Kohti synodia

 

Patriarkaattien ja autokefaalisten kirkkojen päämiehet päättivät maaliskuussa 2014 yleisortodoksisen kirkolliskokouksen pitämisestä Konstantinopolissa helluntaina 2016.

Helluntain 2016 kokousta ryhtyi valmistelemaan autokefaalisten kirkkojen edustajista koostuva komissio, joka on kokoontunut kolme kertaa. Komission tehtävänä oli valmistella vuoden 2016 kokouksen asialista suuren ja pyhän synodin kolmen valmistelukokouksen agendan perusteella.

Synodin kolme valmistelukokousta pidettiin vuosina 1976, 1982 ja 1986 Sveitsin Chambésyssa. Konstantinopolin patriarkan Athenagoraksen (1886–1972) aloitteesta vuonna 1966 perustettu Ekumeenisen patriarkaatin keskus Geneven Chambésyssa sijaitsee yhdessä maailman diplomatian pääkaupungeista, jossa on myös Kirkkojen maailmanneuvoston päämaja.

Valmistelukokoukset ryhtyivät laatimaan synodin asialistaa panortodoksisten kokouksen muistioiden pohjalta.

Ensi vuoden helluntaiksi kaavailtu kokous on panortodoksinen eli ortodoksisen maailman kirkolliskokous. Kysymyksessä ei ole koko kristillistä maailmaa koskeva piispojen ja pappien synodi, jollainen pidettiin viimeksi vuonna 787.

Konstantinopolin kokous vuonna 2016 ei ole ”koko asuttua kristillistä maailmaa” eli oikumenea käsittävä "kahdeksas ekumeeninen synodi", koska yksi vanhoista patriarkaateista eli Rooman kirkko ei ole siellä edustettuna.

Ennen Rooman kirkon mukaan tulemista, olisi lännen kirkon tunnustettava vuosien 879–880 kirkolliskokouksen päätös. Tuossa kokouksessa Konstantinopolin patriarkka Fotios Suuri ja Rooman paavi Johannes VIII lukivat yhdessä uskontunnustuksen sen alkuperäisessä muodossa ilman ”Filioque”-lisäystä.

Toisaalta myös ortodoksisten kirkkojen osalta yhteistä tunnustamista odottaa vuosien 1341 ja 1351 kirkolliskokoukset, joissa tunnustettiin pyhän Gregorios Palamaksen opetukset.

Panortodoksiset kokoukset 1961–1968

Suuren ja pyhän synodin kolmea valmistelukokousta edelsi neljä panortodoksista kokousta. Ensimmäinen (1961), toinen (1963) ja kolmas (1964) panortodoksinen kokous pidettiin Rodoksella ja neljäs (1968) Chambésyssa.

Rodoksen ensimmäisessä kokouksessa (1961) suuren ja pyhän synodin valmisteluun sovittiin yhteisesti kahdeksan teemaa: usko ja dogmit, jumalanpalvelus, kirkon hallinto ja disipliini, ortodoksisten kirkkojen keskinäiset suhteet, suhteen muihin kirkkoihin, ortodoksisuus maailmassa, teologiset kysymykset ja sosiaaliset ongelmat.

Neljännessä kokouksessa (1968) synodin asialistalle lisättiin paikalliskirkkojen esittämät asiakokonaisuudet. Konstantinopolin patriarkaatin aloitteesta synodia varten ryhdyttiin valmistelemaan asikirjaa teemasta ”Jumalan ilmoituksen lähteet”.

Bulgarian patriarkaatti esitti pohdittavaksi maallikkojen osallistumista kirkon elämään ja Serbian patriarkaatti pyysi yleisortodoksista paastosääntöjen tarkistusta. Venäjän ja Kreikan kirkot toivoivat kannanottoa avioliiton esteistä sekä kalenterikysymyksestä ja pääsiäisen ajankohdasta. Romanian patriarkaatti esitti synodin käsiteltäväksi kirkollisen ekonomian linjauksia.

Tämän lisäksi vuoden 1968 kokouksessa päätettiin teologisen dialogin aloittamisesta anglikaanien, vanhakatolisten ja orientaalisten kirkkojen kanssa. Roomalaiskatolisen ja luterilaisten kirkkojen välistä dialogia päätettiin jatkaa.

Esisynodit 1976–2009 ja komissiot 1971–2011

Panortodoksisia kokouksia seurasi esisynodit. Niitä pidettiin neljä vuosina 1976, 1982, 1986 ja 2009.

Chambésyssa pidetyissä esisynodeissa päivitettiin panortodoksisten kokousten asialista neljäksi kokonaisuudeksi. 1. Papistoa ja maallikkoja koskevat käytännön kysymykset: paastosääntöjen tarkistus, avioliiton esteet, kalenterikysymys; 2. Ortodoksisen kirkon suhteet muuhun kristilliseen maailmaan: bilateraaliset teologiset neuvottelut, ortodoksisuus ja ekumeeninen liike; 3. Ortodoksinen todistus maailmassa: kristilliset ihanteet; 4. Ortodoksisten kirkkojen keskinäiset suhteet ja suhteet Ekumeenisen patriarkaattiin: diaspora, autokefalia, autonomia, diptyykit eli arvojärjestys.

Panortodoksisten kokousten ja esisynodien rinnalla suurta pyhää synodia on valmisteltu vuodesta 1971 lähtien komissioissa.

Komission kokouksissa keskityttiin synodin asialistaan kokonaisuudessaan tai vain joihinkin teemoihin. Erityisaiheita käsiteltiin toisessa komission kokouksessa (1977), jossa agendalla oli kysymys pääsiäisen ajankohdasta. Komission neljännessä kokouksessa (1990) analysoitiin diasporakysymystä, viidennessä (1993) autokefalian myöntämisen perusteita ja kuudennessa (1995) diasporakirkkojen organisoimista.

Synodin 2016 agenda

Ensi vuoden helluntain suuren synodin virallista asialistaa ei ole julkistettu, mutta paikalliskirkkojen edustajista koostuva komissio on hyväksynyt kolmessa kokouksessaan synodin käsiteltäväksi kymmenen asiakokonaisuutta.

Ensimmäinen asia on diasporakirkkojen, erityisesti Länsi-Euroopan ja Amerikkojen, kanoninen hallinto. Toinen kokonaisuus käsittää autokefalian ja autonomian julistamisen ja tunnustamisen järjestyksen. Kolmas asiakokonaisuus on itsenäisten kirkkojen kunniajärjestys eli diptyykki, neljäs kalenterikysymys, viides sisältää avioliittoa koskevat kanoniset ongelmat: avioerot ja seka-avioliitot.

Kuudes asia synodin asialistalla on paastosäännöt nyky-yhteiskunnassa, seitsemäs kokonaisuus sisältää suhteet muihin kristillisiin kirkkoihin, kahdeksas yhteydet ekumeeniseen liikkeeseen, yhdeksäs ortodoksinen kirkon suhteet kristittyjen vainoihin ja kymmes kokonaisuus muodostuu bioeettisistä ja ekologisista kysymyksistä.

Kanonisia alueita koskevat kysymykset

Diasporakirkkojen hallinto ja autokefalian myöntämisen perusteet ovat tulevan synodin haasteellisimmat asiakokonaisuudet.

Vanhojen patriarkaattien historiallisten alueiden ulkopuolella sijaitsevien diasporakirkkojen hallinnon periaatteista on kaksi tulkintaa. Konstantinopolin patriarkaatti tukeutuu Khalkedonin (451) kirkolliskokouksen 28. kanoniin, jonka mukaan Uudelle Roomalle annettu kunnia-asema merkitsee operatiivista puheenjohtajuutta myös nykyisissä hallintokysymyksissä.

Toinen tulkinta – jota erityisesti Moskovan patriarkaatti ajaa – korostaa autokefalian ja valtiollisten rajojen yhteyttä. Vuoden 2009 esisynodissa todettiin, että vanhaa kanonista periaatetta yhdestä piispasta yhdellä hallintoalueella ei esimerkiksi Länsi-Euroopassa ja Amerikoissa ole mahdollista heti noudattaa. Sen sijaan ehdotuksena on, että diasporakirkkoihin luotaisiin eri kansallisuuksiin kuuluvista piispoista koostuvat piispainsynodit.

Autokefalian ja autonomian myöntämisessä on myös kaksi tulkintalinjaa. Konstantinopolin, Aleksandrian ja Jerusalemin patriarkaatit sekä Kreikan kirkko pitävät autokefalian myöntämistä konsiliaarisena aktina, joka edellyttää aina vanhojen patriarkaattien konsultoimista. Moskovan patriarkaatti puolestaan korostaa, että autokefalian myöntää kunkin alueen historiallinen äitikirkko. Esisynodissa 2009 päädyttiin esittämään kompromissiratkaisua, jonka mukaan autokefalia voidaan myöntää historiallisen äiti-kirkon esityksestä ja itsenäisyysjulistuksen allekirjoittavat kaikkien muiden autokefaalisten kirkkojen päämiehet.

Autonomian myöntämisessä Konstantinopoli noudattaisi samoja periaatteita kuin autokefalian kohdalla. Moskova puolestaan pitäisi autonomisten alueiden synnyttämisen patriarkaattien sisäisinä asioina.

Autokefalian osalta ratkaisua odottaa kaksi kirkkoa: Amerikkojen ortodoksinen kirkko (OCA) sekä Tšekin ja Slovakian kirkko. Moskovan patriarkaatti myönsi vuonna 1970 autokefalian entiselle hiippakunnalleen Pohjois-Amerikassa, josta OCA muodostettiin. Tuota autokefaliaa Konstantinopoli ei ole hyväksynyt.

Tšekin ja Slovakian kirkko sai autokefalian Moskovalta vuonna 1945 ja Konstantinopolilta vuonna 1998. Konstantinopolin autokefalia-tomoksessa edellytetään kirkon arkkipiispan vaalin vahvistamista Konstantinopolissa. Tästä syystä Konstantinopoli ei ole hyväksynyt tammikuussa 2014 Tšekin ja Slovakian arkkipiispaksi valitun Rastislavin vaalia.

Synodia varjostaa myös Antiokian ja Jerusalemin patriarkaattien jurisdiktiokiista Arabian niemimaan rikkaassa kääpiövaltiossa Qatarissa. Vuonna 1997 Qatar myönsi kristityille luvan uskonnonharjoittamiseen ja pääkaupunkiin Dohaan ryhdyttiin rakentamaan Jerusalemin patriarkaatin siunauksella ortodoksista kirkkoa. Antiokian patriarkaatti tuomitsi tämän. Sen mukaan Qatar ja kaikki arabimaat ovat Antiokian kanonista aluetta. Jerusalemin mukaan Arabian niemimaa on historiallisesti sitä ”Arabiaa”, joka määritellään Jerusalemin patriarkan tittelissä ”Pyhän Jerusalemin kaupungin ja koko Palestiinan, Syyrian, Arabian…”.

Kalenteri- ja paastokysymykset ja avioliittoa koskevat kanoniset ongelmat

Kalenterikysymyksessä esisynodin valmistelu on päätynyt yksiselitteiseen toteamukseen: gregoriaaninen kalenteri on astronomisesti tarkempi kuin juliaaninen kalenteri.

Kalenterin muuttamisen suhteen Jerusalem, Moskova ja Serbia ovat varovaisia. Ne haluavat säilyttää periaatteen, jonka mukaan muutokset voidaan tehdä vain sillä edellytyksellä, etteivät ne aiheuta hajaannusta kirkkojen sisällä.

Paastosääntöjen osalta esisynodi esittää lievennyksiä, joihin ei kuitenkaan näy olevan yleisortodoksista konsensusta. Ehtoollisen edellä ehdotetaan noudatettavaksi täydellistä paastoa, mutta ei enää useamman vuorokauden valmistusaikoja. Jo kirkkoisien aikoina vahvistettujen suuren paaston tai joulupaaston osalta paaston lievennykset eivät sen sijaan tulisi kysymykseen muuten kuin erityistapauksissa.

Avioliiton osalta esisynodeissa on päädytty esittämään pieniä muutoksia. Vaikka kanonit tiukasti ottaen kieltävät muut kuin ortodoksien väliset avioliitot, kirkoille halutaan antaa kulttuurista riippuen pastoraalisia vapauksia avioliiton vihkimisen kriteereissä.

Kirkkojen kunniajärjestyksen eli diptyykkien kohdalla Kyproksen kirkko on pyytänyt historiansa perusteella suurta synodia nostamaan Kyproksen kirkon nykyiseltä paikalta Moskovan, Serbian, Romanian, Bulgarian ja Georgian jälkeen heti vanhojen patriarkaattien jälkeen.

Suhteet ekumeeniseen liikkeeseen ja poliittiset kysymykset

Ortodoksien osallistumista ekumeenisen liikkeen toimintaan on varjostanut parin vuosikymmenen ajan tulkinnat inklusiivisesta ja eksklusiivisesta kirkko-näkemyksestä.

Inklusiivinen ekklesiologia on käsitteellisesti avarampi kuin eksklusiivinen, joka näkee kirkon totuuden ensisijaisesti kanonisten kirkkojen ominaisuutena. Inklusiivinen ekklesiologia korostaa kaikkien kirkkojen osallisuutta kirkon mysteeristä. Jälkimmäinen käsitys on myös ortodoksisessa perinteessä tuttu erityisesti Sergei Bulgakovin (1871–1944) kehittelemänä.

Kirkon suhde poliittisiin kysymyksiin linjattiin esisynodissa vuonna 1986. Tuolloin keskiössä oli maailmanpolitiikan teemat rauha, vapaus, veljeys, kansojen välinen ystävyys ja rasismin vastustaminen.

Kirkon ja politiikan suhteisiin helluntain 2016 kokouksessa ei oletettavasti keskitytä muuten kuin tuomitsemalla Lähi-idän kristittyjen vainot.

Teksti: Jyrki Härkönen

25.8.2015

Tulostettava sivu