Apurahoja haettavana

Kirkon keskusrahastosta on jaettavissa 20 000 euroa teologisiin jatko-opintoihin, Johannes Mureen rahastosta puolestaan 5 800 euroa lahjakkaisen teologian tai kirkkomusiikin opiskelijoiden opintojen tukemiseen. Hakuaika päättyy 22.3.2024.

Kirkollishallitus on varannut kirkon keskusrahaston vuoden 2024 talousarviossa 20 000 euroa teologisiin jatko-opintoihin annettaviin avustuksiin. Kirkollishallituksen päätöksen (22.11.2015) mukaan avustuksilla tuetaan viime vaiheessa olevia väitöstutkimuksia niiden loppuun saattamiseksi.

Johannes Mureen rahastosta jaetaan 5800 euroa. Rahaston tarkoituksena on tukea kirkon toimeen opiskelevia lahjakkaita opiskelijoita (2§, säännöt 9.8.1993). Mureen rahaston alkuperäistä henkeä ajatellen apurahaa voidaan myöntää rahastosta vain papin tai kanttorin toimen kelpoisuusehdot täyttävään tutkintoon tähtääville opiskelijoille. 

Lisäksi rahaston varoista voidaan myöntää avustuksia myös Suomen Asutusmuseon toimintaan ja asutustoimintaa koskevaan tutkimukseen (kirkollishallituksen sääntöihin tekemä lisäys 24.11.2014).

Kirkollishallitus julistaa molemmat apurahat haettavaksi perjantaihin 22.3.2024 mennessä. Päätökset myönnettävistä apurahoista  tehdään 10.4.2024.

Keskusrahastosta myönnettävän jatko-opiskeluun tarkoitetun apurahan saajien tulee sitoutua päätoimiseen tutkimustyöhön ja liittää raporttiinsa työnohjaan lausunto opintojen ja tutkimuksen edistymisestä apurahakauden lopussa. Hakemukseen tulee sisältyä yksilöity tutkimussuunnitelma ja -aikataulu sekä suunnitelma apurahan käytöstä ja apurahakauden tavoitteista.

Hakemuksesta tulee myös ilmetä jatkotutkintoa varten jo suoritetut opinnot, aiemmat apurahat viiden viimeisen vuoden ajalta sekä jatko-opintoihin päätoimisesti käytetty aika myös viiden viimeisen vuoden ajalta. Lisäksi hakemukseen tulee liittää aineen professorin tai työnohjaajan lausunto.

Molempia apurahoja haetaan sähköisellä lomakkeella. Mahdolliset liitteet pyydetään lähettämään hakuajan puitteissa kirkollishallituksen sähköpostiin kirkollishallitus@ort.fi. Apurahan saajien tulee esittää kirkollishallitukselle vapaamuotoinen selvitys apurahan käytöstä viimeistään kahden vuoden kuluessa apurahan nostamisesta. Mikäli kirkollishallitus ei saa selvitystä opintojen etenemisestä määräaikana, se voi johtaa apurahan takaisin perintään.

Linkki hakemukseen: https://fi.surveymonkey.com/r/PBLK5KW