Ristin teologia ortodoksisessa kirkossa

Suuren paaston puolivälissä vietetään Ristinkumartamisen sunnuntaita. Millaista on ortodoksinen ristin teologia, ja minkälaisissa tapahtumissa ovat ristin kunnioittamisen historialliset juuret? Mistä kertovat idän ja lännen kristittyjen erilaiset tavat kuvata Kristuksen kärsimyksiä ristillä?

Muun muassa näistä aiheista kuullaan Itä-Suomen yliopiston systemaattisen teologian ja patristiikan professorin pappismunkki Serafim Seppälän haastattelun ensimmäisessä osassa, jonka kesto on 21 minuuttia.

Haastattelun toisessa osassa perehdytään ristin teologiaan laajemmin. Ortodoksisessa kirkossa Kristuksen ristinkuolemasta puhuttaessa korostuu kuoleman voittaminen, inkarnaation merkitys ja sen johdosta ihmisen mahdollisuus jumalallistumiseen. Läntisessä kristikunnassa puolestaan painopiste on usein Golgatalla tapahtuneessa lunastuksessa, Kristuksen sovitusuhrissa ja vanhurskauttamisessa.

Milla tavoin erilaiset ristin tapahtumien teologiset ulottuvuudet suhteutuvat toisiinsa? Miten ortodoksit ymmärtävät läntisen tavan puhua Golgatan mysteeristä? Haastattelun toisen osan kesto on noin 16 minuuttia.

Molemmissa toimittajana pastori Tuukka Rantanen.

18.3.2017

 
Printer-friendly version