Puhe: "Sovintoon apostolisen uskon termein"
Viikon kristittyjen ykseyden puolesta ideoi vuonna 1908 anglikaanipappi Paul Wattson (1863–1940).
Katolisen fransiskaaniyhteisön Yhdysvalloissa perustanut Wattson katsoi, että apostoli Pietarin kahleiden kunnioittamisen (18.1.) ja apostoli Paavalin kääntymyksen (25.1.) muistojuhlien välinen viikko tammikuussa olisi sopiva ajankohta ykseyden edistämisen teemaviikoksi.
Yhdysvalloista kristittyjen ykseyden viikon vietto levisi Eurooppaan.
Vuonna 1923 lyonilainen pappi ja munkki Paul Couturier (1881–1953) tutustui vallankumousta paenneisiin venäläisiin ortodokseihin ja heidän perinteisiinsä.
Abba Paul jätti hengelliseksi testamentikseen ajatuksen siitä, että viikkoa kristittyjen ykseyden puolesta vietettäisiin toinen toisten perinteisiin tutustumiseen keskittyvänä ”rukousviikkona”.
Katolisen kirkon sisällä syntyneestä rukousviikosta kasvoi kaikkien kristittyjen yhteinen rukousviikko vuonna 1968, jolloin sen valmistelu siirtyi Kirkkojen maailmanneuvostolle.
Katoliseen kirkkokalenteriin 108 vuotta sitten liitetty ekumeeninen rukousviikko osuu myös ortodoksisessa perinteessä tärkeisiin päiviin.
Viikko alkaa aleksandrialaisten kirkkoisien Athanasioksen (288–373) ja Kyrilloksen (378–444) muistopäivänä 18. tammikuuta ja päättyy Gregorios Teologin (329–390) päivänä 25. tammikuuta.
Näistä isistä on tänään syytä nostaa esille Athanasios Suuri.
Athanasios oli yksi niistä ensimmäiseen kirkolliskokoukseen Nikeassa (325) osallistuneista, joiden perintönä kaikki kristityt tunnustavat uskontunnustuksessa uskon Jeesukseen, ”joka on samaa olemusta kuin Isä”.
Tuo uskontunnustuksen määritelmä ”samaa olemusta, homousios”, inspiroi Athanasioksen lausumaan kuolemattoman apostolisen ihmiskuvan perusteen: ”Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla Jumalaksi”.
Athanasios puolusti Nikean uskontunnustusta ja sai tästä palkaksi kolme maanpakotuomiota. Niistä viimeisen Athanasios vietti Egyptissä ja kirjoitti siellä kirjan ”Antonios Suuren elämä”, joka on julkaistu suomen kielellä vuonna 1978 Valamon ystävien kustantamana.
Ilmaus ”yhtä olemusta kuin Isä” teki pesäeron areiolaisuuteen.
Tämä harhaoppi ei ollut vain tuohon historian hetkeen osunut lahko. Se on ollut aina kristillisyyden liepeillä ja on edelleenkin.
Areiolaisuus tekee kristillisyydestä yksinkertaista, järkeiltävää ja antinomiat sulkevaa.
Tapaamme edelleen tuon tuosta kristittyjä areiolaisia, jotka haluavat valita kristinuskosta vain puhtaan järjen kategoriaan sopivat asiat.
Ekumeenisen rukousviikon päättyessä meidän on syytä pohtia sitä, mitä kristittyjen yhteyden etsiminen on Athanasios Suuren ja muiden uskontunnustuksemme laatineiden isien mielestä.
Johanneksen evankeliumissa oleva Kristuksen rukous ”että he kaikki olisivat yhtä” (Joh. 17:21) on tunnetuin ekumeenisissa yhteyksissä viime vuosikymmeninä lausuttu teesi.
Pyhän Athanasioksen ja nikealais-konstantinopolilaisen uskontunnustuksen velvoittamina meidän on syytä pysähtyä myös toiseen Johanneksen evankeliumin ajatukseen: ”Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh. 10:30).
Pyhän Athanasioksen ja Nikean kirkolliskokouksen jälkeen kappadokialaiset isät Basileios Suuri (329–379), Gregorios Teologi ja Johannes Krysostomos (344–407) selittivät, mitä lause ”yhtä olemusta kuin Isä” kertoo Kristuksesta.
Kristus ei ollut ollut Isän Jumalan ”välittäjä”, Hänen ”avustaja” tai ”lähettiläs” sanovat kappadokian isät.
Kristus on Jumalan Isä kanssa samaa olemusta mutta oma itsenäinen persoonansa. Ja Isän ja Pojan yhteyden sitoo kolmas persoona, joka on Pyhä Henki.
Tästä syystä Johannes Krysostomoksen liturgiassa ennen uskontunnustuksen lukemista lausutaan dialogi: ”Rakastakaamme toinen toistamme, että yksimielisesti tunnustaisimme! Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, yksiolennollista ja jakaantumatonta Kolminaisuutta”.
Tänä vuonna ekumeenisen rukousviikon teema ”Kristuksen rakkaus johtaa meidät sovintoon” (2. Kor. 5:14–20) puhuu uudesta ihmisyydestä ja Kristuksen kautta maailmaan tulleesta sovinnosta.
Sovinto alkaa yhteisestä tahdosta. Me kristityt ilmaisemme yhteistä tahtoamme apostolisen uskon termein.
Näin reformaation juhlavuonna olisi tärkeää, että tuo tahto keskittyisi sovintoon sen apostolisen ja isien kirkon kanssa, jonka lapsia me kaikki olemme.
Moni valistusajan suurmies on todennut, että on saanut ”seisoa jättilään olkapäillä”. Kielikuva ei tarkoittanut yksittäisiä ihmisiä vaan keskiajan perintöä, jota ilman edistystä ei olisi.
Kaikki pysyvä rakennetaan vanhan päälle, myös kristittyjen välinen rakkaus ja sovinto.
Kristittyjen ykseyden viikon aikana haluan rohkaista meitä katsomaan tulevaisuuteen, jonka kristittyinä löydämme vain yhteisen menneisyyden hyväksymisestä.
Puhe ekumeenisen rukousviikon pääjuhlassa Kuopion tuomiokirkossa 22. tammikuuta 2017
