ikonia alettiin kutsua ”vladimirilaiseksi”.

Kun mongolikaani Timur Lenkin (1336−1405) joukot lähestyivät vuonna 1395 Moskovaa, suuriruhtinas Vasili I (1371−1425) antoi käskyn tuoda Jumalanäidin Vladimirilainen ikoni Moskovaan kaupungin suojelijaksi. Kansa kokoontui rukoillen vastaanottamaan ikonia. Se kannettiin juhlallisessa ristisaatossa Moskovan Kremliin Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraaliin. Kerrotaan, että Timur Lenk nukkui samaan aikaan teltassaan ja näki unessa valoa loistavan Neitseen. Tätä ympäröivät enkelien joukot, jotka suuntasivat tuliset miekkansa Timuria kohti. Timur heräsi pelosta vapisten. Saatuaan kansansa tietäjiltä selityksen, että Neitsyt oli kristittyjen Jumalan äiti ja venäläisten suojelija, hän antoi joukoilleen käskyn luopua valloituksesta ja vetäytyä pois.

Paikalle, jossa moskovalaiset olivat olleet ikonia vastassa, perustettiin sittemmin ikonin vastaanottamiselle (slaav. sretenie) pyhitetty luostari ja ikonin juhlaa alettiin viettää vuosittain sen Moskovaan siirtämisen päivänä 26. elokuuta.

Kesäkuun 23. päivänä muistellaan Moskovan pelastumista Kultaisen ordan kaanin Ahmadin hyökkäykseltä vuonna 1480. Ahmad eteni Ugrajoelle noin sata kilometriä Moskovasta lounaaseen. Joen toisella puolella häntä vastassa olivat suuriruhtinas Iivana III:n (1440−1505) joukot. Kokonaisen päivän ajan sotajoukot pysyttelivät paikoillaan kummankaan osapuolen rohkenematta ylittää jokea. Koko Moskova rukoili Jumalanäidiltä kaupungin pelastumista. Viimein suuriruhtinas antoi joukoilleen vetäytymiskäskyn odottaen, että Ahmad lähtisi etenemään joen yli. Tämä arveli venäläisten järjestelevän väijytystä ja lähti pakenemaan ensin hitaasti ja yön tullen täydellä vauhdilla pelon vallassa. Venäläiset ovat tapahtuman johdosta kutsuneet Urgajoea ”Jumalanäidin vyöksi”, joka suojelee Moskovaa. Kiitokseksi Venäjän vapautumisesta yli kaksisataa vuotta kestäneestä tataarivallasta alettiin kesäkuun 23. päivänä viettää Jumalansynnyttäjän juhlaa Vladimirilaisen ikonin kunniaksi.

Venäjän kirkko viettää Vladimirilaisen ikonin juhlaa myös toukokuun 21. päivänä. Silloin muistellaan Moskovan säästymistä Krimin kaani Mehmed I Girejn (1465−1523) hyökkäykseltä vuonna 1521. Kaani joukkoineen oli edennyt hävitystä kylväen näköetäisyydelle Moskovasta. Kaupunki oli kuohuksissa. Vain autuas houkka Vasili (2.8.) oli rauhallinen ja rukoili keskiyöllä Jumalanäitiä pelastamaan Moskovan. Samaan aikaan tataareista alkoi näyttää, että kaupungin ympärillä oli valtava sotajoukko. He kääntyivät pakoon ja Moskova säästyi tuholta.

Jumalanäidin Vladimirilainen ikoni oli vuosisatojen ajan Moskovan Kremlissä Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraalin ikonostaasissa kuninkaanovien vasemmalla puolella. Sen koristuksena oli puhtaasta kullasta ja jalokivistä valmistettu riisa, joka kuuluu nykyisin Kremlin asehuoneen kokoelmiin. Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1918 itse ikoni vietiin restauroitavaksi ja sijoitettiin ensin Valtion historialliseen museoon, josta se siirrettiin Tretjakovin gallerian kokoelmiin. Vuonna 1999 ikoni siirrettiin gallerian yhteydessä toimivaan Pyhän Nikolaoksen museokirkkoon.

Jumalanäidin Vladimirilainen ikoni edustaa Hellyyden Jumalanäiti -ikonityyppiä. Jeesus-lapsi painaa poskensa Äitinsä poskea vasten. Ikoni kuvastaa Äidin ja Pojan välistä lämmintä yhteyttä. Jumalanäiti ikään kuin näkee Poikaansa odottavat kärsimykset. Ikonin erityispiirre on Jeesus-lapsen vasen jalka, joka on taipunut niin, että jalkapohja on näkyvissä. Jumalanäidin Vladimirilainen ikoni on ortodoksisen maailman tunnetuimpia ja rakastetuimpia ikoneita.

Kreetan pyhät uusmarttyyrit

Kun Kreikan vapaustaistelut alkoivat keväällä 1821, turkkilaiset ryhtyivät välittömästi julmiin vastatoimiin kristittyjä vastaan eri puolilla valtakuntaansa. Ensin Konstantinopolissa tapettiin patriarkka Gregorios V (10.4.) ja kaupungin muut johtavat kreikkalaiset.

Veriset teurastukset jatkuivat vähän ajan kuluttua Kreetalla. Kesäkuun 23. ja 24. päivinä 1821 Herakleionissa mestattiin noin 900 kristittyä. Suunnilleen saman verran kristittyjä surmattiin myös Maleviziun, Temenoksen ja Pediadoksen hiippakunnissa. Knossoksen hiippakunnassa mestattiin noin 80 henkeä. Heidän joukossaan oli pappi, joka oli juuri ollut toimittamassa liturgiaa Pyhän Menaksen kirkossa, sekä 17 muuta pappia. Viisi Athosvuoren Vatopedin luostarin munkkia oli kutsuttu Kreetalle tuomaan sinne Jumalanäidin vyötä turvaksi ruttoepidemiaa vastaan. Myös heidät tapettiin.

Noina Kreetan kirkon synkkinä päivinä tapettiin tuhansien maallikkojen ohella myös Kreetan metropoliitta Gerasimos. Kiihottunut turkkilaisjoukko kantoi hänen päätään ja muita ruumiinosiaan voitonmerkkeinä kylästä kylään. Heraklionissa tapettiin myös Knossoksen piispa Neofytos, Khersonisoksen piispa Joakim, Lampesan piispa Hierotheos, Diopoliksen piispa Kallinikos ja Siteian piispa Sakarios. Fornen kylässä Dasithioksen alueella he tappoivat Petran piispan Joakimin. Samoihin aikoihin oli eri tahoilla vielä muitakin verilöylyjä. Kesäkuun 26. päivänä 24 munkilta ja maallikolta katkaistiin kaula Toploksen Akroterianen Jumalanäidin luostarissa.

Seuraavana vuonna toukokuussa 1822 Rethymnoksen piispa Gerasimos ja hänen hiippakuntansa luostarien johtajat hirtettiin kaupungin portin edessä. Lisäksi yli 60 muuta kristittyä tapettiin. Hanian alueella Kydonian piispa Kallinikos ja muuta papistoa ja kansaa kuoli pahoinpitelyihin vankilassa. Kaikki Guvernetun luostarin munkit ja Johannes Edelläkävijän luostarin nunnat tapettiin verilöylyssä. Helatorstaina Kissamoksen piispa Melkisedek hirtettiin torilla, kun häntä oli ensin kierrätetty alastomana pilkattavana kaupungin kaduilla. Nämä järkyttävät koettelemukset ovat kohottaneet Kreetan apostolisen kirkon entistäkin suurempaan kunniaan.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.