11.5.2017

Sävelmä
3. säv.

ap.v:t Kyrillos (+ 869) ja Methodios (+ 885), slaavien opettajat

pm. Mokios (+ n. 300)

Parimia
  1. Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34, 35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 1:23, 15:4
  2. Sananl. 10:31–32, 11:1–12
  3. Viis. 4:7–15

(Kyrillos ja Methodios)

Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34, 35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 1:23, 15:4

Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34, 35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 1:23, 15:4

7 Vanhurskaan muistoa siunataan, jumalattoman nimikin maatuu. 6 Hurskaalla on päänsä päällä siunaus, jumalattoman suussa piilee väkivalta. 3:13 Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, 14 sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta. 15 Se voittaa korallit kalleudessa, mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa. 16 Sen oikeassa kädessä on pitkä ikä, vasemmassa rikkaus ja kunnia. 8:6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 34 Hyvin käy sen, joka minua kuulee, päivästä päivään valvoo ovellani, valppaana odottaa sen kynnyksellä. 35 Joka minut löytää, löytää elämän, hänet Herra ottaa suosioonsa. 4 "Teitä minä kutsun, ihmiset, teille kaikille osoitan sanani. 12 "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini. 14 Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen ymmärrys, minun on voima. 17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ne, jotka etsivät, löytävät minut. 5 Hankkikaa viisautta, te ymmärtämättömät, hankkikaa tietoa, te houkat! 6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 7 Minkä kieleni tuo julki, se on kaikki totta, huuleni kauhistuvat jumalattomuutta. 8 Minkä puhun, se pitää paikkansa, puheeni ei ole kieroa eikä väärää. 9 Se on selkeää sille, joka ymmärtää, helppoa sille, joka on tavoittanut tiedon. 23 Kääntykää minun puoleeni, minä opetan teitä, saatan teidät tuntemaan opetukseni ja tietoni. 4 Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta, petollinen sana murtaa mielen.

Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34, 35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 1:23, 15:4

Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34, 35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 1:23, 15:4

7 Vanhurskaan muistoa siunataan, jumalattoman nimikin maatuu. 6 Hurskaalla on päänsä päällä siunaus, jumalattoman suussa piilee väkivalta. 3:13 Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, 14 sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta. 15 Se voittaa korallit kalleudessa, mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa. 16 Sen oikeassa kädessä on pitkä ikä, vasemmassa rikkaus ja kunnia. 8:6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 34 Hyvin käy sen, joka minua kuulee, päivästä päivään valvoo ovellani, valppaana odottaa sen kynnyksellä. 35 Joka minut löytää, löytää elämän, hänet Herra ottaa suosioonsa. 4 "Teitä minä kutsun, ihmiset, teille kaikille osoitan sanani. 12 "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini. 14 Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen ymmärrys, minun on voima. 17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ne, jotka etsivät, löytävät minut. 5 Hankkikaa viisautta, te ymmärtämättömät, hankkikaa tietoa, te houkat! 6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 7 Minkä kieleni tuo julki, se on kaikki totta, huuleni kauhistuvat jumalattomuutta. 8 Minkä puhun, se pitää paikkansa, puheeni ei ole kieroa eikä väärää. 9 Se on selkeää sille, joka ymmärtää, helppoa sille, joka on tavoittanut tiedon. 23 Kääntykää minun puoleeni, minä opetan teitä, saatan teidät tuntemaan opetukseni ja tietoni. 4 Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta, petollinen sana murtaa mielen.

Polyeleon evankeliumi
Joh. 10:9–16 (Kyrillos ja Methodios)
Pyhät apostolienvertaiset Kyrillos (+ 869) ja Methodios (+ 885), slaavien opettajat
Epistola
Hepr. 7:26–8:2 (Kyrillos ja Methodios)
Ap. t. 10:34–43

Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34, 35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 1:23, 15:4

Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34, 35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 1:23, 15:4

7 Vanhurskaan muistoa siunataan, jumalattoman nimikin maatuu. 6 Hurskaalla on päänsä päällä siunaus, jumalattoman suussa piilee väkivalta. 3:13 Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, 14 sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta. 15 Se voittaa korallit kalleudessa, mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa. 16 Sen oikeassa kädessä on pitkä ikä, vasemmassa rikkaus ja kunnia. 8:6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 34 Hyvin käy sen, joka minua kuulee, päivästä päivään valvoo ovellani, valppaana odottaa sen kynnyksellä. 35 Joka minut löytää, löytää elämän, hänet Herra ottaa suosioonsa. 4 "Teitä minä kutsun, ihmiset, teille kaikille osoitan sanani. 12 "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini. 14 Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen ymmärrys, minun on voima. 17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ne, jotka etsivät, löytävät minut. 5 Hankkikaa viisautta, te ymmärtämättömät, hankkikaa tietoa, te houkat! 6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 7 Minkä kieleni tuo julki, se on kaikki totta, huuleni kauhistuvat jumalattomuutta. 8 Minkä puhun, se pitää paikkansa, puheeni ei ole kieroa eikä väärää. 9 Se on selkeää sille, joka ymmärtää, helppoa sille, joka on tavoittanut tiedon. 23 Kääntykää minun puoleeni, minä opetan teitä, saatan teidät tuntemaan opetukseni ja tietoni. 4 Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta, petollinen sana murtaa mielen.

Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34, 35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 1:23, 15:4

Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34, 35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 1:23, 15:4

7 Vanhurskaan muistoa siunataan, jumalattoman nimikin maatuu. 6 Hurskaalla on päänsä päällä siunaus, jumalattoman suussa piilee väkivalta. 3:13 Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, 14 sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta. 15 Se voittaa korallit kalleudessa, mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa. 16 Sen oikeassa kädessä on pitkä ikä, vasemmassa rikkaus ja kunnia. 8:6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 34 Hyvin käy sen, joka minua kuulee, päivästä päivään valvoo ovellani, valppaana odottaa sen kynnyksellä. 35 Joka minut löytää, löytää elämän, hänet Herra ottaa suosioonsa. 4 "Teitä minä kutsun, ihmiset, teille kaikille osoitan sanani. 12 "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini. 14 Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen ymmärrys, minun on voima. 17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ne, jotka etsivät, löytävät minut. 5 Hankkikaa viisautta, te ymmärtämättömät, hankkikaa tietoa, te houkat! 6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 7 Minkä kieleni tuo julki, se on kaikki totta, huuleni kauhistuvat jumalattomuutta. 8 Minkä puhun, se pitää paikkansa, puheeni ei ole kieroa eikä väärää. 9 Se on selkeää sille, joka ymmärtää, helppoa sille, joka on tavoittanut tiedon. 23 Kääntykää minun puoleeni, minä opetan teitä, saatan teidät tuntemaan opetukseni ja tietoni. 4 Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta, petollinen sana murtaa mielen.

Matt. 5:14–19 (Kyrillos ja Methodios)
Joh. 8:12–20
Pyhät apostolienvertaiset Kyrillos (+ 869) ja Methodios (+ 885), slaavien opettajat
11.5.2017

Päivän synaksario

Pyhä pappismarttyyri Mokios

Pyhä Mokios syntyi Makedonian Amfipoliksessa ylhäiseen perheeseen, joka oli kotoisin Roomasta. Hän toimi kaupungin kristittyjen pappina keisari Diocletianuksen aikana (284–305). Mokios levitti innokkaasti kristinuskoa ja kehotti kaupunkilaisia luopumaan epäjumalanpalveluksesta. Kun prokonsuli Laodikios saapui kaupunkiin toimittamaan uhria viinin jumalalle Dionysokselle yhdessä muiden epäjumalanpalvelijoiden kanssa, Mokios saapui paikalle ja kaatoi uhrialttarin. Hänet pidätettiin. Seuranneessa kuulustelussa hän vastasi kasvot loistaen, ettei hänelle ollut olemassa muuta elämää kuin Kristus. Tämän vuoksi hän halusi johtaa toisetkin pois pimeydestä Kristuksen valoon.

Ärsyyntyneenä Mokioksen rohkeudesta Laodikios pani hänet piinapenkkiin, jossa häntä raastettiin, niin että ohimo-, leuka- ja kylkiluut tulivat näkyviin. Mutta kidutukset vain vahvistivat Mokiosta ja hän tunnusti uskoaan entistäkin rohkeammin.

Mokios heitettiin vankityrmään. Noin kuukauden kuluttua Amfipolikseen saapui uusi prokonsuli Maximinus. Hän kuulusteli Mokiosta, ja kun tämä julisti olevansa mieluummin valmis kestämään tuhat kuolemaa kuin kieltämään Kristuksen, alkoivat uudet kidutukset. Hänet sidottiin kahteen terävään pyörään, joiden piti pyöriessään runnella hänen ruumiinsa kappaleiksi. Verta kyllä vuoti, mutta Mokios säilyi hengissä ja lauloi ylistyslaulua Kristukselle.

Kolmen päivän kuluttua Mokios heitettiin amfiteatterissa petojen eteen. Kun ne alkoivat kesyinä nuolla hänen haavojaan, kansa huusi, että hänet pitää päästää vapaaksi. Prokonsulin oli kuunneltava kansan ääntä. Niinpä hän lähetti Mokioksen Traakiaan Perinthonin kaupunkiin, josta prefekti Filippisios puolestaan toimitti hänet Bysantioniin, joka oli tuolloin vielä pikkukaupunki. Siellä hänet tuomittiin mestattavaksi.

Pyhä Mokios otti kuolemantuomion vastaan ylistystä laulaen. Hän rukoili Jumalaa antamaan tietämättömälle kansalle anteeksi ja johtamaan heidät totuuden tuntemiseen. Kun hänen päänsä sitten putosi maahan, taivaallinen ääni toivotti tämän urhean papin ja marttyyrin tervetulleeksi pyhien kuoroon. Jotkut läsnä olleet piispat hautasivat hänet vähän matkan päähän kaupungin ulkopuolelle.

Kun Bysantionista tuli myöhemmin Rooman itäisen osan pääkaupunki Konstantinopoli, pyhä Konstantinos Suuri rakennutti hautapaikalle suuren ja loistavan pyhälle pappismarttyyri Mokiokselle omistetun kirkon. Samaan kirkkoon sijoitettiin myöhemmin myös pyhän Euthymios Uuden (4.1.) ja pyhittäjä Sampsonin (27.6.), sairaista ja kodittomista huolehtijan, pyhät jäännökset. Kirkko rakennettiin lukuisten maanjäristysten jälkeen useita kertoja uudelleen, ja se säilyi toiminnassa hieman yli tuhat vuotta.

Pyhän Mokioksen marttyyrikuolemasta kerrotaan monia legendoja. Erään mukaan hänet vietiin Dionysoksen temppeliin, jossa hänen tehdessään ristinmerkin epäjumalien elottomat patsaat kaatuivat lattialle. Mokioksen kärsimyksistä kerrotaan myös samanlaista kertomusta kuin profeetta Danielin kirjan nuorukaisista: prokonsuli antoi kuumentaa suuren polttouunin rohtimilla ja viiniköynnöksen oksilla niin kuumaksi, että tuli poltti temppelin papistoa kuoliaaksi. Kun Mokios heitettiin polttouuniin, hänen nähtiin kävelevän vahingoittumattomana kolmen muun miehen kanssa, joista yksi säteili tultakin kirkkaammin, eikä hiuskarvakaan kärventynyt Mokioksen päästä.

Pyhittäjä Comgall Bangorilainen

Pyhä Comgall, Bangorin luostarin perustaja ja eräs irlantilaisen luostarielämän isähahmoista, syntyi Irlannin Ulsterissa vuoden 516 tienoilla ylhäiseen irlantilaiseen piktiperheeseen. Nuoruudessaan hän toimi sotilaana, mutta vetäytyi opiskelemaan pyhän Fintan Clonenaghilaisen (Cluain Eidnech) luostariin. Siellä Comgall oppi ymmärtämään syvällisesti luostarielämän periaatteet. Kun hänet oli vihitty papiksi, hän vietti jonkin aikaa erakkoelämää Ernejärven saarella äärimmäisessä askeesissa. Kerrotaan, että seitsemän tämän yhteisön munkkia kuoli nälkään ja kylmään, jolloin hän helpotti toisten kilvoituksia mutta ei omiaan.

Vuoden 555 tienoilla Comgall perusti Belfastin lahden rannalle Bangorin (Bennchor) luostarin, josta tuli koko Irlannin tunnetuin ja suurin yhteisö. Sivuluostarit mukaan lukien siellä oli noin kolmetuhatta munkkia. He harjoittivat käsityötä ja opettivat nuorille sekä uskonnollista että maallista kirjallisuutta, pyhien kirjoitusten sanat aina huulillaan ja Jumalan muistaminen sydämessään. Comgall jakoi heidät seitsemään noin kolmensadan laulajan kuoroon, jotka ylistivät Jumalaa ja lukivat esirukouksia ihmisten puolesta.

Tämän pyhyyden koulun oppilaisiin kuului muun muassa pyhä Columbanus (19.11.), joka levitti Comgallin hengellistä perintöä Keski-Eurooppaan monien muiden pyhien tavoin. Bangorin luostarista tuli koko kelttiläisen kirkon luostarikuuliaisuuden ja liturgisen palvelustehtävän esikuva. Sen kautta yksityisten katumusharjoitusten ja useasti toistuvien synnintunnustusten käytäntö levisi läntiseen Eurooppaan.

Pyhän Comgallin ihmeistä on paljon kertomuksia. Hän paransi erään sokean hieromalla sylkeään tämän silmiin. Kerran hänen luostariinsa tuli vieraita, eikä veljestöllä ollut tarjota heille mitään. Silloin Comgall rukoili, ja rantaan ui kaloja, jotka hyppivät itse rannalle. Eräs ikimuistoinen tapaus liittyy hiiriin. Comgall pyysi erästä rikasta ruhtinasta antamaan aitastaan viljaa nälkäisille, mutta tämä kieltäytyi antamasta mitään, eikä suostunut edes myymään viljaa, vaikka Comgall yritti tarjota hänelle hopea-astiaa. ”Tarvitsen jokaisen jyvän Luchia varten”, mies sanoi viitaten vanhaan äitiinsä, jonka nimi merkitsi kelttiläisessä kielessä hiirtä. ”Saakoon Luch jyväsi”, Comgall lausui ja lähti pois. Kun mies meni myöhemmin tutkimaan aittojaan, aitassa kuhisi tuhansia hiiriä, jotka olivat syöneet hänen jyvänsä viimeistä myöten.

Comgall oli tunnettu hengellisestä ymmärryksestään ja viisaasta sielunhoidostaan. Hän ystävystyi aikansa pyhien, erityisesti Columba Ionalaisen (9.6.) kanssa: he saarnasivat yhdessä evankeliumia Skotlannissa. Palattuaan Irlantiin hän perusti toisen luostarin, Cell Comgarin. Toverinsa kuoltua Comgall lausui: ”Minun sielunkumppanini on kuollut ja minä olen jäänyt ilman päätä. Niin sinäkin olet päättömänä, sillä ihminen ilman sielunkumppania on ruumis vailla päätä.”

Viimeisinä vuosinaan Comgall kärsi todennäköisesti ankaran askeesinsa aiheuttamista vaikeista sairauksista menettäen täysin kuulonsa. Pyhä Comgall Bangorilainen nukkui pois rauhassa toukokuussa 601 jättäen perinnökseen yhteisölleen runomuotoon laaditun luostarisäännön.

Bangorin luostari pysyi yhtenä Irlannin suurimmista ja tärkeimmistä hengellisistä keskuksista, kunnes tanskalaiset hävittivät sen vuonna 823. Kuvataiteessa pyhä Comgall on usein kuvattu pitelemässä kiveä enkelin ojentaessa hänelle kalaa. Hänen muistoaan on vietetty Irlannissa 11.5., mutta manner-Euroopassa yleensä 10.5.

Apostolienvertaiset Kyrillos ja Methodios, slaavien opettajat

Slaavien valistajina tunnetut veljekset Kyrillos ja Methodios syntyivät 800-luvun alussa ylhäiseen perheeseen Tessalonikassa. Kaupungissa oli tuolloin voimakas slaavilainen vaikutus. Methodios oli seitsemästä veljestä vanhin ja Konstantinos – se oli Kyrilloksen maallikkonimi – nuorin. He olivat lapsuudestaan lähtien tekemisissä seudulla asuvien slaavien kanssa ja oppivat heidän kieltään. Venäläisten lähteiden mukaan he olivat itsekin slaavilaista sukujuurta.

Methodios syntyi vuonna 815. Hän oli luonteeltaan tasainen ja lempeä. Isänsä tavoin hän palveli ensin hallinnollisissa tehtävissä ja osoittautui niin kyvykkääksi, että sai johdettavakseen slaavien asuttaman maakunnan[1]. Siellä hän omaksui paremmin slaavin kielen. Palveltuaan maallisella saralla noin kymmenen vuotta hän ymmärsi, ettei kannattanut hukata aikaa puuhastelemalla ajallisten asioiden parissa. Hän erosi tehtävästään ja suuntasi katseensa taivaallisiin. Paeten maailmasta kuin lintu pyytäjän paulasta hän kiiruhti arvostettuun kilvoitteluelämän keskukseen Bitynian Olymposvuorelle. Siellä hänestä tuli esimerkillinen munkki. Hän oli kuuliainen, rakasti rukousta ja tutki ahkerasti pyhiä kirjoituksia.

Konstantinos syntyi vuonna 827. Hän sai Jumalalta lahjaksi poikkeuksellisen älyn ja muistin. Hän menestyi loistavasti niin maallisissa kuin hengellisissä opinnoissaan. Neljätoistavuotiaana hän osasi ulkoa Gregorios Teologin runoja ja pyysi opettajaansa perehdyttämään hänet Homeroksen kreikkaan voidakseen syventyä paremmin niiden merkitykseen. Nuorukaisen lahjat huomattiin. Alaikäisen keisari Mikael III:n (842−867) sijaishallitsija valtionsihteeri Teoktistos (k. 855) kutsui Konstantinoksen Konstantinopoliin, jossa tämä sai opiskella yhdessä keisari Mikaelin kanssa pääkaupungin parhaiden opettajien johdolla. Hänen opettajinaan olivat muun muassa kuuluisa matemaatikko Leo sekä patriarkka Fotios (6.2.), jonka lempioppilas hän oli. Eri tieteenalojen lisäksi Konstantinos oppi useita kieliä ja sai lisänimen ”filosofi”. Hänelle povattiin loistavaa poliittista uraa, mutta hän itse ei tavoitellut mitään muuta kuin tietoa ja sitä kunniaa, jonka esi-isämme oli muinoin menettänyt paratiisissa.

Vastentahtoisesti Konstantinos otti vastaan diakoninvihkimyksen ja patriarkka Ignatioksen hänelle antaman patriarkan toimistonjohtajan viran. Hän ei kuitenkaan viihtynyt virassaan pitkään, vaan vetäytyi erääseen Bosporinsalmen luostariin. Siellä hän tapasi viraltapannun ikonoklastisen patriarkka Johannes VII Grammatikoksen ja antautui tämän kanssa kiivaaseen väittelyyn ortodoksisuuden puolesta.

Kuuden kuukauden kuluttua Konstantinos kutsuttiin takaisin pääkaupunkiin. Teoktistos suostutteli hänet ottamaan vastaan filosofian opettajan viran perustamassaan yliopistossa. Vuonna 851 keisari Mikael III lähetti 24-vuotiaan Konstantinoksen hoitamaan diplomaattista tehtävää kalifi al-Mutawakkilin (847−861) luo. Keskustelu eteni pian politiikasta uskontoon. Ensimmäisten marttyyrien ehdottomuudella Konstantinos puolusti puheessaan oppia Pyhästä Kolminaisuudesta arabien viisaiden miesten edessä osoittaen kristinuskon paremmuuden islamiin nähden. Päästyään hädin tuskin pakenemaan myrkytysyritystä hän palasi Konstantinopoliin.

Vuonna 855 keisari Mikaelin setä Bardas murhautti Konstantinoksen suojelijan valtionsihteeri Teoktistoksen ja yritti anastaa vallan. Silloin Konstantinos käänsi selkänsä maailman huolille. Hän meni Olymposvuorelle veljensä Methodioksen luo ja antautui tämän kanssa etsimään ja tutkimaan viisautta kaikessa hiljaisuudessa ja rukouksessa. Olympoksella hän alkoi ensi kertaa opiskella slaavin kieltä. Tähän tarjoutui hyvä tilaisuus, sillä siellä kilvoitteli paljon slaavilaisia munkkeja. Konstantinos oli itse viettänyt koko elämänsä kreikankielisessä ympäristössä.

Muutaman vuoden kuluttua keisari kutsui Konstantinoksen ja Methodioksen luokseen ja lähetti heidät julistamaan evankeliumia turkinsukuisten kasaarien luo. Nämä olivat omaksuneet juutalaisuuden, mutta elivät muslimien vaikutuspiirissä. Matkalla veljekset seurueineen viipyivät jonkin aikaa Hersonissa Krimin niemimaalla. Konstantinos opiskeli hepreaa. Hersonissa asui myös eräs samarialainen, joka kävi hänen luonaan keskustelemassa uskosta. Konstantinos pyysi saada lainaksi hänen uskonnollisia kirjojaan. Hän sulkeutui huoneeseensa, rukoili apua Jumalalta ja perehtyi nopeasti samarian murteella kirjoitettuihin teksteihin. Tämä teki mieheen niin suuren vaikutuksen, että hän uskoi Kristukseen ja otti poikansa kanssa pyhän kasteen.

Hersonissa Konstantinos ja Methodios saivat tietää, että pyhän Clemensin, Rooman piispan (25.11.), reliikit olivat meressä, ja he löysivät ne ihmeellisellä tavalla. Tämän jälkeen he matkasivat kasaarien luo. He kävivät kasaarien hovissa pitkiä teologisia väittelyitä heidän juutalaisuskoisten oppineidensa kanssa. Konstantinos osoitti vastaansanomattomasti kristinuskon totuuden ja saattoi juutalaisuskoiset ymmälleen. Monet arvohenkilöt kääntyivät kristinuskoon. Allekirjoitettuaan liittolaissopimuksen kasaarikaanin kanssa veljekset lähtivät paluumatkalle. Hersonissa he ottivat mukaansa pyhän Clemensin reliikit ja toivat ne Konstantinopoliin.

Tehtyään keisarille selonteon matkasta Konstantinos vetäytyi hiljaisuuteen Pyhien apostolien kirkon läheisyyteen Konstantinopolissa. Methodios kieltäytyi hänelle tarjotusta piispanvihkimyksestä, mutta otti vastaan igumenin tehtävän Polykronionin luostarissa, jossa kilvoitteli noin 70 munkkia.

Veljekset eivät kuitenkaan saaneet viettää hiljaista elämää pitkään. Vuonna 863 Suur-Määrin ruhtinas Rostislav (ks. alla) pyysi Bysantin keisaria lähettämään Määriin piispan ja opettajia, jotka kykenisivät perehdyttämään kansan kristinuskoon, jonka se oli omaksunut frankeilta. Frankkilaiset lähetystyöntekijät käyttivät kuitenkin jumalanpalvelus- ja opetuskielenä vain latinaa. Tästä johtuen käännynnäisiä oli vähän ja ihmiset pitäytyivät vanhoihin pakanallisiin tapoihinsa.

Keisari Mikael III oli haluton nimittämään Määriin piispaa, sillä alue kuului Rooman paavin alaisuuteen. Hän lupasi kuitenkin lähettää miehiä, jotka pystyisivät opettamaan kristinoppia kansankielellä. Konstantinos oli ainoa, jolla oli tehtävään tarvittavat edellytykset. Hänellä oli tietoa ja viisautta; lisäksi hän osasi bulgariaa ja hallitsi kaikki aikansa pääkielet: kreikan, latinan ja heprean sekä lisäksi syyrian, turkinsukuisten kasaarien kielen ja samarian. Hän otti haasteen vastaan Jumalan antamana tehtävänä, mutta pyysi saada valmistautumisaikaa.

Tapansa mukaan Konstantinos vetäytyi rukoilemaan. Hän anoi Jumalalta apua luodakseen kirjaimiston, joka sopisi slaavin äänteiden ilmaisemiseen. Methodioksen avulla hän laati glagolitsana tunnetun aakkoston ja käänsi ensin sitä käyttäen slaaviksi Johanneksen evankeliumin alkujakeet. Methodioksen ja muutamien oppilaidensa avustuksella hän käänsi sitten nopeasti slaaviksi tärkeimmät jumalanpalveluksissa tarvittavat tekstit: evankeliumit, hetkipalveluskirjan ja Psalttarin. Valmistettuaan näin apostoliseen työhön tarvittavat välineet Konstantinos ja Methodios lähtivät Määriin vuonna 863.

Veljekset otettiin kunnioituksella vastaan ruhtinas Rostislavin hovissa. Heille osoitettiin ryhmä oppilaita, joille he alkoivat opettaa ortodoksista uskoa kääntämistään kirjoista. Slaavin käyttö jumalanpalvelus- ja opetuskielenä, Konstantinoksen ja Methodioksen uskollisuus apostoliselle opetukselle ja heistä säteilevä pyhyys varmistivat sen, että lähetystyö eteni nopeasti ja menestyksekkäästi. Vajaassa kolmessa vuodessa pyhät veljekset olivat saaneet toistasataa seuraajaa, jotka puolestaan levittivät evankeliumia kaikkialla Suur-Määrissä.

Konstantinoksen ja Methodioksen menestys herätti kateutta frankkilaisissa lähetyssaarnaajissa. Huomattuaan jääneensä bysanttilaisten uskonveljiensä varjoon he alkoivat arvostella slaavin käyttöä liturgisena kielenä ja väittivät, että liturgia on mahdollista toimittaa vain kolmella kielellä: kreikaksi, latinaksi ja hepreaksi. He valittivat veljesten toiminnasta paavi Nikolaus I:lle (858−867), joka kutsui veljekset Roomaan.

Konstantinos ja Methodios matkustivat Pannonian halki mukanaan pyhän Clemensin reliikit ja joukko oppilaitaan. Sana siitä, että he olivat tulossa ja toivat mukanaan marttyyripiispan pyhäinjäännöksiä, levisi Roomassa. Paavi Nikolaus oli kuollut, mutta hänen seuraajansa Hadrianus II (867−872) järjesti veljeksille juhlallisen vastaanoton kaupungin ulkopuolella. Konstantinos lahjoitti paaville slaavinkielisen evankeliumin ja muita kääntämiään kirjoja ja paavi asetti ne hyväksymisen merkiksi Santa Maria Maggiore -kirkon alttarille. Joukko veljesten oppilaita vihittiin papeiksi. Seuraavina päivinä monissa Rooman kirkoissa toimitettiin slaavinkielisiä liturgioita.

Konstantinos, jonka voimille pitkä ja rasittava matka oli käynyt, sairastui Roomassa vakavasti. Hän tunsi kuolemansa lähestyvän ja vihkiytyi suuren skeeman munkiksi ottaen nimekseen Kyrillos. Viidenkymmenen päivän kuluttua, helmikuun 14. päivänä vuonna 869, hän antoi sielunsa Herralle. Hän oli kuollessaan vain 42 vuoden ikäinen. Ennen kuolemaansa hän rukoili, että slaavit saisivat juurtua ortodoksiseen uskoon, ja pyysi Methodiosta jatkamaan lähetystehtävää, jonka he olivat yhdessä aloittaneet.

Kyrillos haudattiin juhlallisesti Pyhän Clemensin basilikaan. Myöhemmin hänen haudallaan tapahtui ihmeitä. Vuonna 1976 paavi Paavali VI lahjoitti osan pyhän Kyrilloksen reliikeistä Tessalonikaan, jossa ne sijoitettiin uuteen Pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen kirkkoon.

Pannonian[2] slaavilainen ruhtinas Kocel oli tavannut Kyrilloksen ja Methodioksen, kun nämä olivat matkallaan Roomaan kulkeneet hänen ruhtinaskuntansa kautta. Hän ihaili veljesten toimintaa Suur-Määrissä ja toivoi omankin kansansa vapautuvan baijerilaisten lähetystyöntekijöiden vaikutuksesta. Pian pyhän Kyrilloksen kuoleman jälkeen hän lähetti Roomaan pyynnön, että Methodios lähetettäisiin viivyttelemättä Pannoniaan. Paavi Hadrianus antoi asialle hyväksyntänsä. Hän vihki Methodioksen arkkipiispaksi ja nimitti hänet Sirmiumin (nyk. Sremska Mitrovitsa Serbiassa) piispanistuimelle, jonka apostoli Andronikos oli aikoinaan perustanut. Methodios sai vastuulleen Pannonian ohella kaikki Keski-Euroopan slaavit, joiden evankelioimisen hän sai tehtäväkseen.

Pyhä Methodios jatkoi lähetystyötä slaavien, muun muassa tšekkien ja kroaattien, parissa huolimatta monista koettelemuksista ja vaikeuksista. Lähetystyön tärkeimpänä välineenä oli slaavinkielinen liturgia, josta vastakääntyneet saivat ravintoa hengellistä kasvuaan varten. Methodios vihki pappeja ja diakoneja ja järjesti hallinnollisella kokemuksellaan uuden kirkon elämän vankalle kanoniselle perustalle. Suur-Määrin alueella hän ei tosin voinut enää toimia, sillä poliittinen tilanne siellä oli muuttunut. Ruhtinas Rostislav oli joutunut veljenpoikansa Svatoplukin syrjäyttämäksi ja menehtyi vankeudessa vuonna 870.

Methodioksen toiminta Pannoniassa herätti kuitenkin vihaa frankkilaisissa piispoissa; erityisesti Salzburgin arkkipiispa nousi häntä vastaan. Methodios kutsuttiin kuultavaksi kirkolliskokoukseen. Kiivaan keskustelun päätteeksi hänet todettiin tungettelijaksi ja lähetettiin Schwabeniin, jossa häntä pidettiin vangittuna kaksi ja puoli vuotta. Vasta vuonna 874 paavi Johannes VIII sai tiedon tilanteesta ja palautti Methodiokselle hänen piispalliset oikeutensa.

Methodios jatkoi evankeliumin julistamista hellittämättömällä innolla. Seuraavat vuodet olivatkin hedelmällistä aikaa. Hän kastoi tšekkiläisen ruhtinas Borivojin ja tämän vaimon Ludmilan (16.9.) sekä erään puolalaisen ruhtinaan. Methodios ei piitannut saamastaan kiellosta toimittaa slaavinkielistä liturgiaa. Hän myös vastusti päättäväisesti frankkilaisen papiston kannattamaa Filioque-lisäystä uskontunnustukseen. Frankit vetosivat Roomaan ja paavi kutsui molemmat osapuolet kuultavaksi. Methodioksen puolustuspuhe vakuutti paavin hänen toimintansa ja uskonsa puhtaudesta, ja paavi vahvisti kaikki hänen entiset oikeutensa. Methodios sai myös luvan palata Määrin pääkaupunkiin Velegradiin (nyk. Velehrad Tšekinmaalla). Methodioksen menestys herätti katkeruutta hänen apulaispiispakseen nimitetyssä frankkilaisessa Wichingissä. Aina kun näiden kahden piispan välit kiristyivät, paavi Johannes VIII antoi kuitenkin lujan tukensa Methodiokselle.

Paavin kuoleman jälkeen Methodios kävi myös Konstantinopolissa tekemässä selkoa lähetystyöstään keisari Basileios I:lle ja patriarkka Fotiokselle. Hänet otettiin hovissa vastaan suurella kunnioituksella. Sekä keisari että patriarkka antoivat hyväksyntänsä hänen apostoliselle työlleen. Arvovaltaisen tuen saaneena Methodios oppilaineen palasi Määriin. Rauhassa ja hiljaisuudessa hän jatkoi muutaman oppilaansa avustamana käännöstyötä. He käänsivät slaaviksi koko Vanhan testamentin, kanonikokoelman ja paterikonin, joita slaavilainen kirkko tarvitsi kiinnittyäkseen Bysantin kristilliseen perinteeseen.

Tuntiessaan kuolemansa lähestyvän pyhä Methodios nimitti seuraajakseen oppilaansa Gorazdin (27.7.). Tämä oli syntyisin Määristä, mutta oli hankkinut täydellisen kreikan ja latinan taidon. Siunattuaan kuninkaita ja kansaa Methodios antoi henkensä Herralle huhtikuun 6. päivänä vuonna 885. Hänen hautauspalveluksensa toimitettiin kolmella kielellä, slaaviksi, kreikaksi ja latinaksi, ja hänet haudattiin Velegradin katedraaliin.

Methodioksen kuoleman jälkeen hänen vastustajansa Wiching kiirehti Roomaan ja onnistui taivuttamaan paavi Stefanus V:n puolelleen. Paavi nimitti Wichingin Methodioksen seuraajaksi ja kielsi slaavin käytön liturgisena kielenä. Suur-Määrissä alkoi heti Methodioksen kuolinvuonna hänen oppilaidensa armoton vaino. Pyhä Gorazd löysi turvapaikan Puolasta, jotkut toiset Böömistä. Kliment, Nahum, Savva ja Angelar (27.7.) pakenivat Bulgariaan, jossa kuningas Boris otti heidät vastaan kuin Jumalan lähettäminä enkeleinä. Bulgariassa he kehittivät pyhän Kyrilloksen luoman glagoliittisen kirjaimiston ja kreikkalaisten kirjainten pohjalta pyhän Kyrilloksen nimeä kantavat kyrilliset aakkoset, jotka levisivät slaavilaiseen maailmaan ja vakiintuivat käyttöön ortodoksisissa slaavilaisissa maissa.

Bulgarian kautta slaavinkielinen bysanttilainen perinne siirtyi 900-luvun lopulla Kiovan Venäjälle nousten siellä suureen kukoistukseen. Määri puolestaan jäi vuonna 907 unkarilaisten valloittajien saaliiksi ja liukui läntisen kristikunnan vaikutuspiiriin.

Slaavien apostolien pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen muistoa vietetään roomalaiskatolisessa kirkossa 14. helmikuuta, joka on myös Kyrilloksen kuolinpäivä. Ortodoksisessa kirkossa muistopäivä on 11. toukokuuta. Monissa Itä-Euroopan ortodoksisissa maissa heidän muistopäivänsä on yleinen vapaapäivä. Venäjällä heitä juhlitaan vanhan ajanlaskun mukaan 24. toukokuuta, jolloin maassa vietetään yleistä slaavilaisen kirjallisuuden ja kulttuurin juhlaa.

Vuonna 1980 paavi Johannes Paavali II nimitti Kyrilloksen ja Methodioksen Euroopan suojeluspyhiksi yhdessä Benedictus Nursialaisen kanssa.


[1] Kyseessä saattoi olla Opsikionin maakunta Vähässä-Aasiassa.

[2] Pannonia rajoittui pohjoisessa ja idässä Tonavaan. Siihen kuului alueita nykyisestä Itävallasta, Kroatiasta, Unkarista, Serbiasta, Sloveniasta sekä Bosniasta ja Hertsegovinasta.

Apostolienvertainen Rostislav, Suur-Määrin ruhtinas

Pyhä Rostislav (Rastislav) oli Suur-Määrin hallitsija vuosina 846−870. Hänen aikanaan frankkilainen papisto levitti Määriin kristinuskoa latinan kielellä. Rostislav halusi kuitenkin rajoittaa frankkien poliittista valtaa maassaan. Niinpä hän kääntyi vuonna 863 Bysantin keisari Mikael III:n puoleen pyytäen tätä lähettämään Määriin opettajia, jotka pystyisivät julistamaan kansalle evankeliumia sen omalla kielellä. Keisari uskoi tehtävän oppineille ja kielitaitoisille veljeksille Konstantinokselle ja Methodiokselle (ks. ed.). Nämä kehittivät ensimmäisen slaavilaisen kirjaimiston (ns. glagolitsa) ja käänsivät slaaviksi evankeliumit ja keskeiset liturgiset tekstit. Kansankielisten jumalanpalvelusten ja opetuksen ansiosta kristinusko alkoi levitä Määrissä nopeasti.

Vuonna 870 Rostislavin ja hänen veljenpoikansa Svatoplukin välejä hiertäneet erimielisyydet kasvoivat. Svatopluk syrjäytti setänsä ja jätti hänet itäfrankkien kuninkaan Ludwigin käsiin. Ludwig antoi sokaista Rostislavin ja telkesi hänet erääseen luostariin Baijerissa, jossa hän kuoli samana vuonna.

Tšekinmaan ja Slovakian kirkko kanonisoi pyhän Rostislavin vuonna 1994. Kirkko tunnustaa hänen tärkeän merkityksensä maan kristillistäjänä ja on sen tähden antanut hänelle kunnianimen ”apostolienvertainen”.

Pyhittäjä Sofroni, Kiovan luolaluostarin erakko

Pyhittäjä Sofroni kilvoitteli Kiovan luolaluostarin etäisissä luolissa 1200-luvulla pieneen keljaluolaan sulkeutuneena. Hän piti aina päällään jouhipaitaa ja vyötäisillään painavaa rautavyötä. Joka päivä hän luki läpi koko Psalttarin. Näin kilvoiteltuaan hän siirtyi taivaan ikuiseen iloon.

Pyhä Nikodim, Serbian arkkipiispa

Pyhä Nikodim oli syntyjään serbi ja vaikutti 1300-luvun alussa. Hän aloitti kilvoittelun Athosvuorella serbialaisessa Hilandarin luostarissa, jossa hän tuli tunnetuksi askeettisesta elämäntavastaan. Vuosina 1312−1316 hän oli Hilandarin luostarin igumenina. Serbian kirkolliskokouksen toivomuksesta hän matkusti Konstantinopoliin tapaamaan patriarkka Nikonia ja keisari Andronikosta saadakseen aikaan sovinnon tuolloin riidoissa olleiden kuninkaallisten veljesten pyhien Stefan Miljutinin ja Dragutinin (30.10.) välille.

Vuonna 1317 pyhä Nikodim valittiin Serbian arkkipiispaksi. Hän taivutti kuningas Stefan Miljutinin armahtamaan poikaansa Stefan Dečanilaista (11.11.), jota tämä oli syyttä rangaissut, ja palauttamaan hänet karkotuksesta. Vuonna 1321 hän kruunasi Stefan Dečanilaisen kuninkaaksi.

Pyhä Nikodim oli myös oppinut teologi ja kirkollinen kirjoittaja. Hän käänsi kreikasta serbiaksi liturgisia tekstejä ja jerusalemilaisen Pyhän Sabbaksen luostarin typikonin. Sen esipuheessa hän sanoo: ”Kaikkivaltias Jumala, joka tuntee meidän heikkoutemme, antaa meille voimaa hengessä, mutta vain, kun me ensin näemme itse vaivaa.”

Pyhä Nikodim oli aidosti omistautunut Kristuksen opetukselle ja omalle kansalleen ja taisteli väsymättä harhaoppeja vastaan. Hän jälleenrakennutti Žičan luostarin ja huolehti erityisellä rakkaudella Serbian arkkipiispan pyhän Savvan (12.1.) keljasta Athosvuoren Kariesissa.

Pyhä Nikodim ei elänyt kovin vanhaksi. Hän nukkui pois rauhassa toukokuun 11. päivänä vuonna 1325 oltuaan arkkipiispana kahdeksan vuotta. Hänen ihmeitätekevät pyhäinjäännöksensä ovat patriarkaatin keskuksen Pećin luostarin Pyhän Demetrioksen kirkossa.

Marttyyripiispa Joosef, Astrahanin metropoliitta

Pyhä Joosef oli Astrahanin metropoliittana 1600-luvun loppupuolella. Toukokuun 11. päivänä vuonna 1672 Stenka Razinin kasakat valtasivat Astrahanin, piirittivät katedraalin ja vaativat metropoliittaa tulemaan luokseen. Tämä käski soittaa suurta kirkonkelloa kokoontumismerkiksi papistolle. Pukeuduttuaan jumalanpalveluspukuun hän meni risti kädessä kasakoita vastaan. Nämä syyttivät häntä yhteydenpidosta toisiin Razinista irtaantuneisiin kasakoihin ja vaativat häntä riisumaan jumalanpalveluspuvun. Metropoliitta ymmärsi, mikä häntä odotti, ja sanoi diakonilleen: ”Hetkeni on koittanut.” Kasakat kävivät hänen kimppuunsa ja kiduttivat häntä heittämällä hänet hehkuville hiilille. Kun hänen viittansa syttyi palamaan, kasakat repivät sen hänen päältään ja jatkoivat kiduttamista. Pyhä Joosef kesti kaiken hiljaa ja rukoillen. Lopulta hänet raahattiin kirkon katolle ja viskattiin sieltä alas. Pyhä marttyyripiispa kuoli heti pudottuaan. Kun hän jo makasi hengettömänä maassa, kuului meteliä ja jyskettä, joka sai kaikki pelästymään. Kapinalliset jähmettyivät paikoilleen rohkenematta katsoa toisiaan.

Papit nostivat marttyyripiispa Joosefin ruumiin maasta, pukivat sen piispallisiin vaatteisiin ja panivat arkkuun. Pyhä Joosef haudattiin Astrahanin katedraaliin. Hänen reliikkiensä äärellä alkoi pian tapahtua ihmeitä. Venäjän kirkko kanonisoi pyhän Joosefin vuonna 1918.

Autuas Kristofor Georgialainen

Pyhä Kristofor oli maallikkonimeltään Kristesias. Hän syntyi 1600-luvun lopussa Egrisin kylässä Länsi-Georgiassa. Nuoresta lähtien hän kaipasi jumalanpalveluksia ja hiljaista elämää, mutta hänen isäntänsä pakotti hänet menemään naimisiin. Avioliitosta syntyi poika. Menetettyään myöhemmin vaimonsa ja poikansa Kristesias noudatti hengellisen isänsä neuvoa ja jätti maailman. Hän meni David Garedjilaisen erämaahan Pyhän Johannes Kastajan luostariin.

Kristesias kilvoitteli monia vuosia kuuliaisuusveljenä palvellen nöyrästi Herraa. Hän kokosi polttopuita ja kantoi vettä luostarin tarpeisiin tehden kaiken hiljaa ja nöyrästi. Joka päivä hän käveli neljän kilometrin päähän täyttääkseen vesiruukun ja asetti sen näkyvälle paikalle majansa kohdalle janoisia matkalaisia varten. Hän piti myös pientä puutarhaa ja tarjosi sen antimia ohikulkijoiden virkistykseksi. Häntä häiritsi kovasti, jos hän huomasi ihmisten olevan riidoissa keskenään, ja hän meni aina sovittelemaan.

Eräänä kuumana iltana Kristesias lähti ehtoopalveluksen jälkeen jalkaisin erääseen kylään. Ilta hämärsi jo, ja auringon laskettua tuli aivan pimeää, sillä ei ollut kuutamoa. Ennen pitkää oli vaikea jatkaa matkaa. Kristesias pysähtyi rukoilemaan. Silloin hänen eteensä syttyi kirkas valo, joka valaisi tietä ja ohjasi häntä koko yön, kunnes hän saapui perille kylään.

Kristesiaksen kelja oli pieni ja vaatimaton. Hänen vuoteenaan olivat puiset lampaannahalla peitetyt laudat ja tyynynä kivi. Kaiken mitä hän sai, hän antoi köyhille. Hänellä oli kaikessa täydellinen luottamus Jumalaan. Hän ei antanut itsensä murehtia tai huolehtia huomisesta eikä koonnut ruokavaroja ankaraa talvea varten.

Kristesias oli jo iäkäs, kun hänet vihittiin munkiksi, jolloin hän sai nimekseen Kristofor. Hän nukkui kuolonuneen rauhassa vuonna 1771 ollessaan 80 vuoden ikäinen.

Pyhä uusmarttyyri Argyros Tessalonikalainen

Pyhä Argyros oli 18-vuotias kristitty, joka oli 1800-luvun alussa erään tessalonikalaisen räätälin palveluksessa. Hänen hyveidensä ja ortodoksisuutensa ansiosta Jumala katsoi hänet marttyyriuden arvoiseksi. Luotettavat tessalonikalaiset todistajat ovat antaneet seuraavan kuvauksen hänen kärsimyksistään.

Eräs kristitty oli joutunut velkojensa takia vankilaan, ja ainoa keino pelastua hirttotuomiolta oli kääntyä islamiin ja tulla turkkilaiseksi. Kuoleman pelossaan velallinen pelasti nahkansa omaksumalla islamin kiistäen ortodoksisen uskonsa. Muutamat muslimit veivät käännynnäisen kahvilaan rohkaistakseen häntä hänen uudessa uskossaan. Argyros näki sen ja meni sisälle kahvilaan, joka oli täynnä janitsaareja eli turkkilaisia sotilaita ja muita asiakkaita. Hän astui rohkeasti luopion eteen kiinnittämättä huomiota toisiin läsnäolijoihin ja sanoi: ”Veljeni, miksi teet näin pahasti? Miksi hylkäät Kristuksen, meidän Luojamme ja Vapahtajamme? Voi sinua kurjaa, mitä olet tehnyt sielullesi, että olet saattanut sen ikuisen ja päättymättömän kuoleman alaiseksi. Miksi sinä teit sen? Siksikö, että pelastuisit ajalliselta kuolemalta? Tule järkiisi, veli! Kadu ja tunnustaudu taas Kristuksen omaksi. Pelkäätkö, että he surmaavat sinut? Anna siis henkesi. Tarjoa oma veresi Kristuksen tähden, sillä meidän kaikkien velvollisuutemme on kuolla rakkaudesta häneen, jos niikseen tulee, sillä Hänkin uhrasi itsensä rakkaudesta meihin.”

Argyros ei ehtinyt sanoa tämän enempää, kun sotilaat syöksyivät hänen kimppuunsa ja alkoivat hakata häntä vimmatusti. He olisivat olleet valmiita iskemään Jumalan miehen kuoliaaksi saman tien, mutta ensin he halusivat yrittää käännyttää hänet islamiin. Janitsaarit kiertelivät hänen ympärillään heilutellen veitsiä ja pistooleja ja huusivat: ”Sano, että rupeat turkkilaiseksi, tai me tapamme sinut tähän paikkaan!” Argyros ei edes kyyristynyt vaan huusi: ”Minä olet kristitty enkä luovu uskostani. Mitä tahansa te teettekin minulle, se koituu minun kunniakseni, sillä minä totisesti haluan kuolla ortodoksisen uskon ja Kristuksen rakkauden tähden.” Nämä sanat saivat sotilaat raivostumaan, ja he raahasivat Argyroksen tuomarin eteen ja totesivat hänen loukanneen islamia julkeasti.

Argyrosta hakattiin säälimättömästi ja armottomasti. Turkkilaiset yrittivät kaikin keinoin saada hänet luopumaan pyhästä uskostaan ja tunnustamaan islamin totuudeksi. Kaikki heidän vaivansa oli kuitenkin turhaa. Kun Argyros ei taipunut, he muuttivat taktiikkaansa ja imartelivat häntä sekä lupasivat hänelle kaikenlaisia lahjoja ja virkoja saadakseen hänet muuttamaan mielensä. Kun heidän juonensa eivät onnistuneet, he heittivät murjotun miehen vankilaan seuraavaan kuulusteluun asti.

Kahden päivän kuluttua Argyros haettiin sellistään ja häntä yritettiin taas taivutella kääntymään islamiin, mutta kun hän ei suostunut, sotilaat vaativat tuomaria tuomitsemaan hänet hirtettäväksi. Tuomari yritti estellä ja sanoi, että jokaisella oli oikeus puolustaa omaa uskoaan aivan niin kuin muslimeillakin ja että olisi parempi yrittää voittaa hänet islamiin hyvällä eikä rangaista häntä rakkaudesta omaan uskoonsa. Janitsaarit pysyivät kannassaan, että hän oli loukannut ja herjannut islamia ja ansaitsi kuoleman. Tuomari harkitsi tilannetta hetken, totesi sitten Argyroksen olevan syyllinen islamin herjaamiseen ja tuomitsi hänet hirtettäväksi.

Sotilaat tarttuivat Argyrokseen ja veivät hänet Kaban-nimiseen paikkaan, missä he hirttivät hänet. Kristuksen urhea kilvoittelija voitti marttyyrin kruunun perjantaina toukokuun 11. päivänä vuonna 1806 ainoastaan 18 vuoden ikäisenä. Näin hän saa riemuita marttyyrien joukossa noudatettuaan rakkauden kaksoiskäskyä rakastaa Jumalaa ja lähimmäistään. Lähimmäisenrakkautta hän osoitti ojentamalla henkensä uhalla onnetonta luopiota. Täydellistä rakkautta Herraansa kohtaan hän osoitti antamalla henkensä Jeesuksen pyhän nimen tähden. ”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.” (Joh. 15:12–13)

Ruumis jätettiin tavan mukaan kolmeksi päiväksi riippumaan hirsipuuhun. Teloituksen jälkeen pyhän uusmarttyyri Argyroksen kehossa ei näkynyt jälkeäkään julmista kidutuksista, vaan näytti siltä kuin hän olisi ollut elossa ja nukkunut. Kaikki silminnäkijät ihmettelivät tätä, sillä he olivat nähneet hänen murjotun ruumiinsa ennen hirttotuomiota. Samanlaisen marttyyrikohtalon oli saanut samassa paikassa kolmisenkymmentä vuotta aikaisemmin (28.7.1777) uusmarttyyri Kristodulos, joka myös oli yrittänyt saada erään luopion palaamaan Kristuksen yhteyteen.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.