Metropoliitta Ambrosiuksen homilia Roomassa 19.1.2016

Metropoliitta Ambrosiuksen homilia Santa Maria sopra Minervan kirkossa, Roomassa 19.1.2016

Kristuksessa rakkaat piispat,

kunnioitettu seurakunta!

"Kaikki tiet vievät Roomaan", sanoo vanha sananlasku. Iloitsemme siitä, että olemme yhdessä tässä "ikuisessa kaupungissa". Tuomme terveisiä pohjoisesta ja idästä. Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin läsnäolo ja siunaus antavat syvyysulottuvuuden kuluvalle ajalle, ja kiitämme Jumalaa siitä.

Tämän Suomen pyhän Henrikin juhlapäivän evankeliumi on Jeesuksen opetusta hänen seuraajilleen. Vähän aiemmin Jeesus oli kertonut samarialaiselle naiselle kaivolla vedestä. Nyt hän puhui opetuslapsille leivästä. He ymmärsivät puhuttavan niistä konkreettisella tasolla, vaikka Jeesuksella oli hengellinen perspektiivi.

Toisin kuin me papit usein, Jeesus ei kuitenkaan puhunut kaanaan kieltä Hän haki esimerkit arkisesta elämästä, mutta niiden kautta hän välitti aidon hengellisen todellisuuden.

Vertauksella viljan kylvöstä ja korjuusta neljän kuukauden kuluttua hän kertoi, miten Jumalan valtakunta oli hänessä läsnä olevaa ja samalla tulevaa ja miten tätä samaa iankaikkista todellisuutta elämme joka päivä seurakunnan keskellä.

Kun ensimmäisten sukupolvien kristityt marttyyrikirkon ajalla täällä Roomassa ja muualla lukivat evankeliumia, he kokivat miten se Jumalan huolenpito, jota Jumala ihmisrakkaudestaan oli Kristuksessa osoittanut maailmalle, oli toteutumassa jo tässä ja nyt, eikä vain kerran hamassa tulevaisuudessa.

Tämä ekumeeninen rukousviikko muistuttaa meitä siitä, että hengellinen kylvötyö ja sadonkorjuu ovat meille kaikille kristityille yhteistä. Jo yli 100 vuoden ajan olemme katolisina, luterilaisina ja ortodokseina kokoontuneet yhteen tammikuun kolmannella viikolla kiittämään siitä kylvötyöstä josta apostolisen tradition pohjalle ovat pyhä Henrik ja muut hengelliset isät ja äidit sukupolvesta toiseen tehneet. Sitä satoa saamme mekin korjata, mutta yhdessä välittää myös eteenpäin.

"Toinen kylvää, toinen korjaa", tämä on vanha sanonta, joka pessimistisesti viittaa elämän epäreiluuteen. Mutta Jeesus antoi tälle sananlaskulle optimistisen sisällön. Hän näki, että evankeliumin kylvöllä tulee olemaan yltäkylläistä satoa. Siitä riittää kaikille, jotka etsivät ja kaipaavat hengellistä rikkautta.

Samalla Jeesus painottaa kirkon ja todella meidän kristittyjen missiota ja hengellisen läsnäolon jatkuvuutta, elämää jossa hengellinen kylvötyö ja sen hedelmät ovat rinnakkain ja sisäkkäin. Iloitsemme siitä, että tässä tehtävässä Suomessa luterilainen kirkko on käsi kädessä yhdessä katolisen ja ortodoksisen kirkon kanssa. Vahvistuva liturginen lähentyminen, yhteinen apostolinen jatkuvuus ja tihentyvä kaipaus osallistua yhdessä pyhistä sakramenteista ovat Hengen työtä.

Tämän päivän evankeliumin vahva eskatologinen, iankaikkisuutta alleviivaava todellisuus muistuttaa jokaista kristillistä yhteisöä – ja kenties ortodokseja ja katolisia erityisesti – myös kirkkojen konkreettisen lähentymisen uusien askelien tärkeydestä. Vahvistuva tunnustuskuntaisuus, kirkon eksklusiiviset rakenteet ja toisinaan jopa ylimielinen näkemys omasta ainutkertaisuudesta ja siihen kytkeytyvästä objektiivisesta moraalisäännöstöstä ovat jälkijunassa verrattuna tämän päivän evankeliumin kertomukseen sadonkorjuusta.

Hyvät seurakuntalaiset. Evankeliumin "leipä" ymmärretään kirkon elämässä usein vertauskuvana pyhästä ehtoollisesta, elämän leivästä. Kristillinen elämä ei ole koskaan ollut pohjimmiltaan jotain filosofiaa, metafysiikkaa tai vielä vähemmän pietistä Jeesus-uskoa. Sen sijaan se on hengellistä osallisuutta, kasvamista ihmisenä syvemmin ja kokonaisvaltaisemmin seurakunnan keskellä. Monet suuret hengelliset opettajat aina apostoleista Pietarista ja Paavalista alkaen ovat tätä kylvö- ja korjuutyötä tehneet. Niin myös pyhä Henrik. Samalla tavoin pyhät Sergei ja Herman Valamolaiset. Tähän hengelliseen perintöön saamme kiitollisuudella liittää Mikael Agricolan, Paavo Ruotsalaisen ja monet muut hengelliset isät ja äidit, jotka kenties meiltä ovat jääneet salaan, mutta jotka Jumala tuntee. Kannustakoon heidän rohkeutensa ja uskollisuutensa meitä tällä yhteisellä tiellä eteenpäin.

Metropoliitta Ambrosius

 

Homilia: Joh. 4: 34–39   

Tulostettava sivu